TJ 13: Ylennyksiä ja katkeruutta, osa 2

Tyypillinen inttitytön saaman huomion määrä ja laatu muuttuivat, kun lippujuhlanpäivänä kävelin idyllisessä ja sievässä Raaseporissa juttukeikalla rintalaatassa kolme rautaa. (Tiedän, että varusmiespojatkin saavat normaalia kulkijaa enemmän huomiota osakseen. En vain tiedä, onko se huomio samanlaista kuin minun tai muiden naisten saama.)

”Sinustakin tulee isona kersantti”, sanoo isä pikkutyttärelleen kahvilassa, jossa käyn kuvaajan kanssa nopealla lounaalla. Tuntemattomat varusmiehet katsovat suurilta osin ihaillen. Moni mies ja nainen näyttää huomioivan uuden ulkoasuni ilmeellä tai toisella, rohkeimmat tulemalla juttelemaan. ”Kun nyt kerran naiskersantti olet, niin kerro, mitä mieltä…” ”Sanopa rehellisesti, että miltä täällä miesten keskellä tuntuu olla?” Sotkussa illalla jääkärit antavat herkästi tietä ja katsovat pitkään.

Eilisellä 25 kilometrin marssilla paahtavassa helteessä kaikki vaikutti taas normaalilta. Olin omieni parissa ja pienestä flunssasta huolimatta jaksoin paahtaa melko täysillä loppuun asti suuren osan matkasta kärjen tuntumassa. Seuraavana yönä en vieraalla kasarmilla juurikaan nukkunut, ja sen jälkeinen päivä olikin taas puolikas työpäivä. Sellaista se normaali arki on.

Alokasliite ilmestyi tällä viikolla, ja ensi viikolla vietetään viimeistä viikkoa toimituksessa. Olen liitteeseen tyytyväinen ja kiitokset siitä kaikille osallistuneille! Toimittajat hoitivat hommansa tehokkaasti ja ripeästi, ja visuaaliselle osastolle kiitos varsinkin hienosta ja edustavasta kannesta. Malleille myös kiitosta, etenkin kauniille ja sisukkaalle naisedustukselle, joka saapui lupauksensa mukaisesti paikalle raskaan leirin päätteeksi ja silti kuvauskunnossa! Sitähän mallinduuni edellyttää: pitää pystyä poseeraamaan uskottavasti, vaikka ei olisi nukkunut pariin päivään ja joutuisi keikistelemään sortseissa pakkasessa. Ja sitä on myös sotilaan arki: toimintakyvyn on säilyttävä kaikenlaisissa olosuhteissa.   

Se alkaa olla purkissa, uskomatonta mutta totta.