Äitylin The Weekend Story
Yksinäinen viikonloppu kerran parissa vuodessa teki kyllä hyvää.
En tosiaan ollut ennen pääsiäistä viettänyt ainuttakaan kokonaista päivää ilman poikaani sitten hänen syntymänsä. Kohtuullisen pitkä aika ilman kunnollista omaa aikaa.
Ja toisin kuin pelkäsin, minulla ei ollut pienintä vaikeutta olla yksin, omine ajatuksineni. Se ei ahdistanut lainkaan.
Vauvavuonna olen jo käynyt varmasti kaikki mahdolliset ja mahdottomat ajatukset läpi.
Nautin pari lasillista Viinilehden erinomaiseksi kehumaa argentiinalaista Cabernet Sauvignonia, katsoin pari viime vuosina valmistunutta, loistavaa elokuvaa Netflixistä (The Wife ja Marriage Story, mainiota näyttelijäntyötä ja hienoja kohtauksia ja juonen käänteitä!), kuuntelin hömppää musiikkia nuoruudestani ja lauloin itsekseni, tein muutaman pitkän kevätkävelyn uudet Reiskat silmillä ja vähän vanhempi tekonahkatakki niskassa, saunoin, söin pussin karkkia ja nautin. Itkin myös. En tiedä täysin miksi, mutta ovathan menneet kaksi vuotta olleet aikamoista kyytiä, eikä minulla kovin usein ole aikaa tai tarmoa päästää höyryjä ulos. Olen myös onnellinen. Kaikesta, mitä on ollut ja mitä nyt on. Joskus kannattaa olla kiitollinenkin.
Poika ja mies pärjäsivät myös hyvin pari yötä mieheni isän luona Itä-Suomessa. Niin hyvin, että palatessaan poikani ei vaikuttanut tuntevan minua. Hän tarrautui järkyttyneen oloisena mieheni kaulaan nähdessään minut. Olemme nauraneet tapaukselle ja hämmästelleet pojan reaktiota. Hän oli juuri herännyt päiväunilta, eikä kai olettanut näkevänsä minua juuri sillä hetkellä. Pian hän roikkui taas minunkin puntissani, joten äiti palasi sittenkin nopeasti muistiin. Mutta poika siis pärjää myös isänsä kanssa kaksin pidempiäkin aikoja!
Ja minä koen olevani paremmin läsnä ja levollisempi saatuani vähän rauhaa.
Töitteni alkuun on aikaa pari kuukautta. Vietettyäni reilun kuukauden toisten romaanikäsikirjoituksia ja kirjoitustöitä kommentoidessa, palaan taas oman romaanini pariin.
Se on ihanaa. Luen espanjankielisiä lähdemateriaaleja ja alan pian taas saattaa teostani parempaan kuosiin. Jospa sen lähettäisi kustantamokierrokselle kesän kynnyksellä tai viimeistään syksyllä.
Oli tarpeellista ja mukavaa saada kiittävää palautetta muille tehdystä, taitoa ja kokemusta vaativasta työstä. Muiden konkreettinen auttaminen omalla ammattitaidolla on hienointa, mitä voi tehdä. Varsinkin, kun kyse on jostain niin kulttuurin ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen kannalta olennaisesta kuin lukemisesta ja kirjoittamisesta, kirjallisuudesta.
Olen kiitollinen kaikille, joiden käsikirjoituksia olen saanut tutkia. Yhteisöllisyys ja yhteistyö muiden kanssa, positiivinen vuorovaikutus, jossa oppimista tapahtuu puolin ja toisin, on tärkeää meille kaikille. Kaipasin taas valtavasti omaa yhteisöä, uusia ja vanhoja tuttuja ja ystäviä, hedelmällistä ryhmätoimintaa.
On tämä kaikki kuitenkin lopulta aina niin mahtavaa. Välillä väsyttää ja masentaa tavattomasti, kun ihmisiä ei koronatilanteen takia pääse oikein tapaamaan, ja pelkäsin, että töitäkin olisi melkein mahdotonta löytää. Onneksi silloin tällöin käy myös tuuri.
Ja poikani on kerrassaan hauska tyyppi. Mieheni myös. Elämä olisi paljon tylsempää ilman heitä.
Odotan jo kelien lämpenemistä ja yhteisiä luonnontarkkailuretkiä.