Kaunis Karita ja kaikki muut kukkaset

”Olen joskus erehtynyt netin keskustelupalstalle katsomaan, mitä minusta kirjoitettiin. Tuli paha mieli, kun siellä haukuttiin poskista lähtien, kuinka ruma olen”, kertoo kieltämättä kaunis Karita Tykkä anna-lehdessä (48/2012). ”Ärsyttävää on se, että ihmiset kokevat oikeudekseen arvostella minua miten tahtovat. Eiväthän he edes tunne minua.”

Monet asiat tuntuvat olevan Karitassa juuri niin kuin pitääkin: hän on nuorehko, hoikka, kuuluisa, vaimo, äiti. Ei mitään moitittavaa. Entäpä minä, joka syön karjalanpiirakoita ja karkkeja (Karita ei syö), enkä välitä hiusten- tai ripsienpidennyksistä (Karitan hiustenpidennykset ulottuvat alaselkään ja ripset lähes kulmakarvoihin saakka)? Jos kaunis Karita ei säästy arvostelulta, kuinka minäkään säästyisin? Kuinka kamalan epätäydellinen ja siten altis arvostelulle minä sitten olen?

Aina löytyy jotakin. Toisen Erilaiseksi tekeminen voi olla sanasta kiinni. Annan toimittaja kuvaa Karitan näyttävän langanlaihalta. Karita puolestaan pohtii äiti-vauvajoogassa erottuneensa joukosta, sillä ei pystynyt äitiyslomallansakaan heittäytymään olemaan kuin ellun kanat. Se on sanoista kiinni: langanlaihaan ja kanssajoogaajien rinnastamiseen ellun kanoihin sisältyy Erilaiseksi tekemisen vivahde. Arvostelun kohteena oleminen ei ole helppoa, mutta arvosteleminen on. Sana vain.

Miten höllätä arvosteluasteikkoa? Erään kauniin ajatuksen mukaan muita voisi kohdella niin kuin toivoisi itseäänkin kohdeltavan. Pidän myös mielikuvitusleikistä, jossa saa leikkiä, että se toinen Erilainen ihminen onkin minun lapseni / puolisoni / siskoni / veljeni / mummini / kuka vain Tärkeä ihminen. Toisinaan onnistun pitämään suuni kiinni, arvosteluhaluistani huolimatta. Joskus se toimii.

Minulla on naapuri, jonka käytös on ärsyttänyt minua naapureiksi tulostamme pitäen. Hän ei yksinomaan jätä tervehtimättä, vaan tuntuu tekevän tervehtimättömyydestään numeron. Ärsyttävää, ajattelin ja kehittelin hänelle hänen käytöstään mielestäni osuvasti kuvaavan kutsumanimen, jota käyttelin ahkerasti valitellessani puolisolleni naapurikohtaamattomuuksiani. (Kutsuma)nimittely alkoi kuitenkin tuntua lapselliselta. Enhän edes tunne häntä! Nyt naapuri on ”naapurin täti”. On tuntunut vapauttavalta päästää irti ärsytyksestä ja ala-astemaisesta käytöksestä. Niin, ja tässä eräänä päivänä naapurin täti vastasi tervehdykseeni. Se saattoi olla kertaluonteinen juttu, mutta se tuntui mukavalta. Antaa kaikkien kukkasten kukkia ja kaikkien kanasten nokkia – eikä tietenkään toinen toisiaan. Joskus se toimii! Se on tärkeää.

– Lotta

(kuva: anna)