http://www.youtube.com/embed/0VsW8wnlV4w

Palataan takaisin sinne ala-asteelle, jonne menolta intin aloitus etäisesti tuntui… Kuumottavinta armeijassa on kohdata pelko siitä, että on yhtä huono tietyissä lajeissa kuin lapsena tai teini-iässä, jolloin niitä viimeksi pakon edessä koitti.

Joitain asioita, kuten aseen käsittelyä, en ole lukion aseratatunteja lukuun ottamatta koskaan päässyt kokemaan.

Osa peloista on osoittautunut turhiksi. Lihaskuntotesteissä odotti iloinen yllätys, kun vatsalihasliikkeitä kertyi minuuttiin hitaasta aloituksesta huolimatta 30.  Odotin surkean punnerrussuoritukseni jälkeen jaksavani korkeintaan kymmenen täydellistä vetoa polviin asti sormet ristissä takaraivolla ja lavat selälle palatessa lattiaan osuen.

Etunojapunnerruksissa olin siis heikko. Edeltäneellä viikolla apina- eli esteradalla juostessa ja hyppiessä yläruumiini rapakunto olikin jo käynyt selville. Rintalihaksia vaan kehittämään! Vauhditon pituushyppy meni ihan hyvin, vaikka sitäkin haluaisin parantaa.

Uimataitotestissä uin vaaditut 200 metriä ongelmitta.

Lisäksi myös henkisiä lahjojamme ja mielenterveyttämme on testattu puhumatta ruumiillisista terveystarkastuksista. Kaikki mitataan ja merkitään ylös, meidät asetetaan lokeroihin ominaisuuksien ja taipumusten perusteella.

Oppimiskyky ja muisti on jatkuvasti koetuksessa, kun uutta tietoa ja normeja tulvii sisään silmistä ja korvista, ja jokainen asia pitäisi sisäistää kerralla. Kerran opetettua testataan aina pian käytännössä.

Eka kerta kihlatun kanssa

Kuumottavimpia tilanteita on ollut ensimmäinen ampumaratapäivä. En ollut koskaan ennen laukaissut oikeaa asetta ja kokemus hohkasi uutuuttaan. Vaikka tapahtumaa kuivaharjoiteltiin vaihe vaiheelta ja olin muun muassa oppinut purkamaan ja kokoamaan ”kihlattuni” eli henkilökohtaisen rynkkyni (jonka sarjanumeron opin kehotuksesta oitis ulkoa), jännitti.

Olin varma, että suurin osa muista varusmiehistä oli totutellut aseenkäyttöön tavalla tai toisella jo lapsena tai lukiossa (eli monen tapauksessa vain jokunen vuosi sitten). Niinpä ihka ensimmäinen suoritukseni oli jotain aivan muuta kuin mallikelpoinen.

Tyrin ja ajattelin, että voihan hitto. Jännitin sitä, kuulisinko käskyjä kuulosuojainten alta, tärisisivätkö käteni, unohtaisinko jonkin tähdellisen vaiheen kokonaan ja ennen kaikkea, miltä rekyyli eli aseen perän potkaisu olkapäähän tuntuisi.

Puristin asettani niin täpinöissäni, että ainutkaan panos ei osunut maaliin. Tähtäys ja aseen latauskaan eivät ensikerralla menneet putkeen ja kyllä hävetti. Tuntui kamalalta kävellä ammunnan jälkeen tauluille ja todeta, että oma on ehjä. Varomääräykset pistin kyllä heti mieleen.

Toinen kerta ampumaradalla oli rennompi. Tiesin, mitä tulisi tapahtumaan ja miten aseeni käyttäytyisi. Olin jo putsaillut ja öljynnyt ”aveciani” ja tuijotellut ”poikaystäväni” piippuun jonkun kerran, purkanut ja kasannut sen, kantanut sitä oikeaoppisesti ulkona ja sisällä. Ladannut, laukaissut, varmistanut, tähtäillyt, väijynyt, panostanut ja tottunut sen olemassa oloon. Rekyyli ei muuten tunnu erityisen pahalta, sitä on turha jännittää, kunhan ase lepää tukevasti olkapäätä vasten.

Jos haluaa totutella ampumiseen ennen asepalvelusta, voi esimerkiksi ottaa yhteyttä lähimpään ampumaseuraan ja tiedustella aloittelijoiden kertakäyntejä radalla. Harkitsin tällaista käyntiä, mutta ajattelin radalla pistoolilla ampumisen poikkeavan kuitenkin jonkin verran kiväärin käsittelystä. Niin jätin touhun suosiolla armeijaan, mutta ehkä siitä olisi edelleen hyötyä! Harjoittelu ei koskaan ole pahaksi.

Alokas alkaa palailla lomilta kohti kultaista kotikasarmia.

Toisella lomalla havaittua:

1. Onpa ihanaa aamulla voida (tai saada! Vapaa-ajalla saadaan, armeijassa voidaan eikä koskaan saada) vain rötköttää sängyssä ja syödä aamiaista omalla siviilipunkalla istuen! Herätys ei tullut karjumalla eikä nousu ole ripeä ampaisu sängystä sitomaan ensi töiksi hiukset kiinni, vaihtamaan vaatteet vessassa käyntiin hyväksyttyyn asuun ja jonottamaan sitten nopealle suihkaukselle käymälässä, kun seuraava kävijä odottaa jalat ristissä, mutta melko särmänä käytävällä tietäen, että vaatetus tulee vielä kertaalleen uudistaa aamupalakuntoon ja aikaa on vartti.

Lisäksi tuvan on oltava kunnossa, ja jos kaikki ei ole kaikin puolin tiptop, edessä on uusintajuoksu tupaan ja takaisin pihalle muotoon ja mahdollisia liikunnallisia lisärangaistuksia ryhmänjohtajan hymyillessä oletettua pirullista sisäistä hymyään… Sama rutiini joka aamu, ei poikkeuksia. (Loistavaa liikuntaa ja kunnonkohotusta, vaikka välillä hiukan ”hajottaisikin”, varsinkin jos on itse vuorostaan tyrinyt unenpöppörössä.)

2. Kun on käynyt suihkussa vain joka toinen päivä siihen aikaan päivästä, kun ehtii tai käsketään, tuntuu ihanalta lotrata hiukan useampi litra vettä ja viivytellä. Takana ei ole naisia jonottamassa, kun yhteistä suihkuaikaa on esimerkiksi vain puoli tuntia ennen seuraavaa palvelusta ja kaikki on määrätty käymään pesulla hikisen aktiviteetin päätteeksi.

3. Tällä viikolla kipeytyivät vuorostaan ranteet asetta ladatessa ja nivuset kolmatta viikkoa ahkerasti äkillistä asento-liikettä tehdessä. Viime viikon lopulla oireili toisen silmän ympärys ilmeisesti runsaan tähtäimen läpi siristelyn ansiosta eikä jatkuva yläviistoon tapittaminen muodossa seisoessa ja marssiessa varmaankaan helpottanut asiaa.

Toivon lujasti, ettei edessä ole missään kohdassa sairastupaa tai palveluksen keskeytyminen terveydellisistä syistä! Tähän mennessä leikin on jättänyt omassa yksikössäni kesken kolme naista, pääosin itsestä johtumattomista syistä. Rehellisesti sanoen heidän lähtönsä harmittaa itseänikin, sillä he olisivat kyllä pärjänneet ”miesten maailmassa”! Sitä, kuka joutuu lähtemään, ei pysty etukäteen arvaamaan.

Ajatukset harhautuu

4. Siviilissä niin tuttu ajatusten harhailu ja karkailu omiin maailmoihin tuntuu oudolta.  Minuuttiaikataulussa eläessä ja jatkuvien taitotestien keskellä ja uusia toimintatapoja omaksuessa ajatukset kulkevat usein seuraavassa askeleessa tai kädenheilauksessa, käskyn tai komennon ennakoinnissa, seuraavan palveluksen varustuksen suunnittelussa tai sen miettimisessä, miten vapaahetkien aikana ehtii tehdä kaikki odottamaan jääneet välttämättömyydet. Näitä voivat olla esimerkiksi aseenpuhdistus, oman tupakaapin siivous, suihkussa käynti tai hampaiden puhdistus, vessareissu, repun pakkaus ja niin edelleen.

5. Katson peilistä muutakin kuin sitä, ovatko hiukseni särmät. Kumma juttu, mutta oma ulkonäkö ei oikeastaan muuten intissä kiinnosta. Ainut tärkeä peilistä havaittava asia ovat hiukset, sillä palveluksen kannalta ulkonäollä ei ole muuten merkitystä. Jos etuhiukset tulevat silmille, haittaa se luonnollisesti esimerkiksi tähtäystä tai liikkumista ja haituvien huitominen vie aikaa tärkeämmiltä tehtäviltä.

Kokovartalopeilejä ei muuten kasarmilta löydy, joten takapuoleen aseen perän heilahduksesta jäänyt mustelma ei heti paikannu.

Aikuinen nainen kasarmilla

6. Olen lähes 30. Joudun tunnustamaan olevani vähän pihalla siitä, millaista musiikkia noin kymmenen vuotta nuoremmat soltut kuuntelevat, millaisia tv-ohjelmia katsoen he varttuivat ja mitä tuoreimmilla abiristeilyillä tapahtui. Tiedän useiden väärinymmärrysten johdosta näyttäväni monen mielestä vuosia ikäistäni nuoremmalta, ja tuntuu hauskalta toisinaan tulla kohdelluksi parikymppisenä.

En aio antaa tämänkään hajottaa itseäni. Eteenpäin, mars ja mars!

7. Olen nainen. En aina ole varma, onko se hyvä asia enkä osaa sanoa, miten muut asian näkevät… Pieni gallup lienee paikallaan?

Sukupuoli pitäisi voida unohtaa, mutta eihän se käy päinsä. Käytän naisten vessoja ja suihkutiloja, joihin miehillä ei ole asiaa, asun naisten tuvassa, liikunnallisia suorituksiani mitataan naisten asteikolla eikä minun tarvitse leikata pitkiä hiuksiani palveluksen takia.

Ajattelen ja toimin joskus sukupuoleni määräämällä tai totutulla tavalla. Huomaan esimerkiksi komeat miehet, mutta voin tietenkin säädellä käytöstäni tilanteen mukaiseksi ja säästää flirttailun vapaa-aikaan.

Onko sillä väliä? Tulisiko minun olla lihaksikas ja kalju G.I. Jane ollakseni jotenkin parempi? Onko tämä nyt tasa-arvoista?

Toivon voivani palvella maatani parhaalla mahdollisella tavalla kykyjeni mukaan ja kokea samat haasteet kuin muut sukupuoleen katsomatta. Tietenkin taitoni ja vahvuuteni sekä heikkouteni poikkeavat yksilöllisesti muista, ja tulevaa tehtävääni määriteltäessä se otetaan huomioon.