Kirjan eka luonnos valmis!

https://www.instagram.com/p/B_zcaCrFDjJ/?utm_source=ig_web_copy_link

Kirjani ensimmäinen käsikirjoitusluonnos on valmis, 189 liuskaa. Urakkaan meni noin vuosi, eli loppupuoli vuodesta 2018 ja alkukuukaudet vuodesta 2020.

Nyt annan työn levätä pari viikkoa, kaivan punakynän esiin ja yritän sitten saada nivaskan tulostettua paperille merkintöjen tekoa varten.

Etsiskelen ja lueskelen parhaillaan kirjoja kirjoittamisesta, ymmärtääkseni, millaisiin asioihin tässä editointivaiheessa ja uudelleenkirjoituksen aikana kannattaa missäkin kohdassa kiinnittää huomiota. Olen vähän kuin oma graduohjaajani.

Kun teksti kesän aikana alkaa näyttää jotakuinkin ymmärrettävältä  ulkopuoliselle, lähetän sen maksua vastaan ammattilukijalle. Tiedän jo, että olen tehnyt kamalasti huolimattomuusvirheitä ja minun on karsittava muutama lässähtänyt sivujuoni ja pohdittava henkilöhahmojen esiintymistä tarinassa tarkemmin, mutta päätarina on kunnossa.

Osaan selostaa juonen kerroksineen lennosta kuulijalle, ja stoori testatusti yleisöni mukaan vetää imuunsa ja laittaa ajattelemaan. Mutta kirja on muutakin kuin lennokas kertomus; se on taideteos, jossa yksityiskohdat ja tapa kertoa ratkaisevat kelpouden. On hiottava detaljeja, aivan pirun paljon. Kokonaisuudesta täytyy veistää paras mahdollinen.

—

Poikani täytti puoli vuotta ja eilen juhlin myös ensimmäistä äitienpäivääni äitinä.

Äitiys on ollut tähän mennessä uuvuttavin haasteeni elämässä. Kilimanjarot, muut liikuntasaavutukset, työt, matkat, intit ja kaikki muu jää kakkoseksi. Jopa mieheni tunnusti, että pojan hoitaminen on kovin urakka, jossa hän on ollut mukana. Vanhemmuus ei siis ole mikään läpihuutojuttu. Ja meidän jälkikasvumme on vielä kohtuullisen säyseä tapaus.

Nuori herra kasvaa ja kehittyy kuitenkin vauhdilla, ja on ihana pieni hymynaama ja velmuilija. Hän käyttää jo koon 80 vaatteita, eli pitkä jätkä on kyseessä, ja liikkuu aina vain enemmän. On alettava miettiä kodin turvallisuustekijöitä uusiksi.

Imetyksen lopetin muutama viikko sitten, kiinteitä ruokia kuluu, ja toivon mukaan pieni mies päättää kesän tullen alkaa nukkua yönsä. Nyt hän vielä heräilee syömään parin tunnin välein, ilmeisesti tottumuksesta. Vahdimme häntä miehen kanssa lähes vuoroöin, minä hieman useammin.

—

Odotan tällä hetkellä sitä, että pääsisin taas muutaman kuukauden sisällä liikkumaan aktiivisesti. Korona lopetti tehokkaasti salikäynnit, mutta energiamääräni ja myös fyysinen kuntoni ovat kohentuneet kymmenkiloisen pojan kanssa puuhastellessa, joten olisi ihanaa lähteä taas salillekin reippailemaan.

Korona-aika on saanut minutkin leipomaan sämpylää, pullaa ja torttuja, joten kokkailukin alkanee taas kohta reilun vuoden tauon jälkeen maistua. Vanhat harrasteet palailevat. Se on mahtavaa.

Kun vielä pääsee taas näkemään ihmisiäkin jossakin vaiheessa, niin se on vasta jotain. Yksi ystäväni on viimeisillään raskaana, toinen pitkästä aikaa sinkkuna, kolmas remontoi uutta kämppää, ja vanhaa lapsuudenystävää pitäisi viimein käydä tervehtimässä hänen tuoreessa omakotitalossaan ja niin edelleen. Puhumatta sukulaisista ja isovanhemmista, jotka ikävöivät poikaani.

—

Edes kolme vuotta sitten en vielä olisi uskonut olevani nyt äiti. Hyvin nopeasti maailma on taas muuttunut toisenlaiseksi. Huomaan katselevani erilaisia asuntoja ja asuinalueita pohtien ja mittaillen, olisiko tämä se paikka, jota jälkikasvuni kutsuisi kodiksi ja jonka hän muistaisi lapsuus- ja kouluvuosiltaan.

On ollut aikoja, jolloin en suuresti piitannut, missä satuin asumaan. Tärkeintä olivat muut asiat, toki kämpän sijainti jossain määrin, mutta elämäni tapahtui pääosin muualla kuin neljän seinän sisällä. Toivon, että pojun varhaisten kuukausien jälkeen elämää olisi paljon kodin ulkopuolellakin, mutta perheelliselle koti on merkittävä tila. Siellä tapahtuvat lapselle isot asiat, päivittäiset rutiinit, se on turvapaikka ja muokkaa pienokaisen ensivuosien ilmapiirin. Siksi oma koti on nyt tärkeämpi kuin ennen.

Lisäksi tarvitsemme lisää huoneita ja neliöitä. Jo nyt vauvakamat tunkevat ulos beibin huoneesta, puhumatta siitä ajasta, kun hän on kolmen aikuisen edestä syövä nuorukainen. Me kaikki kaipaamme omaa tilaa.

Pienistä ajatuksista tulee jonakin päivänä tekoja, kuten aina.