Metsäpolulta takaisin kaupungin kadulle…

Niin siinä kuulkaas kävi, että kolmekymppinen nainen jatkaa intin jälkeen alansa opintoja Tampereella kohti maisterin papereita! 

Olen tästä erittäin iloinen ja samoissa tunnelmissa kuin armeijan käymiseen valmistautuessa. Toisaalta opiskeleminen on minulle jo hyvin monelta kantilta tuttua ja polusta on periaatteessa kaksi kolmasosaa käyty aiempien koulu- ja työvuosien jäljiltä. Nyt haussa on vain lisäpätevyys.

Tuntuu aina hyvältä, kun on selviä, isompia tavoitteita, vaikka välietapit ja konkreettiset askeleet ovatkin vasta kouriintuntuvasti edessä. Tästä kaikesta on seikkailut ja elämän matkat tehty: periaatteista, suunnitelmista, missioista, kovasta työstä, uusista ihmisistä ja sattumista. Ja kaikki johtaa yleensä johonkin entistäkin antoisampaan.

Emäntämäisiä piirteitä

Tätä on hankala uskoa, mutta olen myös muuttunut vähän koti-ihmiseksi: urheilu on saanut vastaparikseen toisen intohimon, kokkaamisen! Päätin vierailla kaikissa maailman kolkissa keittiötaiteilun kautta. Kokkailuteemat ovat vain hakusessa: käydäkö läpi esimerkiksi suurvaltojen keittiöitä tai yhdistellä konfliktimaiden ruokia ”rauhan keittiöksi”? 

Minusta kaikenlaiset ruokaan liittyvät termit ja käytännöt ja kulttuurilliset erikoisuudet ovat jännittäviä! Esimerkiksi sotilaille rakkaasta hernekeitostakin on niin monia erilaisia versioita kuohuviinillä ja kermalla, soseutettuna, kik- tai sokeriherneestä ja niin edelleen… Ruoka on loputon seikkailun kohde kömmähdyksineen ja mestariteoksineen ja se kuuluu kaikkeen elämään. Sillä vaikutetaan niin kuntoon, terveyteen kuin tunteisiin. Se kuuluu arkeen ja juhlaan, se kertoo yhteiskunnasta ja yksittäisestä ihmisestä. (Jep, minulla on taipumusta hurahtaa erilaisiin aiheisiin vuorista asevoimien kautta ravintoon. Sytykkeenä toimii yleensä omien rajojen testaus ja itsensä surkeana pitäminen jollakin osa-alueella.)

30-vuotiaan ajatuksia ravinnosta ja liikunnasta

Kesä jatkuu vielä hetken luontolenkkeineen ja iltauinteineen, ja sitten kolmekymppisyytensä hyväksynyt nainen suuntaa opiskelijaelämään! Kiitos tosin myös asepalveluksen, mahdun yhä housuihin, joita käytin 17-vuotiaana ensimmäistä benjiä hypätessä… 

Tässä iässä uskaltaa kai jo sanoa kokemuksesta, että sillä, mitä syö ei ole lopulta niin suurta merkitystä. Kunhan kuluttaa sen, mitä syö!

Minusta on vaikea ymmärtää ihmistä, joka ei pidä liikunnasta. Siihenhän jää koukkuun! Mielialasta ja energian sekä itseluottamuksen määrästä pystyy heti sanomaan, onko viime aikoina päässyt lenkille. Liikunta-annosta on siis täysin mahdotonta unohtaa, sillä koko olemus lysähtää ilman fyysistä aktiivisuutta. Liikkuminen on jo osa minua. Hölkkäily ja pyöräily tyhjäävät myös pään murheista ja ikävistä fiiliksistä, silloin kun niitä on. Ratkaisu moneen ongelmaan löytyy juoksutossut jalassa.

Ja se ruoka… Monipuolinen ja valtaosin terveellinen syöminen pitää elimistön kuosissa. Paheita täytyy olla, mutta eikö esimerkiksi irtokarkkeja ja sipsejä voi toisinaan korvata pähkinöillä ja kuivahedelmillä (olkootkin jogurtti- tai suklaakuorrutteisia), avokadoleivällä, jogurttiherkulla, smoothiella tai vähärasvaisella jäätelöllä kera marjojen ja hedelmien (maustamaton jogurtti myslillä ja marjoilla sekä hunajalla on myös valloittavan hyvää)?

En edes muista, koska olisin viimeksi syönyt perunalastuja (varmaankin intissä p-kaudella) tai juonut limsaa (siitä on varmasti ainakin vuosi). Karkkia ostan noin kerran kuussa. Jäätelöä hankin myös toisinaan, mutta siitä saa kalsiumiakin. Leivoksia tai keksejä en osta oikeastaan ikinä (paitsi patikkareissuille) enkä myöskään mehua.

Karkki- ja pullapäivä ei siis vallitse 24/7, vaikka täytyy tunnustaa, että hyvin harvoin olen töissä kieltäytynyt päivittäisestä jälkiruoasta… Jossain vaiheessa päätin, että annan itselleni luvan sortua vain, jos jälkkärissä on suklaata tai se on muuten mielijälkiruokaani. Eli kaikille kiisseleille ja pullalle iso ei, mutta kaura-omenapaistos, mokka- tai mariannemousse tai pappilan hätävara jees. Tuolloin ruoka-annokseni tosin koostuivat muuten proteiinipitoisista salaateista ja leivästä, ja harrastin viikossa useita tunteja raskasta liikuntaa. Intissä ahnehdin ihan kaikkea ja eräälle talvileirille otin evääksi kilon pussin joulutorttuja ja -pipareita. Kaikki meni.

Voita tai margariinia en muuten ole käyttänyt pitkiin aikoihin, ja sokerin ostaminenkin muutellessa tuppaa joskus jäämään. Pieniä asioita, joissa voi säästämällä edistää myös terveyttään. Sokerinhimoa tyynnytän kyllä päivittäin mysleillä ja muroilla, mutta ne hiilihydraatit tulevat liikunnallisella ihmisellä tarpeeseen.

Palaan lopulta siihen, että ruokalautasellisen koolla tai rasvan ja sokerin määrällä ei ole lopulta niin suurta merkitystä, jos polttaa sen, mitä naamatauluun työntää. Lenkkeily 30-60 minuuttia 3-4 kertaa viikossa toimii erittäin hyvin, jos housunnappi alkaa hiertää napaa. Tai ainakin se on tähän asti toiminut aina, kun kiloja on vähän kertynyt.

Siinä pieni liikunta ja ravinto -elämäkerta.