Koska puutarhahullaantuminen on erittäin hyvällä alulla, niin ajattelimpa kertoa muutamasta suosikkikasvistani, sekä yhdestä on/off suhteesta 🙂 Nämä valitsemani kasvit ovat aivan viime vuosina nousseet uuteen arvoon puutarhani asukkaina, kun tieto on tuonut tuskaa tullessaan ja silmät ovat auenneet. Kun olisikin aikaa opiskella enemmänkin kasvien käytöstä monipuolisemmin. Mutta nuorihan mie vielä oon 😉 Pitemmittä lötinöittä asiaan.

Orvokki: ”Ei kevät ilman häntä voi tullakkaan…” Nykyisin kevät ei tunnu keväältä ilman orvokkeja. Lapsena välillä ärsytti, kun mummo halusi aina vain niitä tylsiä orvokkeja, vaikka maailma on täynnä mitä eksoottisempia ja hienompia kesäkukkia. Äetee ei taas sietänyt näitä ja siltikin orvokkeja aloin kaivata keväisiini hyvin nopeasti. Eniten tykkään niistä pienikukallisista orvokeista, jotenkin ne on vaan niiiin symppiksiä. Mie nyt vaan tykkään kaikesta ministä 😀 Ja orvokkien tuoksu on aivan huumaava <3 Mikäli orvokkini olisivat luomutuotantoa, mitä täältä ei enää ole pariin vuoteen saanut, niin kokeilisin orvokkiteetä. Uskomusten mukaan orvokki mm. tuo rakkautta ja suojaa onnettomuuksilta.

Vanha kuva, mutta kasvihuoneen nurkalla on paikka orvokkiamppelille joka kesä.

Samettikukka: Jälleen näitä mummon joka kesäisiä kukkapenkin asukkaita. Tosin nämä mummo kasvatti aivan itse. Isoon laatikkoon mummo laittoi multaa ja siemenet siihen ja istutusvaiheessa taimet vasta eroteltiin toisistaan. Ihmeen hyvin samettikukka kesti moisen käsittelyt ja itsekin samalla tavalla sitä olen kasvattanut. Vie tilaa vähemmän. Meni kylläkin vuosia etten ymmärtänyt tämänkään kukkasen merkitystä ekosysteemiin, mutta viime vuonna hyönteishotellia perustaessani tuli lueskeltua enemmältikin mehiläisten tarpeista ja samettikukka on yksi, jolla tavan puutarhuri voi mehiläisiä auttaa. Tosin kerrattukukkaiset kukat eivät mehiläisiä auta, joten yksinkertaisuus on parasta jälleen kerran. Ja jotenkin samettikukkien värikkyys on tuonut kaipaamani väripilkut puutarhaani, korvikeauringon, Suomen niin lyhyessä kesässä… Lisäksi samettikukalla on tuholaistorjunnassa oma luonnollinen osansa.

Nokkonen: Rehu, jonka hävittämiseen joskus kulutin aikaani… Ja vain siksi, että inhosin sen polttelua. Ja sitä oli kaikkialla. Shit!. Sitten eräs puutarhuri vinkkasi, että nokkosesta saa liottamalla hyvää lannoitetta ja kasviensuojeluainetta. Joten nokkoset likoon ja hyödyksi. En enää muista miten aloin kerätä nokkosta myös kuivattavaksi ja lisäilin sitä ruokiin antamaan vitamiineja ja hivenaineita. Kun ostettiin tämä talo, niin melkeimpä itkua väänsin pari kesää, kun koko tontilla ei kasvanut nokkosta. #&x!?%&!! vuohenputkea vain jokapaikka täynnä. Noh, viime kesänä metsän laidasta se löytyi; nokkospuska 😀 Sitä ihmettä raahasin miesparankin katsomaan… Ei ymmärtänyt mitä hienoa moisessa puskassa on 😀 Nokkonen ei kasva kuin hyvässä, ravinteikkaassa maassa. Kuivattuna nokkosta työnnän melkeimpä ruokaan kuin ruokaan.

Mie bongailen nokkosia. Nää piti kuvata työasioita toimittaessa… 😀

Laventeli: Ihan ensiksi; en voi sietää laventelin hajua. Piste. Mutta kasvilla on muita hyviä puolia ja siksipä sitä puutarhaani aion ruveta istuttamaan. Laventeli on luontainen tuhohyönteisten torjuja mm. kirvoja vastaan. Lisäksi sen sanotaan torjuvan etanoita… Ja niitähän meillä riittää. Ja, noh, onhan laventeli ihan kaunis kasvi ja sekin on mehiläisten suosima kukkanen. Laventelin sanotaan auttavan lievään unettomuuteen, mutta jos inhoaa sen hajua, niin auttaakohan se… Mutta ehkäpä joku päivä sitä kokeilen siltikin.

Pelargonia: Penskana pelargonia oli hitokseen tylsä kasvi. En edes tiedä miksi se tökki, se vaan tökki, ja näytti tylsältä. Sitten eräänä kesänä rakastuin enkelinsilmäpelargoniaan ja niin pelargoniat saivat mahdollisuuden päästä kukkimaan pihalleni. Enkelinsilmä on kaunis, pienikukkainen pelargonia. Pelargonioiden, varsinkin punaisten, uskotaan suojelevan ja vahvistavan terveyttä. Ja mikäli pelargonia sattuu olemaan luomulaatua, sen lehdillä voisi vaikkapa kokeilla maustaa hilloja ja jälkiruokia.

Ja sitten vielä se on/off kasvi; Vuohenputki. Viha-rakkaussuhteemme on hienoisessa rakkausvaiheessa. Ainakin tällä aikaa keväästä. Katsotaan heinäkuulla sitten uudestaan, että vieläkö lempi on edes haaleaa… Mutta tätä rehua meidän tontilta löytyy, vaikka sitä jonkin verran jo aisoihin ollaan saatukin ruohonleikkurilla. Viime kesänä sen kasvu oli aika maltillista, ilmeisesti vähäluminen pakkastalvi hillitsi vuohenputken rehotusta. Tänä keväänä se on jo pontevasti vallannut kasvupaikkansa. Mutta pitää ajatella positiivisesti; vuohenputken pienoisista aluista saa mainiota salaattia vaikkapa. Joten salaattia ei tarvitse viljellä erikseen. Ja onhan villivihanneksissa aivan erilailla vitamiineja ja hivenaineita kuin viljellyissä salaateissa. Toki olisi kiva pystyä kasvattamaan kasvimaalla muutakin kuin vuohenputkea, mutta minkäpäs tälle nyt mahtaa. Ennen kuin tämä talo ostettiin, niin piha oli ollut ainakin pari kesää lähes hoitamatta… Ja vuohenputki, valitettavasti, on lähes mahdoton hävitettävä. Että tämän kullan nupun kanssa on vain jotenkin toimeen tultava.