Vuosi 2020
Vuoden resepti: Hernekeitto kookosmaitoon, marokkolainen kanapata ja tabbouleh-salaatti, focaccia-leipä, waldorfin salaatti leipäjuustolla, espanjalaiset papas bravasit maustekastikkeilla, bataatti-jauhelihavuoka, porkkanakakku ja sitruunajuustokakku.
Vuoden ravintolakokemus: Ravintoloissa ei olla käyty sattuneesta syystä, mutta ollaan tilattu kotiin joskus intialaista, thaimaalaista ja lähi-idän ruokaa. Valitettavasti en enää muista parhaiden kokemusten nimiä.
Vuoden paras leffa: Thelma ja Louise, aina.
Vuoden sarja: En ole seurannut yhtäkään sarjaa vauvavuonna.
Vuoden kirja: Garcia Marquezin Doce cuentos peregrinos, Martelan Elämän tarkoitus, Wrightin Why Buddhism Is True, Rooneyn Normaaleja ihmisiä (miinus tylsä ja lässy loppuratkaisu), Liskin ja kumppaneiden Ylegate, Fitzgeraldin The Great Gatsby, Noahin Laiton lapsi, Kalvön Helvetillinen vaelluskirja, Petterssonin Historian jännät naiset, Thurenin Kaikki rahasta, Merikallion Tarja Halonen, Herlinin Tuollapäin on highway, Rämön ja kumppaneiden Kynä – Kaikki tärkeä kirjoittamisesta, Ahon 1991, Kolun Korkeintaan vähän väsynyt, Lassila-Merisalon Tarinallinen journalismi, Kingin Kirjoittamisesta, Hessen Siddhartha, Bronten Kotiopettajattaren romaani jne.
Vuoden musiikkikappale: ”Kantapäiden kautta voi oppia, että on kantapäät (itse keksimäni biisi pojalleni)…” Liittyy kantapäiden aktivointiin silloin, kun hän opetteli seisomaan.
Vuoden uusi kokemus: Vanhemmuus, vauvavuosi.
Vuoden isoin oppi: Opin vaatimaan itseltäni vähemmän joka paikkaan lentämistä, enemmän keskittymistä tärkeimpiin asioihin. Lapsi opettaa. Olen oppinut, mistä todella välitän. Kirjoittaminen ja maailman tutkiminen ovat ehdottomasti sellaisia ydinasioita minulle. Niihin panostan nyt ja tulevaisuudessa. Sieluni saa rauhaa (tällä hetkellä) pintapuolisesta itämaisesta hengellisyydestä. Olen ajatellut kuolemaa tänä vuonna todella paljon ja usein. Uskoisin sen liittyvän lapsen syntymään, pelkoon hänen puolestaan, ja vanhempana oman rajallisuuden ymmärtämiseen. Aikaa ei olekaan rajattomasti, kuten nuorena ajattelin, enkä minä ole kaikkivoipa ja kuolematon. Eräänä yönä heräsin kauhuun siitä ajatuksesta, että entä jos kuollessani viimeinen tunteeni on kauhu? Kokosin itseni ja järkeilin, etten voi vaikuttaa siihen hetkeen, oli se millainen tahansa, mutta voin vaikuttaa nykyhetkeen, ja menneessänikin on kosolti hyvää. Viimeinen lause ei elämässä määritä tarinan hyvyyttä ja onnistumista, sen tekevät ne hetket sitä ennen. Yksikin suuren onnen tai merkityksen kokemus tekee tarinasta sen arvoisen. En ole ennen poikaa kokenut itseäni näin varovaiseksi, kai se on vanhemman itsesuojeluvaistoa.
Vuoden pelottavin kokemus: Koronakriisi. Ehkä koronakin osaltaan vaikutti kuolemanpelkooni.
Vuoden vaatekappale: Vauvabody ja vaipat. :) Ja pitkästä aikaa itselle shopatut normaalikokoiset vaatteet! Luksusta.
Vuoden liikunnallinen saavutus: Lähes päivittäiset vaunu- ja rataslenkit, pojan nostelu ja kantelu, jotka kasvattivat taas habaa. Raskauskilojen karistuminen.
Vuoden paras hetki: Pojan kehityksen seuraaminen ja hänen opettaminen, yhteinen nauru, ja se ilo, mikä hänestä hehkuu, kun hän onnistuu jossain ja saa kannustusta. Hän on fiksu, aurinkoinen, sisukas ja tarkkaavainen nuorimies, osaa muun muassa reilun vuoden ikäisenä sanoa jo noin 40 eri sanaa! Lisäksi hän tunnistaa puheesta ja kuvista todella monia esineitä ja olioita, ja rakastaa tarinoiden kuuntelemista ja lehtien sekä kirjojen tutkimista. Koen itsekin onnistumisia äitinä, sillä olen puhunut ja lukenut ja esiintynyt hänelle kuin mikäkin moottoriturpa! Lisäksi se, että poikani on etevä saa minut ajattelemaan, etten minäkään pässimpi voi olla. Toisinaan pidän itseäni kaamean typeränä ja uskon kaikkien muidenkin ajattelevan niin, mutta ehkei se pidä täysin paikkaansa. Myös silloin tällöin saadut täydet yöunet (kiitos, pojan mummi!) ovat olleet mahtava juttu. Oman romaanin kasvaminen ja kehittyminen sekä erinäisissä työelämätaidoissa kannustuksen ja rohkeuden saaminen ovat olleet minulle isoja asioita.
Vuoden moka: Poika voi sitten kai joskus kertoa… :) (Jos siis on jäänyt jotain vauvavuodesta hampaankoloon! En tiedä, onko.)
Vuoden huono tapa: Liian vaatiminen itseltä toisinaan, itsensä vertailu ja kilpailu muiden kanssa.
Uuden vuoden lupaus: Edelliset lupaukset ovat melkein kaikki täyttyneet. Töissä en vielä alkanut käydä, ja se on tosi jees. Lupaan jatkaa itselleni tärkeiden asioiden vaalimista, sillä aika ja voimavarat eivät ole rajaton resurssi. Kasvatan poikaani, kirjoitan esikoiskirjaani, haen mieluisia töitä tai toteutan kiintoisia työprojekteja omilta osaamisalueiltani (mielessä tai vireillä on joitakin), etsimme ikiomaa unelmakotia ja pidän itsestäni ja läheisistäni huolta.