Pelkoja ennen vauvan saamista
Jes, nyt on juoksulenkit taas aloitettu!
Kilometrin päälle olisi helposti irronnut lisää matkaa. Mahtavaa. Viime kerrasta onkin jo todella yli puolitoista vuotta.
Kaiken se naisen kroppa kestää. Vielä 36-vuotiaanakin.
Raskaudesta toipumiseen meni siis noin kahdeksan kuukautta. Ainakin tuntuu siltä, että olen nyt samassa vedossa kuin ennen positiivista testitulosta. Melkoinen reissu, mutta tulipa tehtyä.
Poika voi hyvin, parisuhde on kestänyt vauvavuodesta kaksi kolmasosaa, terveys ja kunto ovat kohdillaan, kirjaprojekti mallillaan, talous ookoo, työkuvioiden mietintä alkaa viimeistään syksyllä… Äitiydestä voi ehkä selvitä, vaikka en joskus ollut ihan varma siitä.
Suurimmat huolenaiheeni raskauteen ja äitiyteen liittyen olivat summittaisessa järjestyksessä, että
1. Työllistyminen vaikeutuisi ja saamani työtehtävät olisivat vähemmän kiinnostavia ja eteenpäin vieviä.
2. Talous menisi kuralle.
3. Omat harrastukset, oma aika ja matkailu katoaisivat elämästäni.
4. Terveys huononisi, synnytys tuhoaisi vartalon jotenkin, jäisi paljon raskauskiloja ja muita kremppoja.
5. Parisuhde kariutuisi.
6. En pystyisi tarjoamaan lapselle kyllin hyvää edellä mainituista syistä.
Kiinnostavaa sinänsä seurata, miten käy. Työllistymisestä en osaa vielä sanoa, mutta yritän parhaani ja koitan voittaa pelkoni ja uskoa siihen, että äideilläkin on vielä runsaasti hyvää työelämää ja uramahdollisuuksia edessä.
Talous ei ole ainakaan vielä kärsinyt oikeastaan ollenkaan, mikä on osin sattuman ansiota, osin seurausta keskiluokkaisesta tulotasostamme ja suunnitelmallisuudesta (vaikka kaikki uskovat, etten ikinä suunnittele elämääni, mutta minulle puskuri on taloudessa merkittävä asia).
Harrastukset eivät ole lopullisesti kadonneet ja elämä myös rikastuu pojan myötä. Mietin juuri Tiede-lehden tilaamista hänelle vanhempana, pohdin, mitä klassikkokirjoja alan hänelle kuvakirjojen jälkeen lukea ja niin edelleen. Matkailun tulevaisuuskin riippuu nyt niin monesta muustakin tekijästä maailmassa.
Terveys on säilynyt ja kunto pian entisellään, vaikka rankka matkahan tässä on nyt takana toki.
Yhteinen aika miehen kanssa on kortilla, mutta olemme hoitaneet pojua melko tasapuolisesti ja puhuneet asioista avoimesti. Joskus ovat pinnat olleet vähän tavallista kireämmällä, mutta keskusteluyhteys on säilynyt. Olemme myös huomioineet toistemme jaksamista ja oman ajan tarvetta. Kyllä mekin vielä palaamme, vaikka nyt suhteessa on pikkuinen kolmas pyörä.
Ja pystymme ja pyrimme tarjoamaan pikku ukolle riittävän hyvää.
Eli suurin osa peloistani ei toteutunut, toivottavasti ei yksikään.