This is where I belong

 

Moikka,

nyt on päässyt käymään näin, että on toooosi pitkä aika siitä, kun tänne viimeksi kirjoitin, ja ihan siitä syystä, että oon ollu kiireinen ja sillon kun olisi ollut aikaa niin oon siitten ollut yksinkertaisesti niin loppu, että ei aivoista tule ulos kuin turhautunut huokaus.

Mä ajattelinkin sen takia pitää tämän päivityksen vähän erilaisena, ja kirjoitella yleisestä fiiliksestä tällä hetkellä sekä vaihdon tuomista muutoksista mun elämässä. En siis ala tähän nyt kirjottaa sitä perinteistä päiväkirjatyylistä päivitystä, muuten lukisitte tätä vielä 3 tunninkin päästä 😀 Valitettavasti kuvia sain tähän postaukseen vain muutamia (olisi ollut enemmän ja olisin kyllä halunnut laittaa) mutta siis blogi ei suostunut yhteyistyöhön joten näillä mennään, PAHOITTELUNI!

 

Yleisfiilis:

Tosiaankin, nyt voin sanoa, kun on tää 3 kuukautta tätä Kiina elämää takana, (7 vielä edessä!) niin voi sanoa olevansa täysin kotiutunut.

Mä oon aina ollut ihminen joka sopeutuu kaikkeen uuteen tosi nopeasti, eli tekee sen mikä on pakko. Tai näin mulle on ainakin kerrottu, en kuitenkaa itse siihen aina oo ihan uskonut… Tänne kun mä tulin mä huomasin sen kyllä pitävän paikkansa aika nopeasti. Jo ensimmäisellä viikolla kaikki alkoi tuntua kotoisalta ja hyvältä. Pystyin sanoa olevani onnellinen toisella puolella maapalloa, mutta tuolloin en uskaltanut olla iloinen asiasta ja tuudittautua siihen onneen. Saattoihan tämä kaikki ihanuus olla vaan, se niin sanottu ”kuherruskuukausi” kaupungin, perheen ja koulun sekä maan kanssa, josta meitä oltiin niin kauhesti varoiteltu. No, puolentoista kuukauden jälkeen muille vaihtareille alkoi tulla koti-ikävää, ja/tai ärtymystä tätä kaupunkia ja koulua kohtaan. Kaikki otti päähän. Ensimmäinen kulttuurishokki. Mutta mulla ei mitään. Mietin oonko outo? En kai? Sopeudun vaan helposti, ilmeisesti, toivottavasti.

Itselläni ei vieläkään ole tullut kulttuurishokkia, eikä todennäköisesti tulekkaan. Hyvällä asenteella ei sitä tule. Joillekkin ei vain tule, ja oon siitä ilonen, toivon, ettei sitä tule, koska oon kuullu kuinka kauheaa se voi olla, ja kuinka koville se ottaa henkisesti. Koko tämän kolmen kuukauden aikana mulle on tullut tasan yks romahhdus tossa pari viikkoa sitten. Olin tosi väsynyt, kipeä ja turhautunut kielen kanssa. Oli launtai ja olin tulossa yksityistunnilta ja kävelemässä yksin keskustaan kattomaan vaihtareita. Sillon se iski, ipodista tuli biisi joka muistutti mua Suomesta ja mulla oli ikävä yhtä mun parhaista kavereista, joten romahdin ja aloin itkeä keskellä katua, mutta siitäkin selvittiin sillä, että kotiin vaa ja salmiakkipussi kouraan ja soitto Suomivaihtareille. Sen lisäksi, huonoja päiviä tulisi Suomessakin, täällä ne on vaan ehkä astetta pahempia, onhan sanottu, että vaihtarien tunteet ovat 10 kertaa voimakkaampia…. Kuka tietää…

Yleisfiiliksenä mulla menee täällä siis edelleen tosi hyvin, kaikki on hyvin ja nautin olostani :)

 

Perhe:

Mä edelleen oon sitä mieltä, että mun perhe on ihan loistava valinta AFS:ltä just mulle. Toki on päiviä kun jotkut jutut ärsyttää, mut hei, tiiätteks kui mont kertaa menee hermot ku Suomes äiti ilmottaa, että vie koira ulos tai isä alkaa laulaa aamulla? -.- (Okei, tän vuoden jälkee en valita, ne on mun vanhemmat ikuisesti silti :))

