TANSSIVINKKI: Angel – sopimattoman herkkä

Vinkkipankki_Zodiak_angel_Timo_Wright.jpg

Elina Pirisen Angel alkaa näyttävästi. Pannuhalliin katsomon penkit on aseteltu on amfi-teatterimaiseen kaareen. Vastaavanlaisissa kaaressa on valkoisiin pukeutuneet hahmot. Kun katsomo on asettautunut paikalleen, hiljaisuuden rikkoo kaunis sopraanoääni. Valkoiset esiintyjät alkavat laulaa mitä kauniimmalla äänellä kirkkomaista musiikkia. Ajattelen, että tässäpä on hyvä tapa irrottautua perjantai-iltana kiireisen viikon ajatuksesta.

Juuri kun katsoja ehdin tottua kirkkomaiseen tunnelmaan, kauniiseen ja hartaaseen ja eheään hetkeen, niin musiikki muuttuu mies baritonit alkavat laulamaan Riki Sorsan kappaletta Haaveissa vainko oot mun? En ole koskaan kuullut tästä, niin kaunista versiota. Jotenkin kappaleen kauneus tulee lähelle kun sanatkin ymmärtää. Seuralaiseni kertoi liikuttuneensa se jopa kyyneliin tätä kuunnellessaan. Totean, että olemme kyllä kauneuden äärellä, kunnes taas kaavaa rikotaan. Kun olemme herkistyneessä tilassa musiikin kauneudesta niin lavalle ilmestyy Elina Pirinen hahmossa joka liikkuu niin vaivalloisesti, että tuntuu liikkeiden olevan kuin pakkoliikkeitä. Tulee mieleen, että onko hahmolla jokin vamma vai onko se humalassa. Tanssia tutkii tilaa, lukee lattiaa, haparoi ilmaa ja lopulta yrittää tehdä kontaktia laulajien kanssa. Laulajat kuitenkin siirtävät hahmon kädet pois ja eivät osoita kiinnostusta häntä kohtaan.  Kauniista laulajista tulee yhtäkkiä suuri voima, jonka ulkopuolella tanssija on. Alan vähän sääliä tanssijaa ja hänen hankaluutta liikkeessä. Hän on kuin sopeutumaton lavalle ja lähteekin pois.

Absraktin oloinen esitys jatkaa samaa yllätyksellisyyden juonen kaarta ja lavalla olijoiden kohtaamiset muuttavat henkilöhahmojen dynamiikkaa. Tällä pelillä jatketaan loppuun asti, joka tulee yhtä odottamatta kuin muutkin juonen kaaret ja lähden vähän hämmentyneenä pois. Elina Pirisen Angel oli ehkä enemmän tanssia hyödyntävä performanssi tai henkilöinstallaatio. Oli tärkeässä roolissa esityksessä esineitäkin. Mielenkiintoinen show, toivottavasti Zodiakiin tulisi tämän tyyppistä jatkossakin!

http://www.zodiak.fi

Kuva: Timo Wright/Zodiak

Kulttuuri Suosittelen Syvällistä

MITÄS NYT viikko 23

neon_demon.jpg

Kaupunki on sekaisin kesästä ja joka päivä tapahtuu! Tässä menovinkit tälle viikolle!

Torstaina The Neon Demon….

…näytös Korjaamo Kinossa. The Neon Demon on Nicolas Winding Refnin (Drive, Pusher) uusin elokuva ja sitä on povattu tämän kesän MUST-SEE elokuvaksi! Varmasti visuaalinen setti tulossa, sillä elokuva mallimaailmaan sijoittuva kauhu-genreä edustava filmi. Image-lehti mukana järjestämässä näytöstä. Näytöksen jälkeen keskustelutilaisuus elokuvasta, mukana muunmuassa elokuvaohjaaja J-P Valkeapää. Näytös klo 19 ja kuponkimummoille tiedoksi, että tapahtumassa jaossa Image-lehtiä leffalipun hinnalla! Lisätiedot: http://www.korjaamokino.fi/fi/elokuvat/theneondemon

Perjantaina Maiskiaiset Kauppahallissa…

jossa tarjolla pikkurahalla kojuista pikku sapaksia ja tapaksia, sekä juomaa. Kuin isot ruokakekkerit. Meininkiä nostattaa myös live-esiintyjät! Lisätiedot: https://www.facebook.com/events/1219296348082460/

Sunnuntaina Suvilahden avoimet ovet…

Helsinki-päivän kunniaksi yksi Helsingin kiinnostavimmista kortteleista avaa ovensa kiinnostuneille. Planet Suvilahti tapahtumassa ilmasita joogaa, sirkusesityksiä, taidenäyttelyitä ja tutustumisia työtiloihin ja kurkkailua normaalisti suljettujen ovien taakse. Koko ohjelman löydät täältä: https://www.facebook.com/events/506092506239512/

Kuvat: the Neon Demon Press photos

Kulttuuri Suosittelen Ajattelin tänään