Palvelus rankistuu henkisesti ja fyysisesti. Opittavaa kasataan eteen roppakaupalla melkoista tahtia, vastuu kasvaa, nippelitiedon lisäksi tulee hallita kokonaisuuksia ja osata soveltaa äkkinäisissäkin tilanteissa…

Väsymys ja rasitus paljastaa tovereista uusia puolia. Kilpailu erikoisaliupseerikouluihin ja reserviupseerikouluun saattaa näkyä. Testejä ja kokeita ja tarkkailua. Oman itsensä, palveluskavereiden ja esimiesten arviointia ja pisteytystä. Heikkoudet ja vahvuudet punnitaan, niistä tulee oppia, ominaisuuksiaan tulee yrittää muokata, sietää kritiikkiä ja kasvattaa luonnettaan.

Yhden sun toisen fysiikka on koetuksella. Jos yhtä paikkaa ei kolota, niin toista särkee. Edes huippukunto ei varjele vaikkapa flunssalta tai yllättävältä kaatumiselta. Palvelus voi kenen tahansa osalta keskeytyä koska vain.

Jos mitään yllättävää ei tapahdu pari seuraavaa viikkoa ratkaisevat, mihin suuntaan kunkin Aukkiin asti selvinneen tiet johtavat. Hauskaa, että se, mikä hetki sitten vasta alkoi, onkin jo taas päättymässä.

Nyt muuten hajottaa

Toisinaan myös hiukan henkisesti hajottaa, varsinkin lomilta paluun aikaan…

Lyhyt paluu siviiliin, tuttujen vaatteiden hylkääminen ja sitten taas sunnuntaina pikainen muuntautuminen sotilaaksi, on omanlaisensa prosessi. Parasta tai pahinta on, ettei lomilla juuri keksi muuta puheenaihetta kuin intin kuviot.

Vietin eilisen vanhan tuttavan seurassa ja koko tapaamisen aikana emme oikeastaan vaihtaneet sanaa ilman, että siihen olisi liittynyt armeija. En itse asiassa ole lomilla tavannut ainuttakaan kaveria tai sukulaista niin, ettei pääosa puheesta olisi keskittynyt asepalvelukseen. Mitä muuta varusmiehen elämässä tällä hetkellä pyörii? Hmm. Eipä juuri mitään.

Lisäksi kaikkea siviilipuhetta on tuttujen hämmennykseksi tai hauskuutukseksi höystettävä armeijaslangilla. Asioiden on esimerkiksi tapahduttava aikamääreiden sisällä. Ilmaisu ”ja niin edelleen” tai ”tai muuta sellaista” korvataan lyhenteellä ”vast”. Sana ”Mennään!” tai ”Let’s go!” tai ”Vamos!” tai ”On y va!” sivuutetaan tokaisemalla… ”Mars (ja MARS)!” Idiootti on töhö, paikallaan toimettomana seisominen on päjöttämistä, porukka hengailee bussipysäkillä melkoisessa häröpallossa, hölmöily on perseilyä jne. (Eikun siis vast!)

Täältä tulee Miss Kovis

Yritin tänä viikonloppuna muuntautua mahdollisimman naiselliseksi myös sisäisesti siinä onnistumatta. Pelkkä armeija ei tosin ole muokannut meikäläistä äijemmäksi, se on vaatinut muutaman vuoden aikuisena sinkkuna pärjäämistä maailman turuilla ja toreilla. Avaan miehille vastavuoroisesti ovia, saatan viedä tanssilattialla jos koen että toinen ei hoida hommaansa, olen jopa menneisyydessäni vastapuolta varakkaampana tarjoutunut maksamaan yhteisen ravintolalaskun…

Eivät kaikki naiset armeijassa siis ole poikamaisia tai muutu siihen suuntaan tai edes halua sitä. Korostan sitä, että vaikka näytämme kaikki kurkkusalaatilta, olemme yksilöitä.

Tunnen toisinaan samuutta Sandra Bullockin roolihahmoon leffassa Miss Kovis. Minua kuvaa ehkä hyvin erään kaverin tokaisu vuosia sitten: ”Miksi sinun näköinen nainen ei käytä korkokenkiä?” Tein sitä herkässä teini-iässä, en oikeastaan käyttänyt muita kuin korkeita ja naisellisia kenkiä enkä voinut viedä edes roskista ilman täydellistä meikkiä.

Ihailin Marilyn Monroe’ta ja 90-luvun supermalleja… Marilynin tarinan kautta sitten havaitsin, ettei ole helppoa olla naisellinen nainen kovassa maailmassa. (Supermallithan olivat lähinnä kauniita ja keimailevia kasvoja George Michaelin musiikkivideossa ja mainoskampanjoissa, joista he kuittasivat jättipalkkiot.) Ikonia imitoinut Madonna tarjosi toisenlaisen roolimallin. Uraa luoneet tai muuten ihaillut naiset, kuten Coco Chanel tai prinsessa Diana, näyttivät naisena valokeilassa pärjäämisestä toisenlaisen puolen.

Samaan salaattiin mahtuu monta tarinaa

Kas, mitäpä näiden esimerkkien valossa tulisi söpöstä mutta opiskelun vakavasti ottavasta ja määrätietoisesta nuorestanaisesta? Voiko korostaa feminiinisyyttään ja samalla tehdä elämässään vakavasti otettavia asioita? Onko parisuhdemielessä liian pelottava, jos poikkeaa perinteisestä naisen roolista?

Ihastuin Angelina Jolieen, superkauniiseen ja molempien sukupuolten ihailemaan naiseen, jolta ei puuttunut munaa ja luonnetta eikä mielenkiintoisia leffarooleja. Lisäksi hän sai uraa luotuaan ja hurjasta maineesta huolimatta lopulta rinnalleen unelmamiehen ja kokosi suurperheen ja kiertelee ympäri maailmaa hyväntekeväisyysmielessä. Not bad? Kaikki on mahdollista.

Minulle tosin riittää vähempikin ja elämäni on ehkä hiukan hohdottomampaa kuin nuoruuden idoleideni. Opetuksena ja johtoajatuksena tässä kirjoituksessa lienee se, että jokainen on oman onnensa seppä ja kulkee omaa polkuaan. Minä käyn inttiä samalla kun joku ikätoveri rakentaa pesää ja paiskii duunia, minä blogaan viikonloppuisin samalla kun joku toinen nukkuu pois krapulaa ja suunnittelen tulevaisuuttani toisenlaiseksi kuin joku muu.

Samaan univormuun mahtuu monta tarinaa.