Ruudukas ystäväni ja viholliseni

Kuten blogin nimi antaa ymmärtää, vohvelit kuuluvat olennaisena osana Belgia-kokemukseen. Brysselistä löytyy vohveleita vähän joka lähtöön. Fiinejä vohveleita syödään kahvilassa istuen ja niiden päälle on siroteltu tomusokeria. Ns. katuvohveleita voi puolestaan ostaa lukuisista kioskeista. Katuvohveleihin on leivottu mukaa isoja sokerirakeita, joten niiden päälle ei tomusokeria enää tarvita. Itse tykkään kyllä sipaista vohvelin pintaan vielä vähän hunajaa, mutta ällömakeasta pitämättömälle en sitä suosittele.

Kotona olen jo useampana aamuna nautiskellut aamupalaksi katuvohvelin, mutta nyt kokeilin ensimmäistä kertaa tälle reissua ns. turistiversiota katuvohvelista. Turistivohveliin ahdetaan milloin mitäkin: jäätelöä, kermavaahtoa, mansikoita, banaania, Nutellaa, suklaakastiketta… likimain mitä vain.

Turistivohvelit näyttävät nälkäisen silmään jumalaisen ihanalta, mutta joka ainoan kerran kun sellaisen olen sattunut ostamaan, olen manaillut jälkeenpäin. Ensinnäkin vohveli tarjotaan yleensä pienellä ja matalalla lautasella, jonka reunan yli kuuman vohvelin nesteyttämä kermavaahto alkaa pian valua. Jos annokseen on erehtynyt ottamaan lisäksi vaikkapa suklaakastiketta, juoksee rannetta pitkin pian ruskeita, kaiken tahraavia noroja. 

Tällä kertaa ymmärsin tyytyä kermavaahtoon ja mansikoihin, mutta sotkuksihan se silti meni. Ennen kuin pääsin kotiin Grand Placelta puoli naamaa ja molemmat kädet olivat kermavaahtomähmässä. Onneksi lautaselta tipahtanut mansikka ei päätynyt laskeutumaan kantamiini ostoskasseihin (joissa oli mm. uusi valkoinen paita), vaan vierähti ilmeisesti takin kautta kadulle.

Kaikesta vaivasta huolimatta suosittelen kokeilemaan myös turistivohvelia edes kerran. Kannattaa tosin istahtaa jonnekin paikalleen ja varautua siihen, että miniatyyrimuovihaarukan kanssa vohvelista saa taistella palaa irti aika kauan. Tämän illan turisivohvelin hain oikeilta turistikulmilta, Grand Placen vierestä.