Erilainen Valpuri

 

Harvinainen vappu.

Ensimmäinen sellainen, jolloin lähimmät kaverit ja iso osa tuttavista viettää juhlaa perhepiirissä lapsiversiona. Vielä inttivuonna biletimme vappuna Helsingin yössä. Poseerasin alkuillasta kotibileissä jonkun tv:stä tutun mieshenkilön kera ja loppuilta kului myös ikimuistoisesti eräässä seurueessa. En ollut erityisen tuiterissa ja muistini on hyvä. Se oli kiltti, mutta äärimmäisen kekseliäs ja hauska vappu. Ennen inttiä taas juoksin vappuaattona iltavuorosta erään entisen kollegan tupareille. Siemailtuani kuplivaa ja laulettuani hetken Singstaria, olikin jo aika lähteä muutamaksi tunniksi uinumaan, sillä aikainen aamuvuoro odotti. 

Viime vuosina valpurit ovat menneet enemmän tai vähemmän ohi. Yleensä kevääseen on ajoittunut joku pidempi matka, minkä takia olen kokenut tarpeelliseksi rajoittaa bilehulinaa. Toissa vappuna muutin avopuolisoni luo viikko ennen kesää Namibiassa. Olimme ehtineet tapailla vasta neljä kuukautta ennen kolmen kuukauden etäsuhdetta, joten tuntuu ihmeelliseltä, että olemme yhä yhdessä. Se oli maailman surullisin lähtö ja itkin turvatarkastuksessa. Paluu oli kuitenkin maailman onnellisin ja iloisin. Matkan aikana hän osoitti ehdotonta luottamusta ja tukea kaikenlaisia päätöksiäni kohtaan, mikä oli ensiarvoisen tärkeää minulle. Hän tiesi, että yövyin samassa hotellihuoneessa mieskollegani kanssa, kävin ulkona paikallisten kavereiden seurassa ja metsästysretkelläkin erään tutun ranchilla. Se ei koskaan ollut hänelle ongelma; hän ainoastaan toivoi, että olisin turvassa. Olen erittäin kiitollinen hänen kumppanuudestaan. Namibian jälkeen asettauduin yhtä luontevasti suoraan hänen asuntoonsa kuin koko taukoa ei olisi ollut. Paikka tuntui pelkän viikon kokemuksella minun kodiltani, mikä on harvinaista.

 

https://www.youtube.com/embed/Xl3viwfV9G8″ width=”560″>

Viisaita sanoja Tiktakilta. Elämä on pieniä, hyviä hetkiä eikä satuprinsessaa kannata etsiä.

”Nuorelle ihmiselle” kesän alku on yleensä myös käännekohta, sillä silloin alkavat kesätyöt. Viime vuonna olin ehtinyt juuri toipua Itä-Afrikan-turneelta, kun määräaikainen toimittajapestini alkoi toukokuussa. Edessä oli muutto muutamaksi kuukaudeksi toiselle paikkakunnalle. Asuin viikot opiskelijakämpässä, jonka lattialle pumppasimme muutossa avustaneen kullan kanssa ensin ilmapatjan yösijaksi. Sillä oli kuitenkin ikävä taipumus narista jokaisesta kyljenkäännöstä, joten lopulta päädyin ostamaan lähiseudulta käytetyn joustinpatjan. Muu sänky jäi puuttumaan, sillä patjan kuljetukseenkin tarvitsin Kotkasta asti eräänä viikonloppuna körötelleiden vanhempieni kuljetusapua. 

Kuvittelin ennen työn alkua, että tulisin kesällä fillaroimaan ympäri Lounais-Hämettä. Onhan se kaunista seutua; tiedän muutaman kuukauden Tammelassa majailleena ja patikoineena. Kissan viikset. Sää oli kertakaikkisen kolea ja kurja, ja eihän sitä työssä käyvä ihminen juuri iltapäivisin ruoanlaiton ja lenkin jälkeen jaksa kuin avata hyvän kirjan ja kysellä lähimmäisiltä kuulumisia. Jos en ollut viikonloppuvuorossa töissä, säntäsin perjantai-iltana töiden jälkeen Tampereelle köröttävään bussiin. Monena viikonloppuna meillä oli kaiken huipuksi juhlia tiedossa ympäri Suomea: isän kuusikymppiset Itä-Suomessa, sukulaisen kolmekymppiset Naantalissa, kaveriperheen ristiäiset ja sukulointia Vantaalla, ystävien treffaamista Helsingissä ja juhannus kullanmurun sukulaisilla Kotkassa. Tuli nautittua lautaskaupalla Lemin kuuluisaa särää, yövyttyä vanhassa naantalilaisessa hotellissa (jo toinen majapaikka maailmassa, jossa olen vahingossa yöpynyt Ahtisaaren jäljissä) ja käytyä ahon laitaa Kotkassa perinteiseen Amiraaliin virvokkeille. Siinä välissä tuntui luksukselta viettää jokunen kesäviikonloppu myös ihan kahdestaan Tampereella.

Se oli kyllä joka tapauksessa ihana ja monipuolinen kesä, en kadu. Selälle rankka, sanoisin. Tulevana kesänä juhlia ei ole onneksi samalla lailla tiedossa eikä töiden takia tarvitse muuttaa autioon opiskelija-asuntoon ja lattialle bunkkaamaan. Fillaroinnista en kehtaa sanoa etukäteen mitään. Varsinkaan, kun vappunakin iski joulu.

Tänä vappuna totesin sairastaneeni keväällä ennätysvähän. Nyt minulla nimittäin on aavistuksen verran lämpöä. Ei paha kuitenkaan. Paistoin elämäni ekat vappumunkit (oikein nameja), keitin elämän ekat parsat (hiukan limaisiksi menivät), väittelin kultapuppelin kanssa siitä, miten paljon työn kuuluu vaikuttaa ihmisen ulkonäköön, muokkailin gradua ja lötköttelin. Olen elämässäni pukeutunut jo moniin univormuihin, joten olen antanut työn vaikuttaa lookkiini hyvin vaihtelevilla tavoilla. Mutta joo, toimittajan töissä asukoodi, ainakin Suomessa, on hivenen vapaampi kuin monella muulla alalla. Riippuu tietysti ihan tilanteesta, positiosta ja yrityksestä, miten olisi hyvä pynttäytyä. Opiskelijaelämä on kyllä aavistuksen nuorentanut vaatetottumuksiani, joten pieni päivitys tuntuu ajankohtaiselta. 

Kadehdin Namibiassa valtavasti naispuolisten toimittajakollegojen garderoobia. Miten elegantteja asukokonaisuuksia ja kotelomekkoja ja kaikkea! En ole koskaan ollut mikään pynttäytyjä, koska olen mieluummin käyttänyt varojani matkailuun ja retkeilyvarusteisiin kuin korkokenkiin ja hamosiin. Mutta kieltämättä, kyllähän vaatetus muuttaa olemusta aivan huomattavastikin. Teininä rakastin muotia ja vaatteita, mutta tuolloin fashionstatementeilla oli tarkoitus saada huomiota ja välillä ne löivät vähän ylikin. Näin kolmekymppisenä haluan lähinnä mukavia, istuvia ja minulle sopivia pukimia. Toisaalta, en jaksa ottaa itseäni aina liian vakavasti. Jos haluan tilata söpöt kissakorvikset, teen juuri niin, ja napsautan ne päälle Japanin-reissulla. Kawaii! Ei aina tarvitse niin virallinen olla. Kerran sitä eletään.

Ihanaa vappupäivää! Kyllä se kevät tästä lämpenee.

 

Yksi suosikkibilebiisejä vuosien varrelta. Ihan paras.

 

:)