Nuorten ääni vlogeissa
Yksinkertaistaessani itselleni vloggaamista tai YouTubea päädyn aina seuraavien sanojen äärelle:
Tila ja väline.
Kolmanneksi palikaksi voisi lisätä äänen.
Kuvitellaan tilanne, jossa kaikki varmasti ovat elämän varrella olleet: Et syystä tai toisesta, pysty, kykene tilanteessa tuomaan mielipidettäsi ollenkaan esille käsiteltävässä asiassa tai käsillä olevassa tilanteessa. Kyse ei tarvitse olla sen vakavammasta kuin osallistumisesta omalla äänellä yhteiseen vuorovaikutuksen hetkeen, mutta olo jälkeen päin voi olla ärsyyntynyt, turhautunut tai surullinen. Olisinpa sanonut jotain.
Wikipedian mukaan ääni on jotain kuultavissa olevaa liikettä, joka ei etene ilman sitä välittävää ainetta. Äänellä voi olla viihteellistä arvoa, äänen avulla voidaan kuvailla tietynlaisia haluttuja maisemia. Mekaanisesti ja yleistajuisesti, wikipedialähteisesti:
Äänen tuottamiseen tarvitaan tiettyjä asioita, ja ne tietyt asiat vaimentamalla ääni voidaan hiljentää tai poistaa kokonaan.
Jotta silta ei olisi aasille liian pitkä kulkea, palataan vloggaamiseen.
Joka kerta silmittömästi uudelleenrakastuessani tubettamiseen ja vloggaamiseen, se tapahtuu silloin, kun vaikutun henkilön persoonallisesta ilmaisutavasta, joka ainakin minulle katsojana näyttäytyy luontevana ilona ja luottona omaan tekemiseen ja oman äänen käyttöön, sekä sen mahdollisiin ulospäin suuntautuviin vaikutuksiin.
Esimerkiksi valmistujaisviikonloppuna ainakin Twitterin puolella trendannut olisinpatiennyt-kampanja kosketti lyhyillä tarinoillaan juuri siksi: Ihmiset ovat kasvaneet ja päässeet pisteeseen, jossa voivat katsella itseään toisin ja kääntää sisäisen äänensä nykyisestä menneisyyttä peilaavaksi ja tuottaa uuden tulkinnan itsestään luoden samalla omasta elämätarinastaan positiivisempaa kuvaa.
(Välihuomiona olisipa virkistävää lukea myös ”tietäisinpänyt” tai ”muistaisinpajopapäivä”-kampanjoita, joissa kuvailtaisiin sitä miten edestakaisin joustava, kehittyvä ja taantuva ihmismieli on ja saa olla)
Suomalaisissa vlogeissa puhutaan koskettavimmillaan asioista, joista valtamedia välittää esimerkiksi vain tietynlaista kuvaa. Äänen avulla vloggaajat hallinnoivat ja ottavat omaa tilaansa YouTubessa ja muissa sosiaalisen median palveluissa, ääni toimii mielipiteiden, arjen toimintojen ja elämän ihmettelyiden välittäjinä.
Teknologisin välinein internetalustaisessa tilassa kaikkia suomalaisia nuoria koskettavista aiheista puhuminen on aina rohkeaa- mutta realismin ja yhteiskuntatieteiden nimissä on todettava ettei mikään tietenkään ole näin yksinkertaista.
Vloggaaminen voi olla keino lapsille ja nuorille vaikuttaa, osallistua, kokea tulevansa kuulluksi, ymmärretyksi ja osalliseksi- mutta älypuhelimen ja internet-yhteyden mahdollisuus ja taidot käyttää välineitä ja palveluita eivät tarjoa mitään noista asioista. Kuten perusopetuksen tai terveydenhuollon digitalisoituminen, ei lapsuuden ja nuoruuden medioituminen tee itsessään ketään autaaksi, vaikka lukisimme joka päivä uutisista tubettajien tienaamista huikean suurista rahasummista tai uusista teknologisista välineistä, joita perusopetukseen on kehitetty.
Suomalainen vlogikulttuuri innostaa minua, koska se on moninaista, rikasta, viihdyttävää, koskettavaa- mutta myös eräänlaista tarkkaa ajankuvaa tästä ajasta ja suomalaisesta yhteiskunnasta. Noiden vloggaavien lasten, nuorten ääni, ja ennen kaikkea noista äänistä inspiroituvien, videoita katselevien, tulevaisuuden aikuisten kokemus vaikuttamisen mahdollisuuksista, on meidän kaikkien hyvinvoinnin kannalta todella tärkeässä asemassa.
Nuorten ääni vlogeissa on tulevien aikuisten ääntä tai äänettömyyttä politiikassa.