Viikonpäivä epätoivon tällä puolen
Kokemukseni avantouinnista ovat varsin vähäisiä. Muistan, kun ehkä noin nelivuotiaana uskalsin liottaa varpaitani muutaman sekunnin hyisessä vedessä, mutta sen enempään uskallukseni ei riittänyt.
Maanantaipäivien kohtaamisessa kyse on jotakuinkin samasta asiasta kuin avantoon menemisestä. Kun värjöttelee vähissä vaatteissa kylmän lätäkön reunalla on jo niin pitkällä, ettei perääntyminen kuulu asiaan. Näin se on maanantainkin kanssa. Kun maanantaihin on herättävä, se on vain tehtävä ja siten se on jollain tapaa lusittava. Eikä siinä mitään, maanantai-iltana voi ajatella sängyn olevan samalla tapaa palkinto päivän suorittamisesta kuin avannon jälkeen saunan. Käy järkeen ja laatuun, eikö?
Tiistai sen sijaan. Sille ei voi mitään. Olen nimennyt sen viikonpäivien, noh, hanuriksi.
Ja olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että siinä, missä maapallon resurssit kulutetaan loppuun elokuussa, kulutetaan keskivertoluokanopettajan resurssit loppuun tiistaina kello kymmeneen mennessä. Aamupäivällä.
Tiistai jatkaa samaa saagaa kuin maanantai, paitsi että arki ei ala. Se jatkuu. Tiistai ei sisällä minkäänlaista toivoa tulevasta. Se on vain portti keskiviikkoon, joka lohduttaa parhaimmillaankin ehkä hieman, mutta kuitenkin sen verran vähän, ettei alkuviikon tahmeutta kyllä sen voimalla mitenkään pestä.
Tiistai ei ole mistään kotoisin.
Joka ikinen tiistai yritän päättää, että valjastan myönteisen ajattelut voimat mellastamaan mielessäni. Visualisoin aamulla ikkunan taakse pelkkiä aurinkoja ja poneja.
Harmi vain, että niistä poneista on yleensä jäljellä pelkät jätökset siihen mennessä, kun saan silmäni auki.
Pitäisi varmaan alkaa harrastaa avantouintia, jotta pystyisin hakemaan siitä vertailukohtia tiistaipäivään. Jos maanantain myöhäisilta käy saunaan menemisestä, tiistainako se sauna sitten jäätyy?
Avantouintidiskurssista viis, tänäänkin minusta tuntuu jotakuinkin samalta kuin tuosta lumikasasta, jonka kuvasin eilen kävelyllä, jonne jaksoin lukuisten tekosyiden jälkeen iltapäivällä lähteä. Aurinko lämmittää ympäriltä, mutta itse pysyy kylmänä paikoillaan ja joku hyväkäs heittää vielä kiviäkin niskaan.