Kiitos ja saat anteeksi
Tässä minä istun ja näpyttelen tekstiä yhden käden sormilla, toisessa kädessäni vastakuorittu kirpeä Granny Smith -omena. Odotin innolla tätä hetkeä kun aamupalan ja lounaan välillä saapuva pikkunälkä tulee kylään ja kertoo että on aika syödä pöydälle valmiiksi nostamani hedelmä. Tässä syödessäni mietin että miten minusta tuli ihminen joka ihan vähän innostuu omenan syömisestä. Millaisilla ajatuksilla olen ruokkinut aivojani että minusta tuli ihan vähän onnellisempi?
Olen jo pitkään yrittänyt keksiä tolkkua elämänohjeelle ”positiivisen ajattelun voima”. Ei siitä mihinkään pääse että se on totta, ja niin kannattaa tehdä. Varmasti ihmiset jotka ajattelevat positiivisesti keräävät ympärilleen hyviä ihmissuhteita ja mielekkäitä mahdollisuuksia – ihan vain positiivisen vetovoimansa ansiosta.
Minulle on kuitenkin jäänyt aina vähän hämärän peittoon se että miten tällainen positiivinen ajattelu toteutetaan ilman että tarvitsee vain tolkuttaa itselleen että jeejee ompas kivaa kaikki on ihanaa, vaikka oikeasti vituttaa ja asiat on huonosti. Olen siis vaivihkaa hiiviskellen haeskellut jotain erityistä ja konkreettista käsitteen ”positiivisuus” alla.
Ja matkaan on tarttunut seuraava parivaljakko:
Kiitos ja saat anteeksi
Tässäpä kaksi elämänhallinnallista luottokorttia jotka kannattaa vetäistä hihasta ja vinguttaa aina kun ehtii. Niistä ei lopu koskaan kate. On hyvä toki muistaa että myös se pelkkä anteeksipyyntö on vahva valttikortti, mutta oman elämän mielekkään jatkumisen kannalta anteeksianto on kaiken a ja o (kuten huomaat, sana alkaa aalla ja loppuu oohon!) Jokaisen on annettava lopulta itselleen anteeksi, oli teko mikä hyvänsä. Ja vaikka kukaan muu ei antaisikaan, niin ainakin sinä itse annat. Mielestäni on sangen mieletöntä laskea elämäänsä sillä lailla kenenkään muun varaan, ettei antaisi anteeksi itselleen jos kukaan muukaan ei anna anteeksi sinulle. Tai että odottaisi kuolemaan saakka että yläkerran herra arpoo että menetkö kattohuoneistoon vai kellariin viettelemään tuonelan ikuisia päiviä.
Usein sanotaan että menneissä roikkuminen on turhaa ajanhukkaa. Mennyt on mennyttä. Joskus kuitenkin tulee roikuttua, ja anteeksianto on juurikin se hyppy joka on tehtävä päästäkseen takaisin tähän päivään. Joskus se voi tuntua pelottavalta tai ärsyttävältä ajatukselta, nöyrtymiseltä joka vaatii ylpeyden verhon raottamista. Mutta jos mielii välttyä tulemasta katkeraksi katkaravuksi niin kyllä se kannattaa tehdä.
No entäs sitten kiitos ja kiitollisuus?
Eräällä ystävälläni on aina hyvän hengailuhetken tai syvällisen ja rakastaavaan halaukseen päättyvän keskustelun jälkeen tapana sanoa ”Kiitos että olet.” Lause on aina kuulostanut mielestäni keskeneräiseltä. Sen pitäisi jatkua tapaan: ”kiitos että olet siinä, kiitos että olet ystäväni, kiitos että olet niin ihana, kiitos että olet elämässäni.” Mutta vastikään täällä toisessa maassa erillään kaikista vanhoista ystävistä olen oivaltanut tämän pienen kiitoksen sanoman. Nuo kolme sanaa sisältävät jo kaikki mahdollisuudet ja kiitokset siitä mitä se toinen on sinulle. Kiitos että olet siinä vierelläni kun herään, kiitos että olet hyvä kuuntelija, kiitos että olet elämässäni, kiitos että olet, ylipäätään, olemassa, elät, olet.
Kaikessa kliseydessäni suosittelen siis jokaista olemaan kiitollinen kaikesta hyvästä mitä olet tänään, eilen tai lähiaikoina saanut. Ja antamaan anteeksi kaiken pahan mitä toinen ihminen on sinulle tehnyt, mitä maailma on eteesi heittänyt tai mitä olet itse sössinyt. Tällaisen toiminnan avulla pääsee positiivisesta ajattelusta jyvälle ja suoraan sen ytimeen, ilman että tarvitsee tolkuttaa peilin edessä että jee jee kaikki on ihanaa. Positiivisessa ajattelussa ei lopulta ole kyse siitä että kaikki olisi jotenkin euforisen ihanaa tai juhlan arvoista supermahtavan helmeilevää tunnustusta rakkaudesta maailmaan, vaan siitä että on oikeasti syvällä sisimmässään ihan hyvillä mielin olemassa tässä maailmassa.
Ja kyllä, näitäkin täytyy harjoitella, mielellään päivittäin. Istahtaa alas tai ottaa kynää ja paperia ja miettiä. Ihan vaikka itsestäänselviä asioita että kiitos kun on kaksi jalkaa joilla kävellä eteenpäin. Ajatuksen suomisen voi opetella ja ottaa tavaksi siinä missä minkä tahansa muunkin rutiinin. Samalla tavalla kun rutiininomaisesti kävelee aamulla keittiöön ja vielä silmät kiinni hapuilee yläkaapista suodatinpussia ja kahvipakettia ja pistää sumpit pihisemään niin voi myös opetella kiittelemään ja antamaan anteeksi ennen kuin menee nukkumaan. Tätä voisi kutsua myös iltarukoukseksi, mutta sen sijaan että pyytäisit yhtään enempää, niin keskityt siihen mitä olet jo saanut.
🙂
Muchos graazies,
Aliisa
