Muutto Berliiniin // Uudet tuulet edessä

FullSizeRender 4.jpg

 

I still have a suitcase in Berlin // Marlene Dietrich

 

29-vuotiaana sitä uskoo jo löytäneensä itsensä, mutta tosiasiassa elämä on aina uusien asioiden löytämistä itsestään sekä muista. Oikeastaan se on elämän suola, näin uskon ainakin itse. Luonteeltani olen impulsiiviinen extrovertti ja siksi elämäni saattaa muuttaa suuntaa käden känteessä. Ja näin kävi tänä kesänä.

Noin kuukausi sitten päätin muuttaa Berliiniin. Asustin kaupungissa muutaman kuukauden keväällä 2017 ja rakastuin siihen aivan  korviani myöten! Paluun jälkeen Suomeen matkustin, tein töitä ja päätös lähteä takaisin Berliiniin kypsyi kesäkuisen Kalifornian matkan jälkeen. Halu lähteä ulkomaille ja saada uutta kokemuspohjaa oli niin kova, että piti vain uskaltaa repäistä. Miksi sitten Berliini? Berliini on hauska, rento ja siellä saa olla oma itsensä, siellä ei erotu massasta. Kaupunki on aivan upean kaunis, täynnä vastakohtia. Toki, niin on Helsinkikin ja rakkaana kotikaupunkina Helsinki on aina lähellä sydäntäni. Joten kyllä sitä iskee sellainen haikeus, kun hylkää tutun ja turvallisen. Ihanan asunnon, kauniin, siistin ja seesteisen Helsingin….Mutta kun tietää, että päätös on oikea, niin se on oikea. Ja tuntemukset ovat tällä hetkellä juuri sitä.

Olen onnekas siinä mielessä, että saan tehdä töitä Suomeen työnantajalleni. Oman asuntoni laitan vuokralla, joten kämppäkin löytyy vielä Helsingistä. Jos siis tuntuu, että homma ei lähde käyntiin, niin paluu Helsinkiin on mahdollista melkoisen mutkatttomasti. Berliinissä minulla on jo asunto vuokrattuna Neukölnistä, aivan Kreuzbergin lähistöllä. Aivan upen vibrant kaupunginosa! Sieltä alueelta olen katsellut coworking tiloja ja niitähän riittää! Ja ovat hinnatkin alhaisemmat kuin Helsingissä. Tiloja saa 100 eurolla kuukaudessa riippuen lokaatiosta sekä ’lisävarusteista’. 

Joten paljon kivaa ja hauskaa edessä. Otan tämän seikkailuina, hakuprosessina ja mahdollisuutena oppia uutta itsestäni sekä ihmisistä ylipäätänsä. Odotan innolla uutta kulttuuria, uutta mahtavaa kaupunkia ja uusia ihmisiä. Kirjoittelen säännölliseen prosessista tänne syksyn mittaan sekä toki muista mielenkiinnoistani, fitness, crossfit, ruokajutut (olen vegetaristi) sekä kaikesta ihanasta kulttuurista ja arkkitehtuurista, joita pääsen maistamaan ja kokemaan.

Jos kysymyksiä Berliinistä tai mistä tahansa, niin laita niitä ihmeessä tulemaan, jaan mielelläni vinkkejä! Stay tuned!

// voga

suhteet oma-elama mieli matkat
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *