Minä olen ihminen, jonka on vaikea ymmärtää asioita, ja jota on vielä vaikeampi ymmärtää. Muutan mieltäni useammin kuin paitaa, jota katsomalla voi kertoa, mitä olen tänään syönyt. Ja sitä minä olen tehnyt, ihan liikaa. 

Olen ihminen, joka käy lenkillä ilman heijastinliiviä, ettei kukaan tunnistaisi. Kuolen mieluummin auton alle kuin tunnustan, että otan raskaita juoksuaskelia, jotka vievät minua hitaasti melkein taaksepäin ja siltikin puuskutan kuin juoksisin pakoon maailmanloppua. Ennen lenkkiä laitan samanpariset alusvaatteet ja huulipunaa, sillä jos minua pitää ylirasituksen vuoksi elvyttää, haluan olla viehättävä potilas. 

Olen ihminen, joka haluaa vaimoksi. Tehdä ruokaa, kerätä kehuja silloinkin, kun kastike on palanut pohjaan (turpa kiinni ja syö, mitä sulle annetaan!) ja piirrellä myöhemmin kuvia selkään. Haluan tirskua typerästi hymyillen kainalossa, itkeä oman maailmani mahdottomuutta ja herätä aamuisin tietäen, että tänään minua ajatellaan. 

Olen ihminen, joka haluaa tulppaaneja maljakkoon ja ostaa verhot, vaikkeivät ne koskaan nousisi ikkunaan asti. Haluan korkokengät, joilla ei pysty kävelemään – mutta kun ne ovat pinkit! Olen se, joka lähtee kauppaan meikittä verkkareissa, kääntyy ovelta takaisin, kun ei kehtaa mennä. Hätätapauksessa pullo punaviiniä käy illallisen korvikkeeksi. 

Rasitan itseäni ja muita. Haluan murskata lasikaton ja toivon, että kaikki tytöt oppisivat lukemaan. Haluan katsoa romanttisia komedioita ja pelastaa maailman. 

Hyvää naistenpäivää!