Herkkupäiväkirja

https://www.youtube.com/embed/UgpqVNoTr0Y” width=”560″>

 

Edes kavereiden tapaaminen ja matkamessut Helsingissä eivät houkutelleet sokeriluomusten pariin! (Kaveri: ”Okei, ei mennä drinkeille! En halua olla se tyyppi, joka pilasi tämän tavoitteen loppusuoralla…” Minä: ”No mutta ei kai olutta lasketa?” Kaveri: ”No ei.” Ja niin join puolikkaan meksikolaisen olusen. Tunnustus.) Kaverit kyselivät, mikä herkuttomuudessa on ollut vaikeinta, ja rehellinen vastaus on, että ei oikeastaan mikään. Totuushan on kuitenkin se, että meillä ei muutenkaan juuri sokerilla mässätä kotona. En muista, kuinka monta kuukautta sitten jätin esimerkiksi sokerin pois kahvista. Siitä saattaa olla jopa pari kolme vuotta. Olen myös jo kauan ostanut myslejä ilman lisättyä sokeria ja syönyt niiden kanssa ainoastaan turkkilaista tai luonnonjogurttia tai rasvatonta maitoa. Ostettu leipä on lähes aina rukiista (niissäkin on kyllä lisättyä sokeria). Ruoka on monipuolista ja kotona laitettua, sillä rakastan ruoanlaittoa. Einesten ostaminen tuntuu jo kauhealta.

Limsaa kotona ei oikeastaan ikinä juoda, mehuja muutaman kerran vuodessa. Alkoholijuomat ovat melko harvinaista herkkua tässä taloudessa, vaikka joskus tietysti ulkona lasillisilla käydäänkin. Suurin hyöty sokerilakossa on ollut itse tehtyjen leivonnaisten ja jälkiruokien jäämisessä sekä tumman suklaan ja Punnitse ja Säästä -pussukoiden jäämisessä kaupan hyllylle. Niihin intoudun noin kerran viikossa parissa. Viikonloppuisin pitää yleensä palkita itseään nameilla, ja homma saattaa herkästi lipsahtaa napostelun puolelle. Karkkia meillä ei yleensä kyllä ole, vaan se puoli on korvattu pähkinöillä, hedelmillä ja muulla vastaavalla vähän terveellisemmällä.

Rasvaa sen sijaan emme ihan samalla tavalla välttele. Valikoimme tosin aina ruokakermaksi sitä vähärasvaisinta ja sama koskee jauhelihaa. Huippurasvaisia ruokia täytyy säännöstellä ja välillä korvata reseptien kaikkein kaloripitoisimpia ainesosia jollain vähän miedommalla. Eiköhän se riitä, koska kyllähän kroppa kuitenkin rasvaa jossain määrin toimiakseen tarvitsee ja sama juttu pienen sokerimäärän kanssa.

Tiivistetysti, älä aloita mitään muutosta elämässä ihan äkkiarvaamatta ja kertaheitolla. Se ei välttämättä toimi ja voi käydä turhan rankaksi. Totuttele kuin huomaamatta ja varsinkin, tee kaikki omasta vapaasta tahdosta ja motivaatiolla. Itsensä kiusaaminen ei toimi, mutta elämän parantaminen kyllä. Itselleni on ainakin alkuun muutoksissa tärkeää olla säntillinen, sillä muuten koen epäonnistuneeni ja lipsuminen saattaa siitä jatkua. Mutta itsetarkkailussa kannattaa tosiaan aloittaa pienistä jutuista eikä kieltää koko maailmaa. Liian iso muutos voi tuntua epäreilulta ja kohtuuttomalta taakalta muun arjen keskellä. Kun rutiini sujuu ja on pystynyt perustelemaan itselleen, miksi tässä on järkeä minun elämässäni, eivät pienet herkkuhetket vaikka sukulaisia tavatessa tai juhlahetkinä kaada koko järjestelmää.

 

—

 

Gradu alkaa jo näyttää yhtenäiseltä, eheähköltä tarinalta. Sivuja on kertynyt nyt noin 120, mutta muutoksia on vielä sisältöön tulossa. Omasta puolestani edessä on tilkitsemistä, viilailua ja lisäilyjä noin parin kuukauden edestä. Siihen päälle vielä graduohjaajan mahdollisesti raa’atkin muutosehdotukset, mihin olen jo varautunut. Tuli mitä tuli, olen tyytyväinen aihevalintaani ja käsittelemiini teemoihin, tekoprosessin haastavuuteen ja kaikkeen siihen, mitä olen oppinut ja tulen vielä oppimaan.  Mikään ei kyllä elämässä kismitä niin paljon kuin se, jos ei ole tehnyt, mitä tai miten on halunnut. Nyt olen. Tärkeintä toki on mahdollisuus toimia yhteiseksi hyväksi; ei se pelkkä oman onnen hakeminen kannata, jos yhteiset pelisäännöt eivät ole kunnossa.

 

:P :)