Filosofinen taikamatka

Piehän sie kuule penkistäs kii koska nyt tulee deeppiä metafyysistä näsäviisastelua!

Olen löytänyt mieleiseni elämäntaito-oppaan. Kyseessä on Turun yliopiston taiteiden tutkimukselle yhteinen pääsykoekirja ”Taide, kokemus ja maailma”. Tätä opusta lukiessani oivallan uudestaan ja uudestaan sen faktan että missään ei ole mitään vitun järkeä.

Katselkaamme tässä välissä tyynnyttävää kuvaa Italian rivieralta ja kertätkäämme henkistä hyvinvointia:

Olen perustanut pienen elämäni sellaisen elämänfilosfian vaalimiselle että tieto lisää ymmärrystä ja ymmärrys vapauttaa (tuskasta, tietämättömyydestä, typeryydestä, ahdistuksesta jne.) Tämänhetkinen ymmärryksen tasoni on kuitenkin kurkottanut sellaisen ajatuksen pariin että täydellinen ymmärtäminen on mahdotonta ja ymmärtämisen käsite itsessään on kaamea paradoksi jolla ei ole osaa eikä arpaa onnellisuudesta puhuttaessa.

Yritän tuoda näkökantani esille näiden muutamien sepustuksien avulla.

Ensinnäkin, kaikki se mitä olet juuri nyt, on tulosta siitä mitä olit eilen ja kaikkina elämäsi edellisinä päivinä. Mitä vanhempasi olivat, mikä on ympäristösi jossa kasvoit yms yms. Kukaan ei synny sellaiseksi kuin on, vaan kasvaa (mutta tämähän on ihan selvä nakki, kaikki on kärryillä vai mitä).

Täten meille ei ole myöskään annettu mitään ymmärryskiikareita käteen että katseleppas noista niin tajuat miksi leijonat metsästävät, miksi silli maksaa tänään torilla enemmän kuin viikko sitten ja miksi toiset ihmiset käyttäytyvät niin kuin käyttäytyvät. Kaikki se mitä tiedämme ja koemme ymmärtävämme on perustaa jostakin jota olemme jo omaksuneet. Näemme maailmaan siis aina menneisyyden valossa. Tulevaisuuden voimme kuvitella vain sen avulla mitä menneisyydestä tiedämme. Omasta, toisen, ihmiskunnan, luonnon, anyway menneisyydestä. Kaikesta mikä tapahtui ennen tätä nimenomaista hetkeä kun istut siinä puhelin/tabletti/tietokone/taulutelevisio/3Dkiikari kädessäsi ja luet tätä.

(Joku ehkä saattoi pudota kärryiltä mutta ei se mitään hidastetaan vähän)

Siis: Ymmärrämme maailmaa vain menneisyydessä omaksuttujen kokemusten ja kykyjen perusteella.

Martilla on ihmissuhdeongelma. Martti voi ratkaista sen esimerkiksi samalla tavalla kuin viimeksi ratkaisi sen (kokemus) tai järkeillä loogisen päättelyn avulla ratkaisun tilanteeseen. Silloinkin hän käyttää siihen loogisen päättelyn vaatimaan aivoprosessiin jo opittuja jäsentelykykyjään ja älykkyyttään logiikan suhteen. Toisilla tämän osasto on kehittyneempi kuin toisilla.

Siiseli olemmeko edelleen samaa mieltä tästä menneisyysväittämästä?

(Astutaampa nyt kaikki pois niiltä kärryiltä ja jatketaan matkaa jalan.)

Myös kaikki mitä tiedät, luulet tietäväsi ja ymmärtäväsi itsesi suhteen on tätä samaa mielipuolisesti viuhuvaa paradoksaalista pelleilyä. Kun katsot peiliin, näet eri ihmisen kuin mitä ystäväsi edessään näkee. Jotkut onnekkaat sumusilmät näkevät itsensä sellaisina kuin haluavat nähdä, toiset näkevät vain kaiken pahan, jotkut ovat siellä jossain välimaastossa. Ei silti ole olemassa mitään totuudellista minäkuvaa, koska jokainen näkee ja kokee itsensä oman menneisyytensä valossa.

