Minua luultiin ensimmäistä kertaa lapsen mummoksi. Olin ollut jossain tilaisuudessa pienen lapsen kanssa. Selkeä johtopäätös oli ollut, että en voi olla lapsen äiti – siispä olen väistämättä hänen mummonsa. Hämmennyin hetkeksi. Haaveilen kyllä mummoudesta. Odotan, että sen aika ehkä piankin koittaa. Mutta että minut jo nyt nähdään selvänä mummona. Harmaantuva tukka, ryppyjä kiitettävästi – mummo.

Päätin aloittaa oman mummokoulun. Käydä harjoittelemaan mummoutta. Jo mummoelämää elävät nimittäin kertovat isovanhemmuuden tuovan elämään täystujauksen sisältöä. Mitä siis haluaisin olla jo nyt – ennen varsinaista biologista isovanhemmuutta? Mitä mummous voisi antaa?

Isovanhemmat ovat ilmiselvästi rennompia lastenlastensa kanssa kuin lastensa kanssa. Kasvatusvastuu ei paina, ja voi hiukan tinkiä rajoista. Voisiko sitä mummoharjoittelijana hiukan tinkiä itse itselleen antamistaan rajoista? Voisiko pärjätä hiukan vähemmällä suorittamisella? Harjoitusmummona elämä muuttuu heti aamusta. Tiukka aikataulu venyy loivemmaksi. Suoritukset eivät päivän mittaan ole niin tämäköitä. Iltasella lenkki on enemmän luontoa katseleva kuin kunnon perässä juokseva. Unikin saa tulla kun tulee – ja jos ei tule niin nukutaan sitten seuraavana yönä. Ei hätää, ei mistään.

Mummoharjoittelun toinen vaihe on historiaan katsominen. Sitä tosin olen harjoittanut koko elämän, mutta nyt alkaa tiiviimpi omien juurien selvittely. Mummot tietävät, mistä ovat tulossa. Mummot tajuavat, miten edellisten sukupolvien työ meidän suvussamme vaikuttaa. Mummoharjoittelijana saan ottaa minua edeltävien elämästä niitä puolia, jotka sopivat itseeni. Saan olla kansanedustajaisoisoisän jalanjäljillä parantamassa kotiseudun elämää. Saan omien isovanhempieni tavoin pureutua multaan ja odottaa kevään ihmettä. Saan sairastua ja tulla hoidetuksi. Saan antaa panokseni tänne jäävien sydämien rikkaudeksi.

Monet sanovat, että Suomi on selvinnyt sodistaan ja pulakausistaan rukouksen ja työn tekemisen kautta. Äidit ja isoäidit ovat rukoilleet ja opettaneet myös seuraavat polvet rukoilemaan. Isät ja isoisät kestivät ja kuolivat rukoillen: Herra auta, Herra armahda. Mummokouluni vaikuttavin osuus taitaa olla rukoilemisessa. Tehtäväni kantaa omiani, kansaani ja koko maailmaa Jumalan eteen heiluttelee koko maailmankaikkeutta. Ei minun mummovoimassani – vaan Jumalan voiman vuoksi. Rukous muuttaa maailmaa. Rukousvastauksia tulvii, kun ottaa keinon käyttöön. Rukousmummo! Se tahdon olla.

Jotkut tapaamani mummot ovat älyttömään viisaita naisia. Tosiasiassa kenenkään lapsen mummous ei ole tehnyt heistä sellaisia, vaan eletty elämä on opettanut ja antanut syvää näkökykyä. Tämä mummokoulun osuus on olosuhteiden pakosta varmaan jätettävä tuonnemmaksi. Sitä en taida pystyä harjoittelemaan tai itse tekemään. Pakko kai elää ne kohdat läpi, jotka elettäväksi annetaan. Kipuineen ja iloineen – sillä ne kai ovat viisauden kasvumaita.

Tiedoksi siis saatettakoon, että koulutus on käynnissä. Jälkipolvet: älkää kokeko tätä painostavana odotuksena teidän elämällenne. Luulen, että sydämen mummous on hyväksi missä kohdin vain.