Singahdetaan ajatuksissa toiseen maailman kolkkaan…

Miltä mahtaisi tuntua olla nuori varusmies esimerkiksi Lähi-idässä? Nyt pystyn elävästi kuvittelemaan tilanteen, jota ehkä osa entisistä reppureissaajatovereista elää parhaillaan… Tositoimet ovat käsinkosketeltavia. Valmistelut, taisteluun siirtyminen ja itse toiminta.

Sotilasasuisena bussissa kuuntelen radiosta, mitä Euroopan kaakkoislaidalla tapahtuu ja pystyn jotenkin etäisesti eläytymään paikallisten asevelvollisten tunnelmiin. Entä jos olisin itse heidän housuissaan puolella tai toisella? Kaikki se, mitä olen viikkoja harjoitellut, olisi yhtäkkiä totisinta totta.

Siinä sydän löisi ja ohimoissa jyskyttäisi. Aseita ja taisteluvälineitä jaettaisiin, siirryttäisiin omiin taistelutehtäviin, otettaisiin ohjeita vastaan eikä kyseltäisi. Kaikki olisi varman epävarmaa. Ainakaan sukupuolellani ei olisi merkitystä enkä jäisi asiaa miettimään. Selviäminen ja elämä olisivat ykkösasioita. Läheisten vointi, omat joukot, vastapuoli ja tilanne pyörisivät päässä…

On silti vaikea kuvitella, mitä juuri ennen taistelua ajattelisi. Varmasti melko samanlaisia ajatuksia kuin yleensä, mutta mieli olisi keskittynyt vahvasti elettävään hetkeen. Pieniin yksityiskohtiin, tuntemuksiin, siihen mitä on tehtävä ja miksi. Kaikenlainen turha räpeltäminen karsiutuisi, selviytymis- tai taisteluvietti ottaisi vallan.

Olisi kamalaa joutua toimiin toisia eläviä ihmisiä vastaan, mutta kuvitellaan, että kyseessä olisi pakkotilanne. Olisit puun ja kuoren välissä. Henkesi olisi välittömästi uhattuna, samoin läheistesi. Siinä ei ehtisi enää pohtia moraalisia kysymyksiä. Hirvittävää. Sota ja siihen valmistautuminen ei ole mitään pelleilyä, vaikka täällä pohjolassa suhteellisen turvalliselta tuntuukin verrattuna moneen muuhun paikkaan maailmassa.

Viestini kaverille hetki sitten:

”Maailma tuntuu nykyisin pieneltä. Nepalin lumivyöryt rymisevät niskaan, Japanin maanjäristys kumisee jalkojen alla, Espanjan työttömät nuoret tönivät kadulla mielenosoituksessa ja näen silmissäni, miten entiset backpacker-tutut lipastavat, lataavat ja varmistavat.”

Kevyempiin aiheisiin, eli miten syntymäpäiväni intissä sujui? Lepipäivää viettäessähän tuo meni enkä oikeastaan juhlistanut tapausta erityisesti. Perhe tarjosi lomilla kakkua, kävin ennen kasarmille suunnistamista ravintolassa rasvaisella aterialla ja viinilasillisella ja muutamalle tulevalle viikonlopulle on luvassa useampia tapaamisia eri vaiheissa elämää muodostuneiden kaveriporukoiden kanssa… Jopa Aasiasta asti on tulossa mahtavia vieraita! Viime näkemisestä on jo jokunen vuosi, mutta olen yhä aidosti innostunut kohtaamisestamme ja sama kuulemma toisinkin päin.

Hienoa, että menneistä ajoista on jäänyt jotain mahtavaa elämään. Kaveria ei jätetä, kuten armeijassa opetetaan.