Lähes tasan neljä vuotta sitten aloitettu, reilu 200-sivuinen romaanikäsikirjoitus lähetetty kustannustoimitettavaksi!

Tavallaan se ei vielä tarkoita mitään muuta kuin pientä lepotaukoa, mutta onhan tässä jotain tullut tehdyksi. Siltä ainakin nyt tuntuu.

Myös äitienpäivä lähestyy. Olemme pärjänneet lähes ilman tukiverkkoja lapsiperhearjessa jo kolmatta vuotta. Olen siitä vähän ylpeä, mutta olisihan tämä voinut helpompaakin tietty olla. Luin ja äimistelin miehelleni, että moni suomalaisperhe saa isovanhemmilta lastenhoitoapua jopa useasti kuukaudessa, kun meillä apu jää muutamaan kertaan vuodessa. Ehkä avun määrä todella selittää sitä, miten elämässä pystyy selviämään useammankin lapsen kanssa täysjärkisenä pikkulapsiajan yli. Toki varhaiskasvatus on olemassa, mutta niin kai se on muillakin? Eli siihen päälle voi vielä tulla jelppausta mummeilta ja vaareilta iltoihin ja viikonloppuihin. Korona on tosin saattanut syödä muiltakin apua, kun pärskivää kersaa ei voi senioreille työntää. Mutta hurja ajatuskin, että tässä lähellä olisi ollut käsipari tai toinenkin jakamassa taakkaa meidän kahden kanssa lapsenhoidossa viime vuosina. Silloin oltaisiin voitu vaikka käydä kaksin jossakin, mitä en muista, että oltaisiin juurikaan tehty.

Juoksin eilen ensimmäisen muutaman minuutin lenkkini moniin kuukausiin.  Aloittelemme liikuntaharrastuksia myös pojan kanssa. Elämä kai normalisoituu taas!

Viime kesä oli täynnä uusia juttuja, uutta elämää, uudenlaista vapautta kodin piiristä. Tämä kesä lienee omalla laillaan tuore: puutarhahommia omalla pihalla, liikkuvampaa meininkiä liikkuvamman lapsen kanssa, tuparit/kesäjuhlat kavereille… Kaikenlaista aiemmasta elosta poikkeavaa normaalin arjen päälle.

Koronassa ei tietysti ollut maailmalla tarpeeksi kestämistä, joten Venäjä päätti aloittaa vielä sodankin.

Olen osaltani lahjoittanut rahaa Ukrainan sodan seurauksista kärsiville, ja lisäksi olen hoitanut pitkälti lehteni Ukrainaan liittyvää uutisointia.

Niin siinä siis kävi, että suomalaisen aluetoimittajan tittelistä huolimatta kirjoitan ulkomaan- ja kriisiuutisia sekä -artikkeleita, ja tutkivaa otetta työssäni on myös. (Sitä, mitä viime vuoden lopulla työltäni toivoin tälle vuodelle.) Kaiken muun lisäksi. Työhöni kuuluu sen ohessa jonkin verrankin eri julkaisujen taittamista, eli teknistä ja visuaalista tekemistä sekä lehden kokonaisuuden ja ajankäytön hallintaa edellyttävää puuhaa. On osattava sijoittaa ja sorvata tietyissä aikaraameissa sopiva sisältö oikeaan julkaisuun, ja mielellään vielä nätisti ja tiettyjen ulkonäköspeksien mukaisesti.

Työstän aina ehtiessäni romaanin käsikirjoituksen vaikka kuinka monennetta versiota kohti parasta olomuotoaan. Olen menossa noin sivulla 130, ja sivumäärä tuntuu koko ajan vain kasvavan… Nyt on siis meneillään siistimiskierros, jonka aikana yritän tilkitä kaikki sisällölliset ja loogiset aukot, kaunokirjallistaa ja viilata ulosantia lukijaa ajatellen ja tehdä tästä täysin selkeän ja itsenäisen kokonaisuuden, jossa kaikki on mietitty mallilleen. Freelancer-kustannustoimittaja odottelee työni valmistumista ennen kesää kommentointikuntoon. Senkin jälkeen hommaa varmasti piisaa.

Tavoitteeni on saada esikoiskirjani kustannettua joko itse tai kustantamon kautta noin nelikymppisenä.

Liikkumista en ole ehtinyt tässä kaiken keskellä vielä aloittaa. Sen sijaan olen aloittanut elämisen, eli olemme pojan ja perheen kanssa tehneet jo leikkikaverivierailuja sukulaisille ja kavereille Turkuun, ollaan käyty täällä Lohjalla potkukelkkailemassa kaupungin lainakelkalla Lohjanjärven jäällä, ihmettelemässä paloautoa Ojaniitun koulun pihalla lasten tapahtumassa, alettu metsästää kivoja leikkipuistoja, ja eilen käytiin Korkeasaaressa ja hämmästeltiin pilvenpiirtäjiä Kalasatamassa ja rakennustyömaata Triplan ympärillä Pasilassa!

On raskasta tehdä työnsä mahdollisimman hyvin, edistää vapaa-ajalla itselle tärkeitä päämääriä ja olla kelvollinen perheenäiti, mutta samalla en osaisi elää toisinkaan.

Rakastan työtäni, kirjoittamista, maailman tutkimista ja ajattelemista, lukemista, mutta myös perheen kanssa yhdessä puuhastelua, mahdollisuuksien tarjoamista pojalle.

Ja poika on aivan tavattoman reipas: hän tekee ujostelematta tuttavuutta vieraiden ihmisten kanssa, muistaa ulkoa useita laulunpätkiä, loruja ja tarinoitakin sanatarkasti kirjoista, treenaa mielellään oma-aloitteisesti kirjoittamista, omaksui YouTube-videoilta jopa värejä englanniksi ja sen sellaista. Ikää on vielä alle 2,5 vuotta.

Maailma on hullu, mutta tämän perheen ja kaiken muun ansiosta pärjään kyllä. Onneksi myös jokunen ystävä ja perheenjäsen on pysynyt koronahaasteista ja ruuhkavuosista huolimatta yhä mukana menossa.