Rakastuminen Ghostiin ja pimeä joulukuu

En olisi uskonut että enää päädyn tänne, että mulle tulisi halua kirjoittaa. Nyt helkkarin pimeänä tiistaina kun olen yksi varjo itsestäni sitten kesän jälkeen, tuli  joku pieni kipinä. Oikeasti kaikki lähti vaan siitä  miten  sekosin  Ghostin  biisistä ja erityisesti sen tietystä esityksestä. Tuli jäätävä halu saada purettua tuota sekoamista johonkin.Mutta ensin voisin kertoa taas miten menee.

No, elämässäni ei ole sinänsä mitään uutta. Paitsi että viime postauksen aikaan en ollut edes aloittanut uudessa työpaikassani, jossa olen ollut nyt kolme kuukautta. Tällä hetkellä hukun töihin ja olen niin väsynyt että itkettää, mutta työtaakka tulee helpottumaan onneksi joulun jälkeen. Tälläistä kiirettä ja vapaa-ajan puutetta mulla  ei ole ollut vuosiin, ja olen jotenkin nauttinut siitä vaikka onhan se myös raskasta. Uusi työpaikka on kuitenkin ihana, ja siellä on muutama niin ihana ja upea ihminen että tunnen päivittäin kiitollisuutta siitä että he ovat kollegoitani. On ihana tunne kun saa ihailla jotain tyyppiä ja katsoa häntä ylöspäin, miettiä että tuollainen minäkin olen joskus, tuohon minä pyrin.

Blogin kirjoittaminen on tökkinyt varmaan pääosin siksi että en ole juuri avannutkaan läppäriäni syksyn aikana muuten kuin katsoakseni Netflixiä. Ja siksi että Lilystä on tullut mulle täysin vieras sivusto, en vaan osaa viettää täällä aikaa enää. Ennen tsekkasin aina etusivun monta kertaa päivässä, nyt en osaa. En tiedä yhtään mitä nää blogit täällä on enää.

Mutta jos joku tän tekstin nyt lukee niin olen iloinen siitä. Kiva kun luet.

Ja sitten siihen Ghostiin! Olen rakastunut bändiin viime aikoina. Sekä esiintyminen ja biisit  ihastuttaa. Bändissä on paljon sellaista joka hämmentää hyvällä tavalla. Laulaja Tobias Forge on esiintymisroolissaan ihan sairaan karismaattinen ja luonnollisen säkenöivä. Mietin päivittäin että miten se lavahahmo eroaa niin paljon hänen oikeasta persoonastaan.  ”Oikea” Tobias on sympaattisen, vähän hiljaisen oloinen tyyppi. Lava-Tobias on ihan eri näköinen, puhuu ja toimii eri tavalla, vähän ronskimmin. Jopa englannin aksentti tuntuu olevan erilainen. Sellainen on  musta harvinaista. Esim KISSin jäsenet on persoonaltaan ihan  samanlaisia sekä meikit naamassa että ilman.

En osaa sanoa mitään järkevämpää sanaa kuin ”lavahahmo” kun en ole pysynyt perässä Ghostin tarinassa siitä miten tuo hahmo muuttuu, koska se on vaihtanut ulkonäköä useaan otteeseen. Yksi hahmo oli Papa Emeritus, nykyään on vuorossa kai Cardinal Copia, mutta mulla ei ole hajuakaan miksi. Ja se on musta hauskaa ja kiinnostavaa.

Periaatteessa hänellä on yksinkertainen pääkallomeikki, mutta silti se on hänellä jotenkin äärimmäisen hypnotisoiva ja pysäyttävä. Olen katsonut pari musiikkivideota varmaan kymmenen kertaa ja vaan tuijottanut sitä esiintymistä.

Sitten löysin sattumalta tän kummallisen nimisen biisin ja tämän esityksen. JA VOI LUOJA !!! TÄÄ ON NIIN UPEA! Mitä helvettiä oikeasti. Mulla tulee joskus epätoivo siitä, miten nykyään ei tehdä enää mitään omalaatuista ja oikeasti pysäyttävää musiikkia, mitään uutta ei vaan enää keksitä. Mutta tän nähdessäni… MITEN VOI OLLA NOIN SIISTI ESITYS? Mikä toi karisma on? Mitä täällä tapahtuu? Kuten joku oli johonkin musiikkivideoon kommentoinut, ”What planet have I been living on? These guys are the shit”

Tobiaksen esiintyminen ja hahmo on niin hieno etten osaa sanoin kuvailla, ja biisi on niin hyvä että se vois olla jotain vanhaa Metallicaa.

Joskus tulee vastaan jotain niin hienoa taidetta, että tulee iloiseksi että on elossa. Tää oli yksi sellainen kokemus mulle.

Ei mulla muuta. Hyvää yötä ja joulun odotusta!

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *