Maa johon aina palaa

Maa, taivas, pilvet, kivet, puut, lehdet, kaarnat, tiet, hanhet ja jänikset, heinät, lumenjämät, meren lahdet, jäiset järvet, parrat, myssyt, hiusten sävyt ja talvitakit. Kaikki samasta harmonisesta pohjolan paletista jossa silmä hetken saa levätä etelän karnevaalien, korttelijuhlien, kukkivien puiden, hedelmäpuotien ja turkoosien rantojen värikirjon jälkeen.

Ihmiset; teatterin auloissa hymyilevät ja hymisevät kuulumisia särmikkäiden silmälasien takaa perjantai-iltana. Hiippailevat yli kynnysten ja suojateiden, kohteliaasti kuiskaavat tilauksen R-kioskilla, loihtivat keskikaljan voimalla yöllisestä raitiovaunumatkasta karaokebaarin.

Kansakunta jonka katseiden kaivoista voi hetkessä nostaa väkevää ja kirkasta kodin tuntua vaikka se elää täällä kaukana maailman nurkassa ja puhuu omaa mystistä kieltään jonka kaikki sanat pitää opetella ulkoa, ei niitä voi mistään toisesta samankaltaisesta kielestä päätellä. Täällä se hiihtää, lukee hiljaa sanomalehteä lähijunassa ja kuuntelee kuinka sammaleet ja varvut rahisevat jänön käpälän alla keväisessä puistikossa. Katselee kuinka lumi sulaa pihanurmelta ja iloitsee kun talitintti istahtaa siitepölyiselle pihatuolille.

Täällä kaiken hiljaisuus puhuttelee. Kaikki tuntuu retriitiltä. Saa nukahtaa patjalle yksiön lattialle Kallioon ja tuntea että kaikki on aina ennallaan, olla turvassa muutokselta, miettimättä että kuka minusta on tullut. Sitten mämmiä kaavitaan pahvilaarista hymyssäsuin ystävän kanssa aamupalapöydässä.

Kodin tuntu ja tämä tämmöinen maisema joka on kirjailtu jokaisen tällä kolealla maalla kasvaneen sielun sisävuoreen ja siellä se vuodenajasta toiseen on ja pysyy. Tähän maisemaan sitä sitten aina kuitenkin kai tahtoo itsensä kietoa ja lämmitellä sen autuudessa, kunnes on taas aika palata toisaalle.

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *