Kiitettävästi eteenpäin
https://www.youtube.com/embed/VSB4wGIdDwo?ecver=2Odottelen yhä, jotta kiitettävä(!) tutkintotodistukseni hyväksytään tulevana keskiviikkona. Juhannusjärjestelyt ovat käynnissä; katsotaan, minne päädyn. Ja syntyykö siitä tarinaa. Vai otanko vain rennosti. Aloittamani verkkokurssi peleistä on katkolla, sillä huomasin tehneeni muuten ihan ansiokkaasti suorittamissani tehtävissä mielestäni nolon virheen ja ajattelin, että jaksamiseni ei taida riittää ihan kaikkeen kerralla. Jatkan kurssia, jos ja kun jaksan. (Virhe on siis se, että väitin Cut the Rope -pelissä olevaa hahmoa liikuteltavaksi, vaikka eihän Om Nom mihinkään liiku. Odottaa vain, että karkit tippuvat suuhun tai että sitä itseään kärrätään sinne tänne. En vain yksinkertaisesti jaksanut alkaa pelata ekojen työpäivien ja muun hälinän jälkeen, vaikka halusin kyllä lukea ja oppia lisää peleihin liittyvää teoriaa.)
Töissä on kulunut vikkelään yli kaksi viikkoa, ja maanantaina pukkaavat ulos ensimmäiset isot juttuni tältä rupeamalta. Taitorepertuaarini teknisellä puolella on myös saanut päivitystä. Tämä vaikuttaa hyödylliseltä ja mukavalta kesältä.
Aloitin tosiaan näissä hommissa vajaa 15 vuotta sitten 19-vuotiaana opiskelijana. Ensimmäinen kahden viikon(!) harjoitteluni tapahtui Kymen Sanomissa ja se oli siihenastisen elämäni kovin paikka. Tuntui, etten tiennyt mistään maailmassa riittävästi enkä ollut tehnyt tai kokenut mitään. Siitä se silti lähti rullaamaan, kasvukipujen ja henkilökohtaisen kehityksen kautta.
Olin vielä ujo nuori, joka pelkäsi jostain käsittämättömästä syystä, ettei minusta olisi asioihin, joita haluan tehdä. Silti minussa eli voimakas halu testata rajojani ja kasvaa, kokea, nähdä ja elää; katsoa, olisiko minusta toteuttamaan kaikki unelmani. Se ajoi minut ulos kuorestani, maailmalle.
Minulla ei näin jälkikäteen ole aavistusta siitä, miksi kuvittelin, että haaveeni olisivat kaukaisia. Elinkö niin syrjäisessä kolkassa? Koinko ympäristöni ahdasmieliseksi? En kuitenkaan ikinä ole ollut huono koulussa ja mielikuvitukseni on laukannut vaikka kuinka pitkälle.
Nyt olen ehtinyt kokea lukuisia työjaksoja, pitkälti omalla mutta myös muilla aloilla. Olen ylennyt esimiestehtäviin, joutunut irtisanotuksi, ollut erittäin paineistetuissa työtilanteissa, kokenut välillä riittämättömyyttä ja häpeääkin, mutta myös ammattiylpeyttä ja suurta nautintoa tekemisistäni. Työkokemusta on karttunut useita vuosia enkä juuri ole työttömänä ollut. Opinnot ovat kasvattaneet ja tuoneet myös valtavan hienoa kokemusta mukanaan.
Ei ole montaakaan tilannetta, joihin en uskaltaisi enää heittäytyä tai joista en kokisi selviytyväni. Pääsen virheistänikin yli. Se on yksi tärkeimpiä taitoja maailmassa. Kaikenlaisesta on tullut tuttua matkan varrella: Suorien lähetysten tekeminen koko Suomen kattavalle yleisölle, kuukausien pituisen pioneeriprojektin kiemuroissa luoviminen isossa organisaatiossa, vuorokauden valvominen 25 asteen pakkasessa repparireissulla sekä kylmiltään afrikkalaisen tv-toimittajan kenkiin hyppääminen Afrikan unionin parlamentin kokousta käsitelleessä jutussa. Vain muutamia erilaisia töitäni luetellakseni.
Itsenäinen selviäminen on tärkeää, mutta olen kyllä myös onnellinen parisuhteestani. Se ei mielestäni vähennä itsenäisten saavutusteni arvoa. Päinvastoin, hyvän suhteen sanotaan parantavan myös työelämässä pärjäämistä. Etenkin, kun herään työaamuihini niin, että kesälomaileva avomieheni kokkaa minulle aamiaista ja lounaseväät. Piilottaa toisinaan keksin eväsrasiaan niin, että ihmettelen työpaikalla, mitä pipari tekee makaroonilaatikossani. Ja vie minut katsomaan Wonder Womania minulle sopivaan aikaan, vaikka olisi voinut mennä leffaan myös kavereidensa seurassa heille sopivampana ajankohtana. (Menkööt sitten pojat tillittämään vaikka Thoria. Tämä oli ainoita supersankareita, joita minut voi saada leffaan katsomaan.) Tässähän tulee ihan amatsoni (tai jumalainen) olo.
Hienoa, ettei Gal Gadotin hahmo ollut mikään ”tissivakosankaritar”, eli siis sellainen tyyppi, jonka ainoat avut ovat ulkoisia. Vaatteet ovat tietysti edelleen niukat, mutta niinhän ne ovat aika tyköistyvät miessankareillakin aina. Gadot on taustoiltaan muun muassa missi ja malli, joo, mutta sellaistahan on yksi jos toinenkin nuoruudessaan tehnyt. Ei ulkonäkö kuitenkaan sanele ihmisen sisäistä elämää, jos sen ei anna sanella. Kiva leffa oli kyllä. Melko perinteinen supersankaritarina, mutta sukupuoliaspektin takia jännän erilainen. Miekkailevia ja sotivia naisia ja pääsankaritar, joka päihittää luotisateen ja kaikki ihmismiehet. Harvoin elokuvissa näkee naishahmon, joka suvereenisti sivuuttaa miehen flirtin ”jumalaisella läpikatseella”. Se oli niin cool.