Mullistava inttiaikani

Nyt näyttää vahvasti siltä, että tulen kokemaan inttiaikanani ja osin intin ansiosta elämäni mullistavimpia ja ainutlaatuisimpia kokemuksia!

Ilman omaa aktiivisuutta ja hulluutta tiettyjä asioita ei tosin tapahtuisi. Katsotaan,  mihin kreisit ideat ja suunnitelmat tällä kertaa johtavat.

Tähän mennessä ne ovat johtaneet muun muassa lähes 30-vuotiaana inttiin.

Joku tyyppi on ihmetellyt sitä, että vaikuttaa kuin elämässäni vain hyppelisin paikasta ja jutusta toiseen ilman punaista lankaa. Ikään kuin vain kokeilisin kaikkea jännää isossa buffet-pöydässä koskaan pysähtymättä. Kuulostaapa noin ilmaistuna ihanan vaivattomalta ja helpolta elämältä.

Olen tehnyt jänniä asioita, mutta ne eivät ole oikeastaan ikinä vain pudonneet eteen poimittaviksi. Aina on täytynyt itse tehdä kipeitäkin ratkaisuja. Parasta ihan kaikessa on ollut löytää itsestä se tarvittava rohkeus toteuttaa jotain, minkä on kokenut tärkeäksi. Se ei ole itsestäänselvää, se rohkeus täytyy joka kerta erikseen löytää.

Olen joutunut valitsemaan muun muassa aikoinaan elämäni tärkeimmän ihmissuhteen ja oman kutsumukseni välillä. En ole katunut valintaani, elämäni on paljon enemmän minun näköistäni, mutta menetin hienon ihmissuhteen. Arvostan kuitenkin jokaista läheistä ihmissuhdettani, sillä ne ovat kaikki ainutkertaisia. Kun yksi katkeaa, yksi historia loppuu. Kukaan muu ei ole koskaan nähnyt maailmaa samoilla silmillä kuin te kaksi yhdessä.

Mutta hypinkö paikasta toiseen? Ei. Se ei pidä paikkaansa.

Olen aina ollut kirjoittaja. En ole koskaan lopettanut sitä ja olen kirjoittanut säännöllisesti siitä lähtien, kun opin yhdistämään kirjaimia paperille. Ensimmäinen kirjallinen tuotokseni ikinä oli rakkauskirje jollekin pojalle, johon olin ihastunut. En kyllä koskaan antanut sitä, mutta jo ajatus siitä, että herkät tunteet voi ilmaista turvallisesti, tehokkaasti ja tyhjentävästi kirjoittamalla, oli häikäisevä. Siitä aukeni kokonaan uusi maailma. Vau, pystyn vaikuttamaan läheisiin kirjoittamalla!

Sitä paitsi, tuntui siltä, että ihmiset suhtautuivat kirjoitettuun asiaan erilaisella vakavuudella kuin vain johonkin, mitä 7-vuotias suustaan päästää. Jos suunnittelin ja kirjoitin jonkin jutun, esimerkiksi vanhemmilleni lupauksen huoneen siivoamisesta tietyin ehdoin, oikein huolella, niin se näytti paljon paremmalta kuin, jos olisin yrittänyt kitistä ja lupailla hoitavani homman.

Tällä tiellä ollaan edelleen. Kirjoittaminen on aina ollut minun juttuni.

Toinen juttu on seikkailut. Ne pysyvät. Ja niidenkin juuret ovat lapsuudessa. Karkasin kotoa ala-asteen kynnyksellä tietääkseni, pystynkö kulkemaan eskarireitin ihan yksin. Okei, tarvitsin todistajan. Otin vielä nuoremman naapurintytön mukaan tälle kielletylle reissulle opastettavaksi.

Kilometrejä pikku retkestä kertyi 3-5, ja pistäydyimme juomatauoilla eskarilla, jossa tädit varmaan vähän ihmettelivät yksinäisiä retkeilijöitä, ja matkan varrella asuneella sukulaistädillä.

En tullut ajatelleeksi, että kuumana kesäpäivänä voisi tulla niin jano. Kotiinpaluu ei ollut kovin riemukas, sillä perillä oli tarjolla huudot ja arestia. Jalatkin tulivat kävelystä kipeiksi ja matkan aikana tuntui, ettei se lopu koskaan, ja että olikohan tämä sittenkään hyvä ajatus. Hengissä kuitenkin selvittiin ja kaikki näytti mahdolliselta!

Samalla tiellä ollaan.

Monet hyppyni tuntemattomaan ovat sittemmin liittyneet pitkälti olosuhteiden luomaan pieneen pakkoon. Ja siihen, että haluan tehdä unelmistani totta ja olen niiden suhteen tinkimätön.

Jos jokin asia täytyy tehdä tietyllä tavalla, että pääsen tiettyyn päämäärään, teen niin, vaikka se vaatisikin työtä ja uhrauksia. Tiedän, että elämä on tässä ja nyt eivätkä olosuhteet ole useinkaan täydelliset. Niiden puitteissa on kuitenkin saavutettava tavoitteensa, ellei halua käyttää kaikkea aikaansa jossitteluun ja virheettömästä elosta haaveiluun.

Ihan oikeasti. Aina on pakko lähteä tästä hetkestä liikkeelle ja tehtävä asiat nyt. On aina mietittävä, millainen olen juuri nyt ja miten voisin nyt saavuttaa tavoitteeni? Tulevaisuuden täydellistä ihanneminää kun ei oikeasti ole olemassakaan.

Unelmien tavoittelu on kaikkea muuta kuin helppoa, mukavaa ja turvallista. Se on aika säälimätöntä itsensä ruoskimista ja epätäydellisyydestä nauttimista.