(Raivataampas tietä tähän viidakkoon)

No. Ethän sinä katso kuvaa Mona Lisastakaan täysin tyhjällä päällä. Kaikki mitä ymmärrät näkemästäsi rakentuu sen pohjalle mitä maailmasta tiedät. (Kuvassa on ihminen joka ilmeisesti istuu kädet sylissään ja hymyilee kujeilevaa pikku pilluvirnettään. Näet taulussa värejä jotka tunnistat ja voit nimetä väreiksi, ehkä muotoja? Jos olet oikein noheva niin alat analysoimaan kaikkea muuta taidehistoriallista sälää mitä ikinä keksitkään kuvasta vetäistä. ) Sama pätee peilikuvaasi, näet ihmisen, naisen tai miehen, hän on pulska, lihaksikas, laiha, epäsopusuhtainen, kaunis, ruma, pitkähiuksinen, vaalea, etninen suhteessa niihin käsityksiin jotka olet omassa ympäristössäsi omaksunut. Sen perusteella määrittelet näkemäsi kuvan miksi ikinä sitten määritteletkään. Näet itsesi sellaisena kuin näet menneisyytesi.

(Nyt ollaan jo aika tiheässä pusikossa, mutta ne ketkä ovat vielä mukana niin kiristäkäähän kengännauhoja ja pitäkää hatusta kiinni koska seuraavaksi mennään suolle)

Jos siis ymmärrät mona lisat suun muut, itsesi ja kaiken mitä vastaisuudessa koet sen perusteella mitä olet jo omaksunut, niin silloinhan ymmärrät toista ihmistäkin vain omilla ehdoillasi. Voimme toki tehdä sitä kuuluisaa ”yritä ymmärtää” hommaa, mutta silloinkin, vaikka järkeilisimme itsemme toisen kenkiin, seisomme siellä silti omilla känsäisillä jaloillamme jotka ovat kokeneet vain ja ainoastaan oman elämämme niine nousuine ja laskuine mitä tiellemme onkaan sattunut. Minä olen minä, ja tullut tällaiseksi niiden kaikkien mutkien kautta. Sinä olet sinä ja sinulla on omat mutkasi. Voimme kokea empatiaa, sielunveljeyttä ja yhteyttä toiseen, mutta emme koskaan voi nähdä ja kokea asioita samalla tavalla kuin joku toinen.

Eikä tämä päde vain yksittäisiin ihmissuhteisiin, parisuhteisiin ja ystävyyssuhteisiin sun muihin. Voiko taiteilijakaan koskaan tuoda esille sitä mitä yrittää sanoa, jos muut vain tulkitsevat hänen teoksensa viestin oman ymmärryksensä rajoissa, omilla ehdoillaan.

Jollain tapaa masentavaa eikö? Että lopulta olemme kuitenkin yksin, ainoaa lajiamme. Vaikka kuinka tahdommekin olla omanlaisiamme ja ainutlaatuisia, niin tahdomme että ainutlaatuisuutemme tulee ymmärretyksi sellaisena kuin me itsekin sen koemme. Mutta niin ei tapahdu. Jokainen voi olla ainutlaatuinen itselleen vain sillä tavalla kuin itse oman ainutlaatuisen ymmärryksensä kautta ymmärtää.

(Tässä kohtaa suon reunalla minä lyön filosofian osalta hanskat tiskiin ja lakkaan johtamasta tätä ajatushautomoa, kunnes suurempi tieto ja ymmärrys laskeutuu ylleni ja voin ajatella eteenpäin.)

Täten olemme hyvin epäakateemisen ja argumentaatioltaan löyhän ajattelun kautta siirtyneet takaisin sellaisen väittämän pariin että järjellä ja ymmärryksellä ei pääsekään niin kovin pitkälle onnellisuutta ja hyvää elämää rakentaessa. Niin moniin kysymyksiin kuin tiede ja järki vastaakin, ne eivät koskaan vastaa kysymyksiin siitä miksi rakastamme toista ihmistä niin kovin kaikista virheistä huolimatta, miksi juuri minä sitä ja tätä, minne ajatukset menevät kun ne yhtäkkiä kesken keskustelun tipahtavat pois päästä tai onko kissoilla sielua. Sellaiset asiat jäävät niin ikään sydämen ratkaistavaksi.

 

Muchos graazies,

Aliisa Von Wittgenstein Karjalainen