Tykkäsin piirtää

 

Piirtäminen oli yksi lapsuuteni lempiharrastuksista. En ollut siinä mitenkään erityisen hyvä enkä haaveillut piirtämiseen liittyvistä ammateista, mutta se nyt vain oli hauskaa. Oli hauskaa käydä kuviskerhossa ja kokeilla kaikenlaista uutta tai piirrellä kotona ja kertoa samalla tarinaa. Sitten muut asiat alkoivat viedä piirtämiseltä aikaa: erityisesti sellaiset, jotka olivat hyödyllisiä ja joissa minulla oli tavoitteita. Piirtäminen jäi.

 

Nyt, kun olen jälleen tarttunut kynänvarteen lapsen kanssa piirtäessäni, mietin onko lempiharrastusten hylkäämisessä osin kyse leikkisyyden hylkäämisestä. Onko niin, ettei mitään kannata tehdä vain koska se on hauskaa? Pitääkö harrastamiseen liittyä jokin tavoite tai hyöty? Yksi kynistä kierii taas lattialle ja sen terä katkeaa. Teroitan sen ja sitten teroitan muita kyniä vain koska se on lapsen mielestä piirtämisessä ehkä parasta. Sitten piirrämme pupua. Tässäkään kynässä ei ole terää, mutta se painaa paperiin ääriviivoja. Pupu! Hauskaa!

 

– Lotta