Mut niin, siis mä oon jopa alkanut pikku hiljaa pitämään mun siskosta, ja se on kuulkaas paljon se! :D

Siis eilen esimerkiksi mä olin super väsynyt, oon ollu tällä viikolla vähän kuumeessa ja sen takia iltasin olo on jo aika väsynyt, joten ei tekis mieli lähtee mihinkään. Kun sisko tuli sit sanoo, et laita vaatet päälle, me mennää leffaa, nii meinasin sanoo, et en varmasti laita. Mut sit se sano ” Me mennään kattoo Nälkäpeli 2, koska mä muistan, että lähetit mulle sun piirtämän Katnissin kuvan, ennen kuin tulit tänne” Siis hei edes mä en muistanu, et mä olin lähettäny sille sen kuvan, mutta se muisti! Aika söpöö! :)

Muutenkin mun perhe on alkanut olemaan enemmän mun kaa tällä viikolla. Tällä viikolla koulussa oli vaihto-oppilaiden hostperheiden vanhempainilta ja musta tuntuu, että mun vaihtarivastaavat on sanonu mun äidille, että mä tarviin jutteluseuraa ja pidän mun perheestä tosi paljon, koska sen jälkeen varsinki äiti ja isä on ollu melkee joka päivä kotona ja äiti on puhunu mulle koko ajan. Ja tänään äiti pyys mut lukemaan samoja kiinan kielisolmuja kun mitä mun siskon pitää lukee kouluun lausumisen vahvitumiseksi. (siis ohan se tosi kivaa tolle kiinalaisen kaa kilpailla kiinaan lausumisesta!) Ja äiti sano, et se alkaa lukee mun kaa joka päivä 10-30 minaa kiinaa ääneen, että mun kiinaan lausuminen vahvistuu :)

Muut vaihto-oppilaat:

Miten sen nyt sanoisi, niin paljon kun mä näitä ihania idiootteja rakastankin, niin mul alkaa menemään pikku hiljaa osaan näistä ja välillä kaikkiin hermot hyvin pahasti. Siis suurinman osan ajasta ne on todell typeria ja lapsellisia. Aina pitäisi tehdä jotain ”hullua ja uutta!” Ja se on sitten yleinsä koulun ja/tai AFS:n sääntöjen vastaista. Oonkin vähän ottanut sitten näihin etäisyyttä, ihan vaan sen takia, että mä en tämmösiin typeryyksin lähde mukaan, ja ne sen jo tietää hyvin, että jos ne lähtee tekee otai tosi tyhmää nii ne ei ees yritä saada mua mukaan.

Mä en oikeen tajua näiden tarvetta haukkua tätä kaupunkia koko ajan tosi tylsäksi ja ”ei täällä oo mitään tekemistä, me tehään aina tätä samaa, ihan tylsää” Musta se on tosi turhaa. Kaikki on loppujen lopuksi omasta asenteesta kiinni. Onko omassa kotikapungissa tai kotimaassa aina kivaa? Eikö ole koskaan tylsää? En usko!

Itse ainakin muistan, kun pienenä soitin useaan kertaan äidille ja sanoin kuinka tylsää minulla on ja haluan tekemistä, äiti ilmoitti, että hän ei ole ohjelma toimisto ja minun pitää keksiä itse omat tekemiseni. Siksi pyydänkin rakkaat vaihtarit ja kaikki muutkin, kasvakaa aikuisiksi, lakatkaa valittamasta ja ymmärtäkää, ettei elämä ole aina pelkkää hauskan pitoa. Ei edes vaihto. Sen lisäksi, täällä vaihdossa pitää olla myös hostperheen

kanssa ja opsikella. Tämä asia on jäänyt monelta vaihtarilta huomaamatta. Positiiviselta asenteella ja maalaisjärjellä mennään pitkälle! :)

Mutta siis älkää kuvitelko väärin, on mulla myö hauskaa vaihtarien kanssa. Esimerkiksi viime viikonloppuna tänne alkoi satamaan lunta kunnon pyrytyksellä ja koko viikon on tullut. Ja joka päivä ollaan sitten juostu jokaikinen välkkä ulos lumisotaan vaihtarien kanssa.

Mutta parasta oli kyllä tiistaina, kun lunta on siis tullut joka päivä usein niin, että ei eteen meinaa nähdä, ja Siperian tuuli varmistaa pyörteet jotka ihanasti heiluttaa lumen silmiin. Me sitten sovittiin lumisota 一中VS二中. Eli Ykkös lukion vaihtarit (me) otettiin mittaa kakkoslukion vaihtareista jotka on siis tulleet tänne jo viime maaliskuussa ja lähtee täältä kaikki ennen joulua kotiin. Ja siis omg, en muista millon olis ollu niin hauskaa leikkiä lumisotaa! Siis me otettiin se ika tosissaan, meil oli kaikki säännöt, et ei huppuja, jotta niskaan pääsi lunta (ja joo, sit koottiinki semmosii jätti lumiklönttei ja heitettiin ne toistemme päähän nii et jokanen myös sai lunta niskaan, oi mikä fiilis!) ja kampitusta ja painimista riittii! Jätkät oli ihan krampis sen jälkeen XD Minä ja Islantilainen jätkä otettiin vähän mittaa toisistamme, mutta ei kauheesti, koska jätkät oli sitä mieltä, että tyttö ja poika ei voi painii ja taistella, se ei oo reiluu, ja et tytöt ei voi painii muutenkaa, et se ei oo reiluu koska tytölle ei saa laittaa takas. IHAN TYHMÄÄ!Mut pitihän sitä nyt ainoiden pohjoismaalaisten vähän päästä näyttää, et millasta on olla sieltä, missä sitä lunta oikeesti on! XD

Mut iis sen jälkee oltiin nii märkii, ja kukaa ei tuntenut käsii, jalkoi tai korviiinsa XD Mut hauskaa oli ja ens viikolla otetaan kai uusiksi kun pitäis tulla uusi lumimyrsky.

 

 

Opiskelu ja kieli:

Mun motivaatio on tällä hetkellä vähän niin ja näin… Sanotaan, että päivästä riippuen +/-0…Mutta tavoitteet on pilvissä, eli pakkopullana sitä aikalailla sitten koitetaan opiskella :D

Toisaalta, oon alkanut nyt käymään joka lauantai yksityistunneilla. Se on joka lauantai aamu yksitunti. Mun maikka osaa auttaa mua just niis mulle vaikeis asioissa ja se tietää kaikki mun virheet, joten se on hyvä. Suosittelen kyl jokaiselle Kiinaan tulevalle vaihtarille yksityismaikkaa, koska tiiän, että suomenkielipohja ei o mikään siunaus….

Itse olen tosiaan tältä maikalta pyytänyt, että keskitytään enimmäkseen puhumiseen ja kielioppiin, ja vaikka olen sielä käynyt nyt vasta kolme viikkoa, on mun lausuminen ja puhumisen itsevarmuus kasvanut tosi paljon. Toki jokanen viikko muutenkin täällä kasvataa itsevarmuutta puhumiseen.

Muutenkin, mullahan oli ennen tavoitteena tehdä kiinan kielen tasotesteistä se HSK 5, jossa vatimuksena on osata 2500 merkkiä. Nyt mun vaihto-oppilasvastaava ilmoitti, että haluaisi, että kokeilisin tasoa 6, eli vaikeinta. Siihen vaatimuksena on yli 5000 merkin osaaminen. Se on ihan hullu tavoite ja äärimmäisen harva siihen pystyy vuodessa, mutta sen mielestä mä voisin siihen pystyä. Tässä onkin se pointti, että jos sä läpäset tason 6 ja saat hyvät pisteet, niin sä saat haettaessa paikan Pekingin yliopistoon. Mun ei varmaan tarvii kertoo kuin hyvä ja arvostettu paikka se olis. Siis se olis paras palkinto sinäänsä tästä vuodesta ja työmäärästä. Ja siis, mä en vielä tiedä mitä mä teen ja mun ei onneksi tarvitsekkaan tietää. Mä tiedän vaan sen, että mä varmaan koitan tehdä ton tason 6, mutta en vieä tiedä haenko sinne Pekingiin jos sen sitten läpäsen. Ja siis tiedän sen, että tällä hetkellän mun veri vetää Kiinaan, mä tunnen kuuluvani Kiinaan, ja se on hullua koska, mä tiedän ja tunnen olevani suomalainen. Totta kai kaipaan joitain asioita Suomesta, mutta nautin elämästäni täällä tällä hetkellä.

 

Harrastukset:

Elikäs piirtokoulua käyn edelleen ja itseasiassa tällä viikolla oon ollu jopa kolme kertaa ja huomenna taidan mennä taas, eli neljä kertaa taitaa tulla käytyä tällä viikolla. Välillä käyn useammin, välillä vähän harvemmin, pääasia on se, että pidän siitä. Piirrokset, joita mun pitää tehdä, menee joka kerta vaativaammaksi, ja itseäni kauhistuttaa joka kerta kun maikka lätkäsee mun eteen jonkun uuden kuvan…

Tällä viikolla tutustuin sielä myös mun vieressä istuvaan tyttöön, joka osoittautui ihanaksi ihmiseksi. Hänen kauttaan tutustuin sitten johonkin noin 10 ihmiseen, ja nyt mulla on heidän kaikkien QQ:t joten on sitten juttuseuraa netissä vähän enemmän, vaikka ei pääsisi piirtämään. Se on myös kivaa, että kun he eivät ole nyt sitten mun koulusta, eli ykköslukiosta, niin heillä voisi ehkä olla aikaa myös vapaa-ajalla hengailla. Tosin he ovat vissiin aina piirtokoulussa. Mutta aina voi yrittää :D

Lisäksi aloitin viime viikolla vihdoin noi 葫芦丝(hulusi) tunnit. Se on niin paljon vaikempaa kun mä ikinä kuvittelin! Siis kaikki mun frendit nauraa mulle, ku niistä se näyttää iha joltai nokkahuilulta, mut jos puhallat siihen normisti nii jokainen ääni kuulostaa samalta, teet mitä vaan! Mutta ei se mitään. Nyt ku oon alkanu oppii miten siit saa sen, että jokainen ääni on eri, niin rakastan kyseistä soitinta tosi paljon, mutta posket on kyl ihan toluttoman kipeenä vaan jokasen soittokerran jälkeen.

Mun opettaja on siis semmoinen kuusikymppinen mies, joka ei osaa kuin kiinaa (lukuunottamatta very good!) joten mulla on sielä poika joka tulkkaa mulle asioita. Tosin viime tunnilla hän ei päässyt paikalle, mutta yllättävän hyvin mä kiinaks vedin tän maikan kanssa jopa keskusteluu maikan perheestä ja koirasta. :D

Nyt osaan siis soittaa kahden tunnin jälkeen Happy new year ja tuiki tuiki tähtönen :)

Ja lopuksi:

Mitä mä oikeestaan haluaisin sanoa on, tavoitelkaa unelmianne. Niin kornilta kuin se kuulostaakin. Vahto-oppilasvuosi oli ekan kerran mun mielessä, ties kuinka pienenä. Teistä moni ehkä tietääkin, että mun maavalinta ei tosiaan ollu ekaksi Kiina. Kiina oli ekaksi vitsi… Mutta yhden yön nukkumisen jälkeen se jäi pysyvänä papereihin, se kuulostikin hyvältä. Ehkä joku tuolla mun sisällä tiesi, että tää on se mikä on mulle oikein, tää on se joka muuttaa mun elämän. Nyt mä olen täällä ja mä olen onnellinen. Siksi mä toivoisinkin, että jokainen tekisi sen mikä tuntuu oikealta, ja menisi sydämmensä mukana.

Tavoittelisi juuri niitä asioita, jotka tuntuvat juuri nyt omasta mielestä tärkeiltä. Jokainen ihminen haluaa elämältään eri asioita. Jokainen vaihto-oppilas haluaa vaihtovuodeltaan eri asioita. Jokaisella on oma motivaationsa toimia niin kuin toimii, eikä sitä tulisi tuomita, emme voi tietää toisen perimmäistä motivaatiota toimia niin kuin toimii.

Vaihto-oppilasvuosi on toistaiseksi ainakin mun elämän mullistavin tapahtuma. Mä en vielä ainakaan toistaisekis kadu hetkeäkään, että tänne lähdin, vaikka välillä kaikki tuntuukin liian vaikealta. Silloin kannattaa muitaa, että tää vuosi ei kestä ikuisesti ja itseppähäntänne halusin ja elämästäni tein vaikeaa. Jokainen tapahtuma on tarkoitettu tapahtuvaksi ja niistä on hyvä oppia jotain.

”No better, no worse, just different!”

 

我爱你们，

李鑫珊