Nyt vähän alle nelikymppisenä koen viimein, että työelämäni on sisällöltään aika lailla sellaista kuin olin toivonut. Nuorempana työtehtävät olivat ehkä sisällöllisesti toisinaan turhan heppoisia ja kepeitä, työkulttuuri taas välillä liian julma ja armoton. En toisaalta ehkä itsekään tiennyt, mihin pystyisin ja mitä töiltä voisi saada tai odottaa. Hyvin monen mutkan kautta olen kulkenut tähän hetkeen.

En tiennyt olevani näin vakava ja vakavasti otettava henkilö. Jo se tyyli, jolla kymmenen vuotta sitten aloin kirjoittaa tätä blogia, vaikuttaa sellaisen ihmisen tyyliltä, joka on tottunut siihen, ettei häntä oteta vakavasti ja joka haluaa vain miellyttää ulkoisesti omaksumallaan ja mahdollisimman monen hyväksymällä roolilla mahdollisimman monia. On toki kaupallisesti tosi ookoo miellyttää useimpia, mutta entä jos ei miellytä itseään? Entä jos sillä, moni tämän postaukseni lukee, ei ole merkitystä onnellisuuteni kannalta? Rahan kuitenkin saan muualta, tekemällä sitä, mitä mieluiten tekisin. Kirjoitan tätä vain itselleni, ehkä kapinoidakseni sitä vastaan, että pitäisi olla jotain muuta kuin on miellyttääkseen kasvottomia olentoja tuolla jossakin ruudun takana. Ihmisiä, joita en edes tunne ja jotka eivät tiedä, mistä juuri minä koostun. Ihmisiä, joita ajavat motiivit, joita minä en tunne ja joita he eivät aio minulle paljastaa.

Ehkä myös testaan ideoita, harjoittelen kirjoittamaan. Ehkä mikään, mitä kirjoitan tänne, ei pidä paikkaansa. Ehkä kaikki, mitä kirjoitamme julkisesti, on esitystä eikä niin ollen edes koskaan voi olla totta. Koska emme voi kuvata itseämme objektiivisesti, ulkoapäin, neutraalisti. Tai ehkä kaikki onkin subjektiivista: ihan kaikki on totta, koska se on. Kuka tietää.

Kirjani edistyy. Olen muuttanut alkuperäistä käsikirjoitusta dynaamisemmaksi ja yhtenäisemmäksi saamieni vinkkien ja ehdotusten pohjalta. Myös maailman tapahtumat ovat vaikuttaneet romaanini sisältöön sekä omaan ajatteluuni. Muutostöitä on vielä jäljellä, mutta kova tavoitteeni on, että ensi vuonna etsin työlleni kustantajan tai hoidan homman itse.

Sitten toinen lapseni on syntynyt ja olen taas puhtaan pöydän ääressä. Monta kokemusta ja sanaa rikkaampi.

Reilu vuosi aluetoimittajuutta takana, ja vähintään saman verran edessä! Mahtavaa. Lohjalaisuuttakin jo puoli vuotta alla. Elämä on viime vuosina tasoittunut.

Puutarhaa ei vielä tänä kesänä olla ehditty laittaa, mutta moninaisia perennoja olen pihalta bongaillut ja herukoita poiminut. Myös tuparit jäivät juhlimatta, mutta kaikki lähimmät ystäväni olen tänä kesänä päässyt tapaamaan hyvin pitkästäkin aikaa, koronakurimukselle kiitos kyseenalaisesta tauosta… Kävin esimerkiksi ekaa kertaa pariin vuoteen ystävän kanssa Helsingin keskustassa lounastreffeillä ja toinen ystävä taas kävi minun luonani ilman lapsiaan.

Poika pääsi viettämään muistini mukaan ekan itsenäisen viikonloppunsa mummilassa ja samalla me vietettiin miehen kanssa ensimmäinen kahdenkeskinen viikonloppu melkeinpä kolmeen vuoteen. Se sujui Helsingissä, kiitos muun muassa hotelli Marskille maittavasta aamiaisbuffetista ja ihanasta aikuisten kylpyläosastosta Vantaan Flamingo Spalle: Tulivat tarpeeseen!

Sain kirjakäsiksestäni freekustannustoimittajan palautteen jo alkukesästä, ja pian alan taas työstää romaania eteenpäin uusin silmin, ehkä välillä osana etäkirjoittajaryhmääkin. Nyt kun tulemme asumaan Lohjalla pidempään olen uskaltanut aloittaa jälleen saliharrastuksenkin ja ilmoittauduin myös espanjan kielen jatkokurssille. Olen aikoinani asunut eri puolilla Espanjaa ja muutama vuosi sitten matkasin yksin Argentiinaan, jossa joidenkin päivien kuluttua kykenin jo tekemään haastatteluja espanjaksi, ja tuosta matkasta kirjanikin sai kimmokkeensa. Poikani saa myös pian ensimmäisen passinsa.

Tämä on ollut hieno kesä. Askel kohti normaalimpaa kaikin puolin.

Töitä, loistavia kirjoja, kotimaanmatkailua Inkoosta Helsinkiin ja Kotkan Meripäiviltä Lemin kirkolle, hyvää ruokaa kotona ja ravintoloissa, kukoistavaa luontoa ja virkistäviä vesistöjä, pojan kanssa puuhastelua…