Tyttö vai poika?
24.1. on mulle aivan erityislaatuinen juhlapäivä, jonka juhlistamisessa on mukana iso kööri taivasporukkaa. Päivään liittyy myös jokaista odottajaa ”ihan vähän” kiinnostava kysymys: tyttö vai poika? Kuulostaapas nyt oudolta. Tämä vaatinee hieman selvennystä.
Mulla ja Äitillani oli ihana suhde. Äiti oli maailman lempein, ihanin, kärsivällisin ja yleensäkin maalaisjärkisin ihminen, jonka olen tuntenut. Ja hän nauroi aina, vaikka hänellä ei todellakaan ollut helppo elämä. Jaoimme myös samanlaisen, vähän synkän, hyvin sarkastisen ja hieman kieron (savolaista perää olevan) huumorintajun. Äitin kanssa oli helppo ja hyvä ja hänelle saattoi puhua niin kaikesta kuin nyt äidille voi. Hän hyväksyi minut juuri sellaisena kuin olen.
Soittelimme ja/tai tekstailimme joka päivä, kun muutin kotoa. Hän oli mun tukipilarini ja idolini. Hän menehtyi muutama vuosi sitten. Jo ennen sitä aivoperäinen sairaus oli vienyt häntä kauemmaksi vuosien ajan. Hänen menetyksestään en varmaan toivu täysin ikinä.
Tiesin, miten minut oli kasvatettu ja muistan, mitä kipuiluja kävin lapsuudessa ja nuoruudessa läpi. Ja vaikken omaakaan Äitini pitkiä hermoja, ajattelin, että jos lapsen joskus saisin, tytön kanssa ehkä onnistuisin kasvatuksessa paremmin kuin pojan.
Siispä, kun tulin raskaaksi, en oikein osannut toivoa kuin tyttöä. Ja kauheasti salassa toivoin, että meidän suhteestamme tulisi edes osaksi yhtä hyvä kuin minun ja Äitini. Kun kysyin mieheltä, kumpaa hän toivoo, hän sanoi, että ”parempihan se tyttö olisi, kun niistä on jo kokemusta”. Toki molemmille tärkeintä oli lapsen terveys, mutta saahan sitä toivoa…
Sitten vihdoin, kuukausien odottelun ja hyperemeesitaistelun jälkeen 24.1.2019 oli Pikkuihmisen rakenneultra. Silloin kuulimme ensimmäistä kertaa, onko tulossa tyttö vai poika.
Ja tyttöhän siellä kasvoi. Terve, ihana, täydellinen pikkutyttö. Päässäni alkoi välittömästi soida Beyoncén ”Who run the World, GIRLS!!”
Olin niin onnellinen. Tuntui, että Äitini, mummoni, hoitotätini ja mieheni äiti hymyilivät meille pilvilinnoistaan. Hyvä niin, sillä olin jo siinä vaiheessa pitkään tiennyt tytön nimenkin 😉. Siinä ovat mukana kaikki nämä elämäni upeat naiset.Ja siksi 24.1. tulee aina olemaan se meidän suvun ikioma naistenpäivä.
Kuvat otti multitalent Kaisu Jouppi.
—————————
Seuraa Vuodenaitia myös Instassa tai Facebookissa tai lukaise edellinen postaus