Kamalan ihana raskausaika

 

Eräs tuttuni sanoi, että raskaus on elämän parasta aikaa. Omakohtainen kokemukseni on: ei ole. Tiedän paljon parempaakin, kuin raskausajan erilaiset tuntemukset. Filosofia leikkiäkseni, voisin todeta, että tämä hetki on elämän parasta aikaa, koska se on ainoa mikä meillä oikeasti on elettävänä – sen määritelmän mukaan tämän hetken raskaus olisi toki parasta.

Raskausaika on erilaista. Ihmeellistä, hämmentävää, oivalluttavaa. Päivittäin ihmettelen ja ihastelen sisälläni kasvavaa uutta elämää. Ihmettelen, kuinka kaikki on saanut alkunsa kahdesta solusta. Miten varhain ja miten niin pienessä alkiossa voi lyödä jo niin vahva sydän. Miten siitä pienestä solumöykystä kasvaa kokonainen ihminen. Ihminen, jolla on jo ennen syntymäänsä havaittavissa oma tahto, tavat ja persoona.

Entä ne ei niin mukavat tuntemukset? Raskauden alussa vallan otti aivan järjetön väsymys. Olisin voinut nukkua kellon ympäri. Toinen oli yleinen kuvotus. En suoranaisesti voinut pahoin mutta lähes kaikki kuvotti. Alussa painoni tippui, koska en kuvotukseltani saanut syötyä. Rinnat turposivat hillittömiksi hinkeiksi yhdessä yössä ja lakkasivat mahtumasta tuttuihin vaatteisiin. Miehen unelma! Ei meillä. Mieheni on pakaramiehiä ja häntä ei tissit voisi vähempää kiinnostaa. Kuukausien kuluessa mieheni on toki saanut rakastettavakseen myös muhkeamman – ja muhkuraisen takapuolen. 

Kaikki aistit herkistyvät. Etenkin hajuaisti. Kakkaava koira aamulenkillä sai aikaan valtaisen oksennusrefleksin. Vedet silmissä yökkäilin pitkän tovin. Salilla ihmisten haju sai poistumaan paikalta. Sama äänien suhteen. En kestä mitään meteliä ja ahdistun suuresta ihmismäärästä.

Alussa treenaaminen jäi vähemmälle väsymyksen ja vähäisen syömisen takia. Koin, ettei ole mitään järkeä treenata, ellen ole syönyt kunnolla. Söin terveellisesti mutta määrällisesti sen verran vähän, etten halunnut lisätä kulutusta treenaamalla.

Alussa ei myöskään päässyt karkuun jatkuvaa pientä huolta ja pelkoa, että kaikki on hyvin ja tulee menemään hyvin. Sitä oli kaiken aikaa tietoinen ympäröivistä riskeistä, ottaen varman päälle ”ettei nyt vaan sattuisi mitään”. Jo pelkästään portaisiin menee aivan erityisen keskittyneesti, aina pitäen kaiteesta kiinni.

Väsymyksen ja pahimman kuvotuksen väistyttyä kehossa alkoivat toisenlaiset tuntemukset. Muun muassa fascioiden venyessä ja asennon muuttuessa vanhat vammat nousivat esiin ilmoitellen itsestään.

Suurin harmin aiheuttaja on ollut ristiluuni, joka rasituksesta riippuen säteilee häntäluuhun, pakaroihin ja alaselkään. Jos istuin pitkiä aikoja, en meinannut päästä ylös tuolista. Parhaiten istuminen onnistui vinosti jommalla kummalla kankulla, koska muutoin tuntui, että istun suoraan häntäluun päällä. Onneksi osteopatia auttoi pahimpaan kipuiluun ja häntä- sekä ristiluun elastisuutta saatiin palautettua. Olen pudonnut useita kertoja pyrstölleni muun muassa hevosen selästä, joka on voinut aiheuttaa häiriötä lantion alueelle. 

Askellukset eteen, taakse ja ylös ovat olleet lähes mahdottomia niiden aiheuttaman kivun vuoksi. Kipu säteilee pakaroihin ja alaselkään, joka pahimmillaan on tehnyt normaalista kävelystä hankalaa. Muutaman kerran intouduin treenaamaan jalkoja hieman kovemmin, kun sillä hetkellä se tuntu hyvältä. Intoni kostautui kasvukipuihin verrattavana yöllisenä särkynä ja seuraavan päivän tuskana. Tulkitsin oireiden viestin niin, ettei moiset harjoitukset ole minulle hyväksi tällä hetkellä ja on aika rauhoittaa tahtia.

Treenini ovat olleet lyhyitä ja kevyehköjä ylävartalojumppailuja salilla, alun kävelylenkkien ja myöhempien pyörälenkkien lisäksi. En muista koska olisin liikkunut näin vähän, kuin raskauden aikana – ehkä en koskaan. 

Tuntemukset ovat mielenkiintoisia. Olen hidas ja kömpelö. Syke nousee hetkessä ja puuskutan pienimmästäkin. En pysty kävelemään normaalia kävelyvauhtiani, koska happi ei kulje ja kunto ei yksinkertaisesti riitä.

Entä uni? Alussa olisin voinut nukkua kellon ympäri mutta vatsan kasvaessa uni on vähentynyt samassa suhteessa. Olen aina nukkunut pääosin selälläni, toisinaan vatsallani. En ole koskaan osannut nukkua kyljelläni. Raskaus on pakottanut nukkumaan kyljellään mutta en koe sitä omakseni ja nukun todella huonosti, asentoa vaihtaen läpi yön – krampeista puhumattakaan. Toisinaan olen aivan loppu, koska en ole saanut nukuttua. Voiko unettomuus olla vielä pahempaa vauvan kanssa?

Viimeisten viikkojen aikana olo on ollut kerrassaan tukala. Olen saanut kokea myös paljon puhutun turvotuksen ”ihanuuden”. Ilman hellettäkin olen hohkaava lämpöpatteri. Oma kehon lämpötila on niin korkea, että jo itseäkin polttaa käsien ja jalkojen kuumotus. Onneksi pärjään pelkissä släpäreissä. Jalat ovat niin turvoksissa, ettei kengät mahdu jalkaan – ihan kuin edes taipusin niitä laittamaan.

Jo useamman kuukauden olen pukeutunut imetysliiveihin – vähänkin normaalimmat liivit hiertävät ja ahdistavat. Suureksi ystäväksi ovat tulleet myös lahkeelliset mammapöksyt, jotka estävät toisiaan vasten hinkkaavia sisäreisiä aiheuttamasta hiertymiä. Eivät ehkä seksikkäimmät mutta todella mukavat!

Raskaus on pakottanut ottamaan iisimmin, opettanut pysähtymään ja kuuntelemaan kehoaan entistä tarkemmin.

Haaveilen selällään nukkumisesta, kunnon treeneistä, kivuttomasta selästä, kevyemmästä olosta ja ennen kaikkea arjesta uuden perheenjäsenen kanssa.

Raskaus on kokonaisuudessaan mennyt hyvin ja monen muun kokemuksiin verrattuna olen päässyt helpolla. Siitä huolimatta en ole raskausajan suurin fani. Yhdeksän kuukautta raskautta on enemmän kuin riittävästi mutta kaiken sen arvoista. Pieni mies voi syntyä minä hetkenä hyvänsä. Toivon, että se hetki on pian.

 

Kuvat Leena Warén

 

Rakkaudella

Jenni Sofia