Yhtä hyvin voisin kysyä itseltäni, että käynkö täällä usein. Välillä sellainen olo, että olenko hereillä vai unessa. Tapahtuuko tämä oikeasti vai näenkö unta!

Siinäpä koko alkuviikko tiivistettynä. 😂 Nyt selkeästi maksellaan joulupyhien aikana muodostuneita univelkoja. Onneksi olen saanut myös välillä nukuttua aamuisin pidempään, kun MisterChef on viihdyttänyt taaperoa.

Yöheräilyt jatkuvat silti, kun lapsi huutelee unissaan ja jokainen herätys syö unen laatua. Aamuisin hän herää edelleen jossain kello viiden maissa ja kun huutelee sängystään, niin mulle nousee oikein kylmä hiki saman tien kun mietin, että oh, here we go again.

Jossain vaiheessa viime viikolla Pikkuihminen nukkui kolme yötä putkeen 11 tuntia ja kun kolmantena päivänä rohkenin siitä iloita miehelle, niin seuraavana aamuna herätys tuli jo 4:40. Eli back to panda-mode.

Tuntuu vähän siltä, että ihan kaikki muumit ei ole laaksossa niin sanotusti. Mutta, näillä mennään! Kirjoittelin samasta aiheesta Instagramiin ja huh, miten monella aikuisella tuntuu olevan samoja ongelmia: unta ei vaan saa syystä tai toisesta tarpeeksi. Tämä tuntuu olevan aikamoinen yhteiskunnallinen ongelma, sillä unenpuute kyllä altistaa vaikka mille muulle vaivalle ja ruokkii entisestään stressikierrettä. Tuntuu myös, että aiheesta ei puhuta tarpeeksi. Ajatellaan vaan, että sellainen tämä elämäntilanne nyt on, että ei nukuta. Mutta kun sitä elämäntilannetta jatkuu vuodesta toiseen, niin kyllähän se jättää jälkensä.

Juuri kaveri sanoi, että jonkun tutkimuksen mukaan naisilta tuhoutuu lapsen saannin myötä aivoista harmaata ainetta pysyvästi! Siis apua. Mutta siltä se kyllä tuntuukin. Selitys siihen oli, että luonto ajattelee, että keskittyypähän siihen lapseen paremmin ja jättää muut hörsellykset vähemmälle. Mutta valitettavasti sitä ei nykyään pysty tekemään, töissä on käytävä.

Tässä ainoa järkevä kuva minusta joulun aikaan. Huomaa lasittunut katse ja kuivuneet silmäpussit. Mites siellä, tuleeko nukuttua?