Mitä tiuhempi syke, sitä vahvempi muisto…
Tätsy lähti lomilla leikkimään filmitähteä.
Jippii, pääsen intin jälkeen opiskelemaan uutta alaa mediataustan päälle! Havittelin pitkään tietyllä tavalla rankempaa ja ehkä perinteisesti ajateltuna miehisempää elämäntyyliä. Sellaista, johon kuuluu elämyksiä, itsensä voittamista, muiden luotsaamista kohti omien rajojen rikkomista, vastuuta ja silti vapautta, fyysisyyttä ja henkisyyttä, erilaisia ihmisiä.
En ollut ihan varma, mitä sellaisella elämäntyylillä lopulta tarkoitin ja pääsisinkö sisälle miehiseen maailmaan. Olisiko se edes mahdollista. Nyt kaikki tuntuukin sitten ihan järkevältä ja oikealta. Edessä on vielä paljon haasteita ja jännittäviä tilanteita. Ehkä osittain haastavampia kuin mikään ennen, mutta ilman entistä huimempia haasteita elämästä katoaa hetkeen tarttuminen.
Jos kaikki on aina, koko ajan, vain itselle tuttua ja helppoa, ei tapahdu kasvua ja kehitystä. Joskus täytyy ihmetellä hiukan liian pitkältä tuntuvan ajan, että mitä hittoa minä tässä teen. Sellaisesta kokemuksesta jää muistijälki, ja itsessä tapahtuu muutosta. Siihen liittyy tunteita, aika vahvojakin tunteita, ja sellaiset hetket syöpyvät päähän.
Aina, kun sydän lyö hiukan liian kiivaasti, syntyy jotain unohtumatonta.
Oli se sitten sotaharjoituksessa, stressipäivänä töissä, ennen esiintymistä yleisön edessä, siellä missä veren happipitoisuus ei ole sama kuin merenpinnan tasossa, maratonilla, ennen suurta seikkailua tai vaikka tunteita herättävän ihmisen läheisyydessä.
Sydän lyö myös, kun tavoittelee mielenkiintoisia henkilöitä kertomaan elämästään, ja lähtee taas kokeilemaan rajojaan sekä liikkuen että kirjoittaen…