Ruokaa, rajoja ja rakkautta

Ensimmäiset asiat, jotka olen tehnyt opetellessani syömään, ovat olleet antaa itselleni lupa syödä mitä vain ja miten paljon vain haluan sekä vakiinnuttaa säännöllinen ruokarytmi.

Lupa syödä mitä vain ja miten paljon vain johti aluksi ruokakaaokseen. Olin kieltänyt itseltäni ruokia vähintään 15 vuoden ajan, minkä lisäksi elämässäni oli meneillään kuormittavampi vaihe. Ryntäsin kiellettyjen herkkujen pariin palavalla intohimolla. Sitten ahmin ne ja vielä vähän lisää, kunnes vastaani tuli jonkinlainen kylläisyyspiste. Aloin saada ruokalangan päästä kiinni: ahaa, tarpeeksi paljon syöminen todella vähentää tarvetta ahmia! Ahaa, sama vaikutus on myös tarpeeksi usein syömisellä! Aamupala, lounas, välipala, päivällinen, iltapala. Ei ruokailukertojen väliin jättämistä, ei epämääräistä napostelua.

Tuntuu oudolta olla yhtäkkiä ilman minkäänlaista dieettiä. Se tuntuu myös vapauttavalta. Olen, aluksi kauhukseni, huomannut että ruoka on ihanaa. Välillä se tosin tuntuu yhä myös viholliselta. Mutta ei se haittaa. Alkaa olla myös päiviä, jolloin jälkiruuaksi nautitut pari palaa suklaata ovat mukava nautinto – tai sitten suklaata ei sillä kertaa edes tee mieli, sillä ruokatarpeet ovat jo muilla tapaa tyydytetyt (ahaa, jopa hirvittävimpiin herkkuihin on mahdollista luoda lämmin suhde!).

Tämä on tietenkin vasta alku. Puolet elämästään ruokakiristelyn parissa vietettyään ei kai voi realistisesti odottaa saavuttavansa joustavaa, rentoa, välitöntä ja mutkatonta ruokasuhdetta jokusessa kuukaudessa. On kuitenkin aika ottaa seuraavat askeleet. Ravitsemusterapeutin aika odottaa, ja syömisongelmien kanssa kamppaileville tarkoitettu ryhmä, jossa tarkastellaan mieltä ja kehoa, alkaa pian. Juuri nyt on kuitenkin välipalan aika!

– Lotta