Hyvää ruokaa: Syömisen alkeita ja härkäpapu-bataattilasagnea

Kun taaperoikäisen vanhempi puhuu syömään opettelusta, puhe on varmastikin yleensä taaperosta. Ruokailuvälineiden kädessä pysymisestä. Ruuan ruokailuvälineissä pysymisestä. Taaperon syöttötuolissa pysymisestä. Noita ja monia muita syömiseen liittyviä taitoja taaperoni todella harjoitteleekin. Meillä syömistä tosin harjoittelen myös minä.

Syöminen on ollut minulle vuosikausia tunteiden kontrolloimisen väline. Olen painanut liian vähän ja sitten vähän enemmän (tulen palaamaan tähän myöhemmin, jossakin toisessa postauksessa). Ja nyt harjoittelen syömisen taitoa, eikä se ole helppoa. Lusikka toki pysyy kädessäni ja soppa lusikassa. Vaikeaa on sen sijaan esimerkiksi olla jaottelematta ruokia hyviin ja pahoihin, tunnistaa sopivan täysi olo tai tunnustaa olevansa vielä nälkäinen ja a) ottaa lisää ruokaa ja b) tehdä se hyvillä mielin.

Valmistin tänään bataattilasagnea. Tällä kertaa siitä tosin puuttui bataatti, sillä sitä ei jääkaapissamme sattunut olemaan (paloittelin ne viime viikolla intialaistyyliseen bataattiuunivuokaan), tofun sijaan käytin härkäpapuja, parsakaaleja pilkoin mukaan kaksin kappalein ja lasagnevuoan täyttämisen vaiheita olen hieman karsinut (laitan kaiken tomaattikastikkeen tofu/papupaistokseen). Lopputulos oli ihan hyvä. Lasagne olisi tarvinnut bataattinsa, mutta minä sain harjoitella uutta taitoani.

-Lotta