Inttimuistojen parhaat ja pahimmat
Helsinki ja kotimatka kasarmilta puoli tuntia: luksusta! Pientä kulttuurisokkia on ollut ilmassa menneiden parin viikon aikana. Kaikkea vertaa entisen kotikasarmin ja päättyneen Aukki-kurssin meininkiin asiaankuuluvalla haikeudella.
Kaikelle on kuitenkin aikansa, tiedän sen, ja tapaamani uudet palvelustoverit ovat aivan mahtavia tyyppejä, joten kotiutuminen uuteen paikkaan on käynyt joutuisasti.
Torstainen hernekeitto ja pannukakku on kaikkialla samanlainen perinne, tietenkin moni muukin asia, mutta ainakin ne säilyvät. Tosin ei sen alkuperäisen palveluspaikan hernekeittoa voittanutta ole… Ja kaukana Senaatintorin suunnassa välkkyneitä uudenvuoden raketteja laiturilla tovereiden seurassa tähytessä ajattelin, että alkuaikojen armeijamuistoilla tulee olemaan merkittävä paikka aivojeni lokeroissa. Tulen mieltämään intin pitkälti sellaiseksi, millaisena sen alun alkaen koin.
Ensimmäistä puolivuotista on tullut nyt myös kerrattua eri puolilta Suomea pääkaupunkiin tulleiden kanssa. Kaikilla muistot hieman poikkeavat yksityiskohdiltaan, mutta paljon on samojakin piirteitä. Intti on yksi unohtumaton ja uutta opettava kokemus jokaisen sen käyneen elämäntiellä. Se tulee varmasti seuraamaan mukana aina, kuten kaikki odotetut matkat, joihin liittyy vahvoja tunteita.
En tule koskaan unohtamaan sitä jännitystä, jota koin jonottaessani alokkaita juna-asemalta varuskuntaan kärränneeseen bussiin. Olin todella hermostunut ja mietin, että mihin ihmeeseen olen itseäni tunkemassa, kun kaikki muut ovat sänkipäisiä poikia.
Ensimmäinen kerta aseen kanssa ampuradalla kaikkine kommelluksineen on myös jäänyt erityisesti mieleen. Viimeisillä ratakerroilla ammuin taululle siistejä kasoja hukkaamatta laukauksia eikä minun tarvinnut enää tietoisesti miettiä mielessäni, mitä ampumasuorituksessa kussakin vaiheessa tulee tehdä. Myös alussa hankala vaihtimen käyttö normalisoitui taisteluharjoituksissa.
Yksi elämäni noloimpia tilanteita – ja nyt pystyn sen myöntämään – oli se, kun en millään saanut ensimmäisessä skappariteltan kipinävuorossani kaminaa syttymään. Edeltäjä oli onnistunut sammuttamaan tulen ja minä raukka sain sitten kärsiä hätää.
Jänniä elämyksiä edustavat puolestaan yllättävä vesistön ylitys kesällä erään marssin loppupuolella, se kun panssarivaunu ajoi hallitusti ylitsemme, ensimmäisen kovapanosammunnan jännitys, erilaisten aseiden ja muun välineistön, esimerkiksi räjähdeaineiden, käsittely sekä kaasunaamareiden testaus kaasulla täytetyssä kontissa. Lisäksi on totta kai mainittava kaikki yön yli kestäneet, pitkät marssit ja monipäiväiset taisteluleirit. Ilman niitä intti ei olisi intti.
Armeijataival on muuttunut rauhallisemmaksi ja fyysisesti vaatimattomammaksi aliupseerikurssiin verrattuna, joten haasteena tulee olemaan lihomisen estäminen. Vatsa nimittäin ei ole vielä ehtinyt tottua liikunnan määrän vähenemiseen, vaan vastaanottaa mielellään rajattomasti ruokaa. Stressitason ainakin hetkellinen aleneminen on tervetullutta, sillä elimistön ja pääkopan on hyvä joskus myös rentoutua.
Tiedän jo nyt, että tulen joskus muistelemaan kaiholla myös tulevia kuukausia.