Gradupanikointia

Gradussa on nyt sata sivua, ja olisi aika laittaa se ohjaajalle katsottavaksi…

Pelottavaa. Koko työ on edelleen keskeneräinen. Olen kirjoittanut ja kirjoittanut, miettinyt ja miettinyt, etsinyt, eksynyt ja löytänyt ja eksynyt taas, päästäkseni jossain vaiheessa perille. Ja siinä välissä tehnyt paljon muuta, elänyt, ennen kuin totesin, että nyt tämä täytyy saada alta pois. Ei enää muuta elämää muutamaan kuukauteen, kaipaan jo ilmaa, tahdon valmistua.

Mietin toki myös välillä, onko tässä pakertamisessa mieltä. En nimittäin todellakaan kirjoita gradua tai opiskele pelkän meriittiarvon vuoksi, teen töitä päästäkseni elämässäni eteenpäin. En ajatellut meneväni takaisin kassalle, siivoojan pätkätöihin tai muihin duuneihin, joita joskus hetkittäin olen elääkseni tehnyt, opiskeltuani vuosia ahkerasti ja hyvin arvosanoin korkeakouluissa sekä tehtyäni niin ikään vuosia oman alani monipuolisia töitä saaden jopa ylennyksiä ja useita kehuja tekemisteni perusteella. Myös kaiken hankkimani kansainvälisen työ- ja opiskelukokemuksen jälkeen tuntuisi hullulta saada palkkioksi pätkätöitä, joihin riittää parhaassa tapauksessa parin päivän koulutus.

Tilanne kotimaan työmarkkinoilla näyttää kuitenkin ikävältä, ja tiedän kokemuksesta, että se myös tuntuu siltä. Poikkeuksiakin toki on vastaan tullut, hienoja mahdollisuuksia tehdä sen oman alansa töitä.

Ehkä työnhaku on ulotettava myös ulkomaille… Minne perustamme kotipesämme? ”Nuoren” tulevaisuus on täynnä kysymyksiä.

Lomamatkailun tunnelmia, eli kaksin jännän edessä… :)