Viikon ensimmäinen asiakas

Tänään ensimmäinen asiakas ilmoitti minulle, että ei halua laskua jatkossa paperilaskuna. Tiedustelin, haluaisiko hän sen sähköpostiinsa. Ei halunnut. Kerroin, että hänellä on myös mahdollisuus tehdä pankin kanssa e-laskusopimus. Hän ei halunnut sitäkään. Kerroin asiakkaalle, että jollain keinolla lasku täytyisi hänelle toimittaa. Hän kysyi, voisiko suorittaa maksun käteisellä liikkeessä (tässä vaiheessa tiedoksenne, että kyseessä oli alle 30-vuotias ihminen). Se ei valitettavasti ole mahdollista. Kertasin asiakkaalle vaihtoehdot laskun toimittamiseen. Jokainen niistä oli väärä. Hän tiedusteli mitä tapahtuu, jos hän ei maksa. Laskut tullaan siirtämään perintätoimistoon. Asiakas jatkoi inttämistä liikkeeseen maksamisesta ja minä vastasin lukuisia kertoja, että se ei valitettavasti onnistu. Puhelu päättyi siihen, että pidämme nykyisen laskutustavan, mutta asiakas ei aio maksaa ainuttakaan laskua, jotka toimitetaan muualle kuin liikkeeseen. Aiemmin olin kertonut, että mikäli lasku siirtyy perintään, siihen tulee lisäkustannuksia asiakkaalle ja ennen pitkää hän joutuisi laskun maksamaan. Hänen mielestään yritys ja yhteiskunta on perseestä, koska eivät taivu hänen tahtoonsa. 

Samanlainen fiilis oli aamulla töihin menemisestä. Maanantai. Olisi tehnyt mieli kieltäytyä kaikesta samalla määrätietoisuudella ja huutaa vähintään yhtä kovaan ääneen, että yhteiskunta ja yritys jossa työskentelen, on syvältä. Pidemmällä tähtäimellä seuraukset toki olisi olleet yhtä idioottimaiset, mitä asiakkaalla, mutta ehkä se pienen hetken olisi tuntunut vapauttavalta.