Downshiftaamista pojan kanssa
Elämä etenee. Pojan reaktiot alkavat olla aina vain tarkoituksenmukaisempia ja hän osaa jo vaatia ja manipuloida meitä vanhempia. Hän kierii ja ryömii tutkimusmatkoillaan lattialla, istuu koko ajan jämerämmin, osoittaa kiinnostusta kiipeämiseen, heittelee esineitä, kiljuu, karjuu ja käy läpi aakkosia, tavuja ja äänenkorkeuksia, narskuttaa maissinaksuja ja Puffi-muroja kahdeksalla hampaallaan, tutkii muun muassa kuvakirjoja ja erilaisia kiinnitysmekanismeja kiinnostuneena ja tunnistaa muutaman sanan sekä kuuntelee mielellään, kun hänelle nimetään kuvia ja esineitä.
Vieroitamme pojua yömaidosta, ja se näyttää sujuvan ensimmäistä huutoyötä lukuun ottamatta hyvin. Syksyllä hän saa myös muuttaa omaan huoneeseen nukkumaan vanhempien makkarista. Jonotan myös hoitopaikkaa poitsulle siltä varalta, että tulen työllistymään muutaman kuukauden päästä. Päiväkoti on ukkelille varmasti tervetullutta vaihtelua arkeen äidin ja isän kanssa. Hän on aktiivinen ja vilkas tyyppi, joten saa lisää virikkeitä ja sosialisaatiota hoitopaikasta. Nyt ollaan tavattu useita sukulaisia ja jo yhtä kaveriani sekä yksi koiranpentukin pikkumiehen seurassa eikä hän enää juurikaan vierasta. Koirakin sai nuolla vauvelin naaman puhtaaksi ja hänestä se oli okei, meinasi vain uteliaana luonteena tarrata hauvaa kunnon otteella luppakorvista…
Juu, olen lähtenyt tässä elämänvaiheessa kokeilemaan seesteistä lähestymistä tekemiseen. Edelliset pari vuosikymmentä ovat olleet täynnä äkkikäänteitä, kuten viime vuosikin, joten nyt kaipaan rauhallisuutta. Jälkikasvu aloittakoot päiväkotiin tutustumisen kaikessa rauhassa, asteittain, ennen kuin menen töihin. Se on helpompaa ja sujuvampaa kuin se, että pitäisi työn löydyttyä salamana ottaa mikä tahansa hoitopaikka vastaan ja kärrätä vain äidin ja isän hoivaan tottunut taapero yllättäen pitkiksi päiviksi vieraiden ihmisten syliin. Osa-aikaisen hoidon aikana pystyn myös hakemaan töitä, kirjoittamaan kirjaani, opiskelemaan, osallistumaan verkostomaisiin projekteihin tai vaikka tekemään free-töitä. Nuoren herran yhteensä parituntisten päivätorkkujen aikana en paljoa ehdi keskittyneesti touhuamaan, ja joskus se pitää levätäkin. En enää usko kynttilän polttamiseen molemmista päistä.
Tutustumme hiljalleen uuteen kotiseutuun, annamme pojalle tilaisuuden kasvattaa juuret ja piirit, teemme töitä ja harrastamme sielulla ja sydämellä, nautimme elämästä ja rakennamme siitä meille sopivaa.
Kesä on ollut miellyttävä. Vauvan kanssa menee siis aina vain paremmin, juoksin eilen ensimmäistä kertaa puoleentoista vuoteen muutama sata metriä ongelmitta, kirjan kolmas käsikirjoitusversio on valmis, ja on ollut ihanaa mökkeillä, uida järvissä, heittää löylyä punertavaa horisonttia rantasaunan ikkunasta tuijotellen, leipoa toisille onnistunutta raparperitiramisua ja porkkanakakkua, maistaa vermuttia pimenevässä illassa aikuisten kesken pojan mentyä nukkumaan, lukea hyviä kirjoja…
Odotan ensimmäistä kilometrin juoksulenkkiäni, kavereiden tapaamisia ja viikkoa mummilassa. Ja käsikirjoituksen lähettämistä palautepalveluun ennen syksyä.