TEATTERIVINKKI: Äidin Rakkaus saa pidättämään hengitystä
Vein äitini katsomaan Äidin rakkaus nimistä teatteriesitystä äitienpäivän kunniaksi. Jostain syystä luulin, että äitienpäivää olisi vietetty viime sunnuntaina, mutta uusi yritys nyt sitten tällä viikolla. Joka tapauksessa, vähän kliseisesti nimetty näytelmä äitienpäivän kunniaksi hervoitti meillä hyvät keskustelut siitä miltä äitiys on tuntunut. Lähinnä pohdimme oman äitini tunteita, joita hän kuvaili hyvin kokonaisvaltaisiksi. ”Sitä vaan kaikki kaikessa haluaa, että lapsella on asiat hyvin.” Hyvä äiti hän onkin ollut.
Kansallisteatterin näytelmässä oli pala tätä ajatusta: halua viimeiseen asti auttaa omaa lastaan. Näytelmä esitettiin Oma Pohjan tiloissa, jossa katsomo oli jaettu lavan molemmille puolille. Tila oli aika pieni ja intensiteetti kasvoikin esitystä katsoessa tästäkin syystä korkealle. Teemana oli äidin rakkaus ja halu auttaa, mutta myös muunlaiset rakkaudet ja auttamisen tasot. Lisäksi myös omien rajojen hahmottaminen ihmissuhteissa. Milloin menee yli ja milloin on autettava itseään. Ongelmia kokoelämänsä aikana kohdannut, jo aikuistunut poika, eli edelleen hyvin tiivisti äidin helmassa ja nyt olisi aika jatkaa omaan asuntoon. Äitikin haluaisi uuden elämän, jossa olisi enemmän aikaa itselle ja suhteelle uuden ihanan miehen kanssa. Mies ymmärtää haastavan tilanteen ja yrittää auttaa, mutta asiat eskaloituvat äärimmilleen. Enempää en halua paljastaa, mutta sen vain sanon, että unohdin tyyliin hengittää viimeisen puolen tunnin aikana. Taisin jopa huudahtaa vahingossa jotain katsomosta jännässä paikassa. Dialogi on todella aidon tuntuista ja tilanteet tuntuvat siltä, että kuka tahansa, vaikka itsekin, voisi joutua keskellä tällaista soppaa, niinkuin uusi mies tässä tietämättään ja hyvyyttään joutuu. Ihmisistä pitää uskoa hyvää, mutta mihin asti. Milloin tarvitaan järeämpää apukoneistoa?
Esitys herätti myös ajatuksia manipuloivista ihmisistä, joita valittavasti minäkin olen elämäni aikana joutunut kokemaan. On vain tyyppejä jotka osaa pyörittää oman elämänsä näytelmää juuri niinkuin heitä huvittaa ja niin, että itse hyötyvät. He eivät vain välitä seurauksista mitä muut joutuvat kokoeaan heidän etujen tavoittelunsa takia. Esityksessä on monta repliikkiä ja otetta kohtauksista, jotka heijastelevat myös tällaisia tilanteita. Eli esityksen herättämät ajatukset ja ehkä jopa opit kannattaa ottaa käyttöön muutenkin elämässä.
Roolisuorituksia tässä Äidin rakkaudessa en voi muuta kuin ylistää. Kristiina Halttu äitinä on lähes koko esityksen lavalla. Se miten hänen pieni ja hauras olemuksensa muuttaa muotoaan jatkuvasti suojelevasta vihaisesta leijonasta, jolla on kaikki maailman valta, takaisin pehmäksi hennoksi flirttailijaksi on hurjaa. Markus Järvenpää poikana tekee todella aidon kuvauksen äidin pojasta. Salihousu-jätkässä yhdistyy kuulokkeiden sisällä oleva oma maailma vahvuuksineen ja herkkä pikkupoika rikkinäisine ajatuksineen ja vaikeuksineen. Eero Aho tarinaan astuvana uutena miehenä on yllättäen itselleni se samaistuttavin hahmo ja tämäkin tarkoittaa hienoa näyttelijän työtä ja sopivan henkilökohtaista tulkintaa universaalista teemasta.
Jos pidät pohjoimaisista trillereistä tässä sitä nyt olisi livenä tarjolla Marko Järkikallaksen kirjoittamana ja Liisa Mustosen upeana ohjauksena! Todella upeaa nähdä teatterissa tällaista jännitettä mitä normaalisti tottunut kotisohvalla TV:n rikossarjojen kanssa kokemaan.
Iso suositus! Hyvä Kansis ja Oma Pohja!
Esityksiä vielä 17.5. asti. Kannattaa toimia siis nopeasti!
http://www.kansallisteatteri.fi/esitykset/aidin-rakkaus/