Ämmä reservissä
Koordinaattilevy ja inttitaitojen kertausta. Eikö se ollutkaan ohi?
Intin käyneiden naisten uupumista reserviläisten touhuista harmitellaan. Asepalveluksen päättymisestä on nyt ehtinyt kulua reilut kaksi vuotta. Näinhän se on, että ainakin minulla rankan vuoden jälkeen tuntui hyvältä vähän palautua ja sopeutua takaisin siviiliarkeen (mikä olikin omanlaisensa seikkailu, kun maailma ja oma elämäntilanne oli siinä välillä ehtinyt kovastikin muuttua).
Voihan se olla vähän niinkin, että kun asepalvelus on itsessään naiselle tietynlainen itsenäisen päätöksenteon fantasia (statement, repäisy ja irtiotto), muuttuminen vakiintuneeksi osaksi paternalistiseksi miellettyä järjestelmää ei niinkään houkuttele. Arkisempi ja käytännöllisempi syy pois jäämiseen on se, että muuta niin pakollista kuin houkuttelevaa ekstratekemistä on vain niin paljon (kun lisäät työelämään, perheeseen ja muihin harrastuksiisi aktiivisen reserviläisyyden, alat tarvita vuorokauteen enemmän tunteja). Itse olen tehnyt ja yrittänyt tehdä lyhyitä comebackeja reserviläistouhuihin ehtiessäni. Marssit, eräily ja uusien ja intissä opittujen taitojen hiominen kyllä innostavat kenen tahansa järjestäminä, kunhan vain ajoitus on oikea. Urbaanilla ihmisellä on kuitenkin aina perimmäinen kaipuu luontoon, käyttämään siellä vaadittavia taitoja ja oppeja yhdessä tai yksin.
Botswanassa kesän Afrikan-turneella.
Toissa kesänä kahlasin Keski-Euroopassa läpi alppiopaskurssin ja tein lisäksi jännää silppuduunia muun muassa UN Womenin feissarina stadissa, Ympäristötaiteen säätiön verkkosivujen suunnitteluapuna sekä kaupan kassana Tampereella, mikä kaikki esti aiotun osallistumisen kesäisiin reserviläisaktiviteetteihin. Tänä kesänä käytyäni talven aikana valtaosan journalistiikan maisteriopinnoista Tampereen yliopistolla, olen puolestani muuntautunut tv-toimittajaksi Namibian yleisradiolle (Kyllä, potentiaalisesti sadattuhannet namibialaiset tunnistavat ääneni ja mikkiä pitelevän käteni useista tv-uutisista) ja tehnyt myös lehtitoimittajan askareita suomalaisiin printtimedioihin. Sanoisin, että näissä taloudellisissa olosuhteissa sitä omaksuu Master of Camouflagen ominaisuudet.
Namibiassa ehdin kyllä käydä metsästämässä lihaa bushmanneille ja juosta muutamat paikalliset juoksukisat (esimerkiksi 25 kilometrin hyväntekeväisyysjuoksun aavikolla sarvikuonojen suojelemiseksi), mutta reserviläistoiminnaksi sitä ei voi laskea. Yritin petrata aktiivisuuttani tänä viikonloppuna, mutta sairastuin tietenkin ennen syysjotosta, jossa minulla olisi ollut jo paikka partiossakin. Noh, ehdin sentään käydä kertaamassa koordinaattilevyn käytön muutaman reserviläisen ryhmässä reserviläistoimistolla.
Namibiassa tv-juttukeikalla kuvituskuvaa hankkimassa.
Yliopistolla vietetyn tunkkaisen ja melko humanistisen iltapäivän jälkeen yhtäkkinen numeroiden ja koodien pläjäys äijien keskellä tuntui aluksi turhan rajulta kontrastilta. Ajattelin, että olisi parempi mennä kotiin lepäämään kuin nolata itseään iltaisen sumein silmin ja ajatuksin. Onneksi, kuten normaalisti käy, uuden tilanteen tuottama alkusokki tasaantui nopeasti kertauksen alettua, ja muistin sekä osaavani suunnistaa että nauttivani siitä.
First kill. Yhdellä osumalla.
Juokseminen, lihaskunnon ylläpito, ampuminen, maastossa seikkailu, kiipeily ja muunlainen toiminta kyllä viehättää edelleen. Nyt päätähtäimessä on kansainväliselle areenalle ja poliittiseen vaikuttamiseen suuntautuvan gradun paketointi vuoden kuluessa (muuta pakollista yliopisto ei enää minulta vaadikaan), mutta siinä sivussa ehdin kyllä varmasti virkistämään itseäni myös reserviläisenä. Ja olisihan se hirveän hauskaa, jos esimerkiksi poikaystävän saisi joskus mukaan siihenkin touhuun, vaikka naisporukassa toimiminenkin houkuttaa paljon. Naisryhmän dynamiikka ja toimivuus ovat minua kiinnostavia tarkastelun kohteita.
Kuulin koordinaatteja kerratessa sellaisenkin villin jutun vieruskaverilta, että tämän täysin siviili tyttöystävä aikoi osallistua jotokselle miespartion ainoana naisjäsenenä. Propsit siitä (ja pisteet myös poikakaverille), ja sen tilanteen olisin kyllä halunnut nähdä loppuun asti. Kyllä fiksu tyyppi oppii eräilemään pystymetsästäkin, ainakin ajan kanssa. Pystymetsästähän usea mimmi lähtee inttiinkin!
Suosikkiharrastuksia: ruokaa poikaystävälle ja itselle. Ja sitten yhdessä lenkille!
Kun unohtaa täydellisyyden vaatimuksen ja paineet siitä, mitä muut ajattelevat, voi tehdä ihan mitä lystää, ja todennäköisesti paremmin kuin stressin kourissa.