Taistelutunnus mummo!
http://www.youtube.com/embed/UD5aSXXEMuI
Äiti, katso, ilman kantoapua (niskat tosin muussina)!
Nyt se on todistettu, että mummo jaksaa pyöräillä 20 kilometriä niskassaan 30 kiloa tavaraa ja marssia sama paino selässä 20-30 kilometriä lähes yhtämittaisesti vuorokauden aikana! Enkä kaivannut tai pyytänyt kertaakaan apua kantamiseen!
Odotin samanlaista rasitusta kuin Kilimanjarolle kiivetessä, mutta toistaiseksi itkukynnys ja jalkojen alta lähteminen eivät vielä armeijassa ole yllättäneet… Tämä ei tarkoita sitä, että rankkaa ei olisi ollut.
Kasarmi pullottaa hädin tuskin valveilla sinnitteleviä varusmiehiä ja jokainen on kokenut elämässään yhden haasteen lisää. Itse esimerkiksi nukuin ensimmäistä kertaa paljaan tähtitaivaan alla! Upeaa universumin loistetta seurailtiin muutenkin äärimmäisen vähäunisen syysyön aikana Suomen luonnossa. Olisipa ollut yksinäistä tarpoa korpien synkkyydessä ilman linjatoverien seuraa ja henkistä tukea. Eli vaikka kantamukseni raijasinkin fyysisessä mielessä itsenäisesti läpi haasteiden, oli jo pelkällä olemassaolollaan jaksamaan kannustava seura paikallaan.
Palataan taas kerran siihen, miltä intti ikärajoitteisesta tuntuu… Jos esimerkiksi tuumii perheen perustamista tai yrittää näin sinkkuna elävöittää yksityiselämäänsä, ei se ainakaan intin aikana helpotu. Uraohjuksella tai tosissaan opiskelevalla tilanne voi olla samantyyppinen, joten sinänsä tässä ei ole mitään uutta.
Suhteet ovat hankalia toteuttaa oli sitten meneväinen missä mielessä tahansa. Viikonloppuisin lomilla ei juurikaan jaksa panostaa silmät auki kulkemiseen, vaikka ehkä haluaisikin. Suhteet jo olemassa oleviin lähimmäisiin muodostuvat entistäkin tärkeämmiksi.
Pohdin myös luonnollisesti, millä lailla asepalvelus hyödyttää minua tulevaisuudessa. Seuraavatko tätä elämänmullistusta lisäopinnot vai pyrinkö suoraan takaisin työelämään? Saanko, mitä lähdin hakemaan? Opinko uutta ja käyttökelpoista? Annanko ja saanko riittävästi? Ovatko suunnitelmani muuttuneet tai kannattaisiko niitä muuttaa? Nämähän nyt tietysti myös ovat peruskysymyksiä kenelle tahansa eteenpäin elon valintojen viidakossa luovivalle.
Nuorempi seura pitää mummelin virkeänä, mutta toisinaan kaipaisi maastokuvioisena arkenakin myös oman ikäistä juttuseuraa. Silloin kun muut ikävöivät tyttö- tai poikaystävää ja riehakasta kaveripiiriä sekä perhettä kotona, meikäläinen muistelee kaiholla työelämää, matkoja ja tietenkin loistavaa seuraa ja tukijoukkoja siellä siviilissä. Vaan tämä on valintani enkä sitä kadu… Edelleen jaksetaan kohti määränpäätä!