Let’s talk about sex(ism) baby
Mallinuket ovat niin laihoja että jos ne olisivat oikeita ihmisiä niillä ei olisi kuukautisia.
MTV:llä Madonna ja kaverit ovat pyörittäneet peppua jo vuosikymmeniä ja täten vahvistaneet seksististä kulttuuria joka pönkittää naisen alistuvaa asemaa ainoastaan seksiobjektina ja ihan vaan muutenkin kaiken objektina.
Naiset pukeutuu liian provosoivasti ja tulevat raiskatuiksi.
Nainen on tehty miehen kylkiluusta ja muut kansantarut.
Jalkakarvat ja kainalokarvat naisilla.
Sukupuolineutraali kasvatus.
Naisen euro on 80 senttiä.
Miesten hommat ja naisten hommat.
Kuukautisten häpeäminen.
Miestenvihaajat.
Naistenvihaajat.
Femakot.
Vitun feministit.
Seksismistä ja sen vastaisuudesta löytyy aihe jokaiseen makuun. Löytyy ongelma josta kirjoittaa kommentti, mielipide, blogiteksti, kolumni, artikkeli, romaani tai vaikka uusi lakipykälä. Ihan ymmärrettävää, eihän sukupuolten välinen tasa-arvo olekaan mikään pikkujuttu. Mutta loppujen lopuksi välillä tuntuu että jokainen näistä aiheista ajaa iloisesti sen oikean ongelman ohitse. Feminismillä on sanana ja aatteena edelleen vähän ikävä kaiku ja sen takia monet peruspirkot ei uskalla lähteä siihen mukaan etteivät vaan tulisi leimatuksi femakoksi.
En väitä että mun ongelma on isompi kun sun ongelma, tahdon vaan pureutua aiheeseen joka koskettaa niitäkin kaikkia naisia jotka eivät ole kiinnostuneita feminismipolitiikasta tai naisliikkeistä noin yleensäkään. Niitäkin naisia jotka elävät mielellään nyrkin ja hellan välissä tai ovat muuten vaan halukkaita toteuttamaan perinteistä naisen roolia yhteiskunnassa. Tämä koskee niitäkin naisia.
Madonna, jalkakakarvat ja keskustelu siitä kuka tiskaa ja hakkaa polttopuita on mulle oikeastaan henkilökohtaisesti yksi hailee. Mieluummin tiskaan. En koe tarvetta kasvattaa jalkakarvoja tai kainalokarvoja. Jokainen perseenpyörittäjä telkkarissa olkoon, se olkoon mun mielessä vaikka pop-kulttuuria. En ole missään nimessä sitä mieltä että sukupuoli pitäisi käsitteenä mitätöidä ja alkaa näkemään ihminen ihmisenä eikä sukupuolensa kautta. Miksi naiseus tai mieheys vähentäisi kenenkään ihmisyyttä? Naiseus ja mieheys ovat jäsentämistä helpottavia käsitteitä siinä missä ruskeahiuksisuus, etnisyys ja ikäkin ovat. Toki ne ovat myös paljon muuta ja sitä en kiistä. Mutta tästä artikkelista http://www.huffingtonpost.com/gretchen-kelly/the-thing-all-women-do-you-dont-know-about_b_8630416.html inspiroituneena olen päässyt hieman enemmän jyvälle siitä seksismistä jota _jokainen_ nainen on joskus kokenut huolimatta siitä oletko pukeutunut provosoivasti, oletko läski rumilus vai supermalli, vaalea vai tummaihoinen, lenkillä vai tulossa baarista, kolmetoista tai neljäkymmentä.
Se on sitä kun käyt lenkillä ja mies terassilla tekee sellaisen oudon imemistä ja sukkoa muistuttavan äänen ja tyydyt mulkoilemaan itseksesi aurinkolasien takana. Tai kun jäbät huutelee autosta. Tai kun metrossa vastapäätä istuva mies vaan tuijottaa kulmien alta ja alkaa vaivaannuttamaan. Ihan mikä tahansa ele joka saa naispuolisen ihmisen vaivaantumaan, esittämään että olet omissa maailmoissasi etkä huomaakaan, ajattelemaan että vittu nyt sentään kun toi ällötys lopettais ton kuolaamisen. Tarinat suorasta ehdottelusta kaduilla ja julkisissa kulkuneuvoissa on lopulta nekin vaan poikkeuksia, koska ei me edes muisteta niitä katseista ja pieniä maiskautuksia joita koetaan lähes päivittäin. Ei ne ole mainitsemisen arvoisia. En edes kerro omalle samassasängyssänukkujalleni niistä koska en pidä niitä minään. Ne on vaan osa elämää ja siihen ollaan hiljaa siskojemme ja äitiemme tavoin totuttu siitä lähtien kun se setä rippijuhlissa sanoi että ”sustahan on tullut jo nainen” kun kasvatimme tissit.
Muistelen ihan huvikseni tässä että kuinka monta katsetta, kommenttia tai imutteluääntä olen saanut todistaa viimeisen viikon aikana. En saa otetta. Koska työnnän jokaisen niistä jonnekkin mieleni syöveriin tai vaan deletoin koko tilanteen. Muistan että en kertaakaan ole onnistunut poraamaan katsettani junassa tuijottavaan niljakkeeseen, avaamaan suutani tai tekemään mitään muuta kuin kääntämään katseeni tai vaihtaamaan paikkaa.
Ja mah girls SE jos mikä on seksismiä, sukupolvien taipeisiin piilotettu toiminta, miten naiset ottaa vastaan epämieluisan käytöksen. Se miten aivot kasvavat mitätöimään ne katseet, huudot ja ääntelyt joita me kohdataan. Mutta en mäkään tiedä mitään muuta tapaa toimia imutteluäänen kuullessani kuin teeskennellä että en huomannut mitään. Se että keskyttäisin lenkkini ja menisin sanomaan pari valittua sanaa tuntuu jotenkin liioitellulta. Mitä se auttaa että raivoaa yhdelle, kun huomenna on kuitenkin kolme muuta tapausta? Vai pitäisikö ottaa huumorilla niin kuin aina kehotetaan? Älä oo tommonen tosikko, miehet vaan tykkää niin ota se kohteliaisuutena!
Mulle kohteliaisuus on kaikkea muuta. Se on kun joku oikeasti sanoo _mulle_ että olen kaunis tai seksikäs eikä huuda sitä kadun toiselta puolelta. Tai kun joku sanoo että oon hauska, mietteliäs, ilmeikäs, tyylikäs tai erityisen kivannäköinen tänään. Tai hyvä jossain. Silloin ehkä punastun ja vaivaannun hyvällä tavalla huomiosta. Sanon kuitenkin rohkeasti kiitos ja aina hymyilen koska hymyilyttää. Enkä siksi tahdo kuitata sitä katsetta, kommenttia tai vaivihkaa tehtyä ääntä hymyllä enkä millään muullakaan eleellä joka viestittää että kommentti sai mut hyvälle tuulelle, kun oikeasti vaan tekee mieli huokaista syvään.
Ja ihan sivuhuomautuksena, en koe tätä ongelmaksi ainoastaan italiassa jossa miehet huutaa mamma miaa päivät pitkät, vaan myös suomessa oon saanut todistaa useata tapausta jossa joku tuijottaa sinne tai tänne tai pitää sitä kummaa kuuluisaa imutteluääntä. Tai kun joku sanoo vitun huoraksi koska et jää juttelemaan mukavia öisellä kadulla perääsi huudelleen känniläisen kanssa.
Ongelma ei ole naiseudessa, ei siinä kuka meikkaa tai sheivaa ja kuinka paljon ja kenen mieliksi. Eikä ongelma ole myöskään siinä millaisen naisihanteen pop-kulttuuri tai barbinuket luovat. Eikä siinä että oletko poikatyttö, superfeminiininen Lancomen Hypnoselta löyhkäävä korkkarijumalatar, naisellinen mies, testosteronihärkä vai sukupuoleltasi identifioimaton. Naisen ei tarvitse olla yhtään enempää mies lunastaakseen oikeutensa olla koskematon ja kunnioitettavasti seksikäs maanpäällinen olento joka saa ihan rauhassa juosta joogatrikoissaan miesten ohitse tuntematta kolmen silmäparin tuijotusta perseessään.
Eikä tämän pointti ole syyttää miehiä, vihata ketään tai koota naisia hellan äärestä barrikaadeille. Saa jatkossakin mennä sieltä mistä aita on matalin ja kääntää katseensa. Mutta jos vaikka vaan ajateltaisiin asiaa vähän enemmän, tiedostetaan se missä mättää ja ehkä sukupolvien myötä myös imuttelijat ja tuijottelijat vähenevät kun yhä useampi ymmärtää että sellainen käytös nyt vaan ei tunnu kivalta naisten mielestä, eivätkä miehet myöskään saavuta sillä yhtään enempää hyväksyntää kenenkään keskuudessa. Kitketään tämä tarkoitukseton käytöstapa pois päiväjärjestyksestämme.
Muchos graazies,
Aliisa