Pahoittelut, seuraava teksti on aika tylsää, mutta aion kertoa, kuka olen, siis kirjoittajana, koska mihinkään muuhun asiaan en koko elämäni aikana ole kiinnittynyt samalla tavalla kuin kirjoittamiseen.

Olen äitiyteen kasvamisen aikana miettinyt, kuka olin ja kuka edelleen olen ja haluan olla.

On selvää, että olen ainakin kirjoittaja.

En ole maailman kokenein kirjoittaja, mutten kokematonkaan. Mutta lähtökohta on tämä…

Olen elämäni aikana kirjoittanut arviolta vajaat puolitoista tuhatta juttua, joista ainakin yli kaksi kolmasosaa on niin sanotusti normaalipituisia painettuja tai sanomalehtijuttuja (joista monista on toki olemassa digiversiotkin). Loput muutama sata juttua on ollut lyhyempiä ja keveämpiä digijuttuja. Useimpien juttujen tekoprosessi on kestänyt korkeintaan päivän tai pari, ja valtaosan sisältöön ei minun ja juttujen kohteiden lisäksi ole puuttunut kukaan muu. Jutut syntyivät, kun olin 19-35-vuotias. Pääosin olen työskennellyt sopimuksella tai kuukausipalkkaisena, vain harvoin freelancerina. Useimmat free-tarinani on ostettu, muutamasta on kieltäydytty. Toimittajuuden lisäksi olen hetken aikaa huhkinut toimitussihteerinä, mikä viimeistään opetti minulle, että olen soimannut itseäni usein liikaa tekemistäni mokista työssäni. Erinomaiset jutut, kuten muukin erinomainen elämässä, ovat yleensä monen ammattilaisen yhteistyön tulos, eivät yksilölaji, vaikka toki jokaisen täytyykin tehdä parhaansa omalla alueellaan.

Olen kirjoittanut kaksi muutaman kymmenen sivun tutkielmaa, amk-opinnäytteen ja gradun, joista toisen tekemiseen meni muutama kuukausi, toisessa vierähti käytännössä noin puolitoista vuotta. Kummatkin tein osin ulkomailla, Espanjassa ja Namibiassa. Nyt kirjoitan ensimmäistä vajaan parin sadan sivun mittaista romaania, jonka teossa vierähtää vähintään pari kolme vuotta. Sekin sijoittuu ulkomaille, Argentiinaan.

Olen lukenut satoja kirjoja. Vuosittain keskimäärin parikymmentä, joskus paljon enemmän, joskus jopa vähemmänkin.

Olen kirjoittanut satoja blogitekstejä, lukuisia päiväkirjoja seitsenvuotiaasta teini-iän lopulle, kymmeniä kirjeitä, ja runsaasti tarinoita ja kirjojen alkuja lapsesta parikymppiseksi asti. Runojakin minulta on syntynyt.

Luonnostelen ajatuksiani usein tekstareiksi, se on outo ja pinttynyt tapani, mutta vaikuttanee kirjoittamiseeni. Somekin varmasti näkyy jokaisen meidän kirjoitus- ja itseilmaisutyyleissä.

Olen kirjoittanut kymmeniä mainostekstejä, tehnyt muutaman mainosvideon yhteistyössä muutaman ammattilaisen kanssa, tehnyt 20-30 tv-juttua yhteistyössä kuvaajan ja leikkaajan kanssa sekä valmistanut alusta loppuun usean radiojutun. Olen myös juontanut opiskelijaradio- ja tv-lähetyksen kerran tai pari. Ja valokuvannut runsaasti töissä ja vapaalla vuosien mittaan sekä taittanut lehtiä. Tiedotuspuolella olen tehnyt töitä yhden kesän ajan. Ja olen itse asiassa myös osallistunut kirjan tekoon taltioimalla evakkoisoäitini haastattelun ja kirjoittamalla hänen muistoistaan luvun tai pari.

Näillä eväin aion jatkaa kirjoittamista, tavalla ja toisella.

Tuntuu mukavalta ja hyvältä ajatella, että on jotain, mikä on aina ollut osa elämääni ja mitä voin yhä pitää omanani. Lapsi muutti minussa paljon kerralla, teki rajan entisen ja nykyisen välille, ja on sellaistakin, mistä pitää luopua ja mikä ei tunnu enää omalle.

Romaanin julkaisun lisäksi haaveilen faktapohjaisen kirjan tekemiseen osallistumisesta tai uudesta tutkimustyöstä sekä pidempien artikkelien työstämisestä. Ainakin nämä ovat tulevaisuudessa työn alla ja mielessä.

Vuoden resepti: Hernekeitto kookosmaitoon, marokkolainen kanapata ja tabbouleh-salaatti, focaccia-leipä, waldorfin salaatti leipäjuustolla, espanjalaiset papas bravasit maustekastikkeilla, bataatti-jauhelihavuoka, porkkanakakku ja sitruunajuustokakku.

Vuoden ravintolakokemus: Ravintoloissa ei olla käyty sattuneesta syystä, mutta ollaan tilattu kotiin joskus intialaista, thaimaalaista ja lähi-idän ruokaa. Valitettavasti en enää muista parhaiden kokemusten nimiä.

Vuoden paras leffa: Thelma ja Louise, aina.

Vuoden sarja: En ole seurannut yhtäkään sarjaa vauvavuonna.

Vuoden kirja: Garcia Marquezin Doce cuentos peregrinos, Martelan Elämän tarkoitus, Wrightin Why Buddhism Is True, Rooneyn Normaaleja ihmisiä (miinus tylsä ja lässy loppuratkaisu), Liskin ja kumppaneiden Ylegate, Fitzgeraldin The Great Gatsby, Noahin Laiton lapsi, Kalvön Helvetillinen vaelluskirja, Petterssonin Historian jännät naiset, Thurenin Kaikki rahasta, Merikallion Tarja Halonen, Herlinin Tuollapäin on highway, Rämön ja kumppaneiden Kynä – Kaikki tärkeä kirjoittamisesta, Ahon 1991, Kolun Korkeintaan vähän väsynyt, Lassila-Merisalon Tarinallinen journalismi, Kingin Kirjoittamisesta, Hessen Siddhartha, Bronten Kotiopettajattaren romaani jne.

Vuoden musiikkikappale: ”Kantapäiden kautta voi oppia, että on kantapäät (itse keksimäni biisi pojalleni)…” Liittyy kantapäiden aktivointiin silloin, kun hän opetteli seisomaan.

Vuoden uusi kokemus: Vanhemmuus, vauvavuosi.

Vuoden isoin oppi: Opin vaatimaan itseltäni vähemmän joka paikkaan lentämistä, enemmän keskittymistä tärkeimpiin asioihin. Lapsi opettaa. Olen oppinut, mistä todella välitän. Kirjoittaminen ja maailman tutkiminen ovat ehdottomasti sellaisia ydinasioita minulle. Niihin panostan nyt ja tulevaisuudessa. Sieluni saa rauhaa (tällä hetkellä) pintapuolisesta itämaisesta hengellisyydestä. Olen ajatellut kuolemaa tänä vuonna todella paljon ja usein. Uskoisin sen liittyvän lapsen syntymään, pelkoon hänen puolestaan, ja vanhempana oman rajallisuuden ymmärtämiseen. Aikaa ei olekaan rajattomasti, kuten nuorena ajattelin, enkä minä ole kaikkivoipa ja kuolematon. Eräänä yönä heräsin kauhuun siitä ajatuksesta, että entä jos kuollessani viimeinen tunteeni on kauhu? Kokosin itseni ja järkeilin, etten voi vaikuttaa siihen hetkeen, oli se millainen tahansa, mutta voin vaikuttaa nykyhetkeen, ja menneessänikin on kosolti hyvää. Viimeinen lause ei elämässä määritä tarinan hyvyyttä ja onnistumista, sen tekevät ne hetket sitä ennen. Yksikin suuren onnen tai merkityksen kokemus tekee tarinasta sen arvoisen. En ole ennen poikaa kokenut itseäni näin varovaiseksi, kai se on vanhemman itsesuojeluvaistoa.

Vuoden pelottavin kokemus: Koronakriisi. Ehkä koronakin osaltaan vaikutti kuolemanpelkooni.

Vuoden vaatekappale: Vauvabody ja vaipat. 🙂 Ja pitkästä aikaa itselle shopatut normaalikokoiset vaatteet! Luksusta.

Vuoden liikunnallinen saavutus: Lähes päivittäiset vaunu- ja rataslenkit, pojan nostelu ja kantelu, jotka kasvattivat taas habaa. Raskauskilojen karistuminen.

Vuoden paras hetki: Pojan kehityksen seuraaminen ja hänen opettaminen, yhteinen nauru, ja se ilo, mikä hänestä hehkuu, kun hän onnistuu jossain ja saa kannustusta. Hän on fiksu, aurinkoinen, sisukas ja tarkkaavainen nuorimies, osaa muun muassa reilun vuoden ikäisenä sanoa jo noin 40 eri sanaa! Lisäksi hän tunnistaa puheesta ja kuvista todella monia esineitä ja olioita, ja rakastaa tarinoiden kuuntelemista ja lehtien sekä kirjojen tutkimista. Koen itsekin onnistumisia äitinä, sillä olen puhunut ja lukenut ja esiintynyt hänelle kuin mikäkin moottoriturpa! Lisäksi se, että poikani on etevä saa minut ajattelemaan, etten minäkään pässimpi voi olla. Toisinaan pidän itseäni kaamean typeränä ja uskon kaikkien muidenkin ajattelevan niin, mutta ehkei se pidä täysin paikkaansa. Myös silloin tällöin saadut täydet yöunet (kiitos, pojan mummi!) ovat olleet mahtava juttu. Oman romaanin kasvaminen ja kehittyminen sekä erinäisissä työelämätaidoissa kannustuksen ja rohkeuden saaminen ovat olleet minulle isoja asioita.

Vuoden moka: Poika voi sitten kai joskus kertoa… 🙂 (Jos siis on jäänyt jotain vauvavuodesta hampaankoloon! En tiedä, onko.)

Vuoden huono tapa: Liian vaatiminen itseltä toisinaan, itsensä vertailu ja kilpailu muiden kanssa.

Uuden vuoden lupaus: Edelliset lupaukset ovat melkein kaikki täyttyneet. Töissä en vielä alkanut käydä, ja se on tosi jees. Lupaan jatkaa itselleni tärkeiden asioiden vaalimista, sillä aika ja voimavarat eivät ole rajaton resurssi. Kasvatan poikaani, kirjoitan esikoiskirjaani, haen mieluisia töitä tai toteutan kiintoisia työprojekteja omilta osaamisalueiltani (mielessä tai vireillä on joitakin), etsimme ikiomaa unelmakotia ja pidän itsestäni ja läheisistäni huolta.