Inttiajoista on kulunut jo yli viisi vuotta aikaa. Edelleenkin kokemus humpsahtaa esille usein, kun kertaan menneitä seikkailujani uusille tutuille tai törmään ihmisiin menneisyydestäni. Se oli osa elämääni, jota tuskin tulen unohtamaan.

Muutamassa kuukaudessa elämäni on muuttunut enemmän kuin koskaan. On ollut aika toteuttaa uudenlaisia unelmia. Täytettyäni viime syksynä 35 vuotta kävin läpi sisäistä toivelistaani siitä, mitä seuraavaksi haluaisin elämältäni. Ja siitä suoriltaan kädet multaan ja töihin…

Sen seurauksena menin vuoden alussa naimisiin, aloin suunnitella matkailualan yrityksen perustamista ja hakea lisää verkostoja sitä silmällä pitäen, olin jo kirjoittanut muutaman kymmenen sivua romaaniani, siirryin uusiin työtehtäviin, toteutin häiden jälkeen viimeiseksi jääneen mää-matkani Kaakkois-Aasiaan, pari viikkoa matkan jälkeen totesin olevani raskaana ja sitten muutimmekin mieheni kanssa töideni ja tukiverkostojemme läheisyyden perässä pk-seudulle.

Elämänmuutos on ollut melkoinen ja nopeatahtinen, mutta olen todella iloinen siitä, että olemme nyt tässä.

Yrityksen perustaminen ja siihen liittyvät kuviot menivät ainakin toistaiseksi jäihin. Työkuviot, maisemanvaihdos ja etenkin raskaus veivät fokuksen toisaalle. Sain jo paikan yrittäjyyskurssiltakin, mutta se jäi tällä kertaa. Suunnitelmat sen suhteen raukesivat.

Romaanissa olen jo kakkosversion kimpussa, ja tarinaa on kertynyt kaikkiaan noin sadan sivun verran. Äitiyslomalla olisi tarkoitus jatkaa uurastusta. Minkä kirjoittaja luonnolleen voi. Muistan alakoululaisena takoneeni silloista ”esikoisteostani” vanhalla kunnon kirjoituskoneella kymmeniä sivuja, jotka äitini sittemmin on epähuomiossa polttanut ”kaiken turhan” joukossa. Siitä, siis lapsuudesta, lähtien olen haaveillut kirjan kirjoittamisesta. Ehkä se jossain muodossa toteutuu. Kyse kirjassani on löyhästi oikean elämän kokemuksista ammentavasta seikkailufiktiosta, jolla on syvempi taustavire.

Rouvaksi ryhdyin vaatimattoman maistraattiseremonian kautta, ja juhlinta oli myös hillittyä, ja se tapahtui likimmässä perhepiirissä, lämpimässä hengessä. Vasta mää-matkalta palattuani huomasin olevani trendikäs, sillä nykyisin on entistä tyypillisempää, että tuoreet vihkiparit saattavatkin suunnata honeymooneille erikseen. Mieheni ei ole samanlainen matkafiili kuin itse olen, eikä hän olisi juuri tuolloin lomaa saanutkaan, joten käväisin Vietnamissa, Kambodzassa ja Bangkokissa kolmen viikon kierroksella itsekseni, osana kansainvälistä ryhmää. Se oli erittäin hieno ja mieleenpainuva reissu, kohteet kiehtovia ja vaikuttavia (Halong Baysta ja Hoi Anista Vietnamin sodan näyttämöiden kautta Saigoniin ja siitä Phnom Penhin ja kuoleman kenttien halki Siem Reapista Bangkokiin), ryhmä hyvähenkinen ja opastuskin yhtään valehtelematta erinomaista. Olen jopa jälkikäteen pitänyt useisiin mukana olleisiin, eri-ikäisiin matkalaisiin yhteyttä, mikä tässä iässä ja elämäntilanteessa ei ole enää itsestäänselvyys. Mutta juuri siksi suosittelen matkustamaan välillä yksinkin: tutustuu uusiin naamoihin ja kuulee erilaisia tarinoita varmemmin kuin oman kullan käsipuolessa roikkuessa, missä tietysti myös on omat puolensa.

Hoi Anissa, Siem Reapissa ja Bangkokissa hengailin myös itsekseni ympäri kyliä. Kävin hieronnoissa, siemailin viiniä yömarkkinoilla ja pina coladaa terassilla ohikulkevia turisteja ihmetellen, vierailin temppeleissä, opettelin syömään paikallisia ruokalajeja, kurvailin tuktukeilla suurkaupungin liikenteessä ja äimistelin varaaneja jokiristeilyllä paikallisen oppaan vieressä, joka ei juuri englantia puhunut. Löysin lopulta tieni mukavan nuorehkon brassipariskunnan seurassa myös Bangkokin makaavan Buddhan patsaalle, mikä olikin oivallinen päätös nirvanalliselle reissulle.

Ennen matkaa olin aloittanut uusissa hommissa Helsingissä, vaikka jatkoin yhä toimittajakeikkoja myös Pirkanmaalla. Lopullinen lähtö Helsingin läheisyyteen varmistui, kun lyhyen yrittämisen (tai paremminkin kokeilun) jäljiltä huomasin olevani raskaana. Tampere olisi ollut kaukana kaikista sukulaisistamme ja ystävistäni, ja työmahdollisuudet etenkin itselleni ovat pk-seudulla huomattavasti paremmat. Toki myös kaukaisemmille seuduille olisi helpompi työllistyä toimittajana, mutta haluaisiko mieheni metsästää uratoiveitaan ja -kehitystään vastaavia it-hommia syrjäkyliltä? Entä sitten lapsiperheiden palvelut pienillä paikkakunnilla? Löytäisimmekö samanhenkistä seuraa, tulisiko äitiä ja isää ikävämpi? Myös auton hankkiminen olisi maaseudulla tai pikku kaupungissa asuessa pakollista, ja itsehän laitan ylimääräiset roposet mieluummin harrastamiseen ja matkoihin kuin automaksuihin. Miehellänikään ei ole hinkua hankkia nelipyöräistä kiusankappaletta.

Niinpä me kotiuduimme toukokuussa Espooseen. Nyt olen tehnyt toimitussihteerin töitä Helsingissä keväällä ja kesän ajan, ja ensi kuussa aloitan äitiyslomailun. Laskettuun aikaan on reilut pari kuukautta aikaa. Odottamiseen on mahtunut kohtuullisen tuskalliset ensimmäiset kolme kuukautta, jolloin voin jatkuvasti pahoin, hajuyliherkkyys vei lähes kaiken ruokahaluni, mieliala heitteli ja olo oli uupuneempi kuin Kilimanjarolla tai intissä ikinä, ja sitten helpompi keskiosuus. Elämäni karmeimpia kokemuksia oli myös niskaturvotusultran jälkeinen odottelu, kun sikiöllä todettiin suurentunut riski kromosomihäiriöön. Lopulta selvisi onneksi, että vauva on terve ja kunnossa. Raskauden keskivaiheessa liitoskivut ja muutamat muut terveysongelmat ovat hillinneet menemisiäni, ja loppuvaiheen lähetessä sain myös lievän raskausdiabetes-tuomion. Noh, olen lähinnä hyvilläni siitä, että hiilihydraattien puolelle pahasti lipsahtanut ruokavalioni palasi terveille uomille seurannan myötä. Varsinkin, kun en ole raskauden alettua harrastanut tai edes pystynyt harrastamaan liikuntaa. Glukoosiarvoni ovat olleet pääosin hyvin maltilliset.

Tärkeintä on, että vauveli on ollut ainakin 12. viikolta lähtien aktiivinen ja tasaista tahtia kehittyvä tapaus. Hänelläkin on rauhalliset lepopäivänsä viikossa, mutta useimmiten hän potkii, tönii ja meltuaa aamuyöstä myöhään iltaan pienillä tauoilla höystettynä. Äidin töissäkään hän ei osaa käyttäytyä, ja ultrissa ja sydänääniä kuunnellessa hän on toimelias ja liikkuvainen. En sitten tiedä, kertooko tämä hänen temperamentistaan jo jotain. Ainakin isä ja äiti olivat lapsina uteliaita ja eloisia, jopa ilkikurisia, joten katsotaan, tuleeko hän geeneihinsä.

https://www.instagram.com/p/ByxCaDDhyAN/?utm_source=ig_web_copy_link

Työt ovat olleet taas askel vähän uudenlaiseen tekemiseen, ja työympäristö tietysti muuttui radikaalisti. Tein comebackin ”suureen maailmaan”, ja olenkin kohdannut tuttujakin naamoja menneiltä Helsingin-vuosiltani. Kirjoittamista en valitettavasti ole jaksanut ohessa tehdä lisätöiksi. Mahan paisuttaminen on ollut pääprojektini, ja perheeseen liittyvät ajatukset tällä kertaa ykkösiä. Ystäviä ja sukulaisia on tullut tavattua tavallista useammin. Odotan innolla paitsi rauhoittumista äitiyteen ja lapsen tuloa maailmaan, myös sitä, että olen jälleen yksin kehossani ja pääsen tekemään ja harrastamaan, kuten ennen muinoin. Yksi syy, miksi nautin kaupungissa asumisesta on se, että täällä riittää tekemistä, menoa ja meininkiä joka lähtöön ja ajankohtaan. Tunnen aktiivisia, urbaaneja äitejä, ja toivon itsekin pystyväni olemaan sellainen. Olen jo himotellut ajatuksilla kaikesta, mitä voisimme yhdessä lapsen kanssa tehdä ja minne mennä. On liikuntaa, laulamista ja kulttuuria, luontoa, eläimiä, kulinaarisia elämyksiä, kieliä…

Jos tämä vuosi on ollut mullistava, niin seuraava sitä vasta onkin. Se on elämäni ja elämiemme ensimmäinen perhevuosi.

Haussa on myös unelmien vakituisempi työ, jossa pääsisi myös kirjoittamaan ja eri tavoin haastamaan itseään. Olen urakehitykseeni liittyen ollut vähän liiankin kiltti ja sopeutuvainen, sillä olen toisinaan kokenut kaikesta uurastamisesta huolimatta polkevani paikoillani. Pätkäisyys on alkanut harmittaa, sillä pidän asioihin syventymisestä ja uppoutumisesta. Reissaaminen ja jonkinlainen uuden opettelu osana työtehtäviä ei olisi pahaksi. Tämäntyyppistä haen tulevalta työelämältäni.

Nyt, kun perhehaave on toteutumassa, enää työpalikka pitäisi saada kuntoon, eli jotakin pitkäaikaisempaa tulille myös sillä saralla. Sitten meillä olisi tässä tyydyttävä aikuiselämä paketissa.