Tänään on sen maan itsenäisyyspäivä, johon liittyvän graduni kakkosversio alkaa olla paketissa. Jos nyt matkaisin Namibiaan, olisi paljon muuttunut. Ja tähän asiaan palaankin sitten tarkemmin siinä opinnäytteessäni. Mutta hienon ja työntäyteisen päivän kunniaksi kajautetaan nyt sitten kansallishymni, jonka olen mahdollisesti kuullut elämässäni jo useammin kuin oman maani tunnusmelodian… Jokainen, joka on Namibiassa viettänyt aikaa, ymmärtää, mitä tarkoitan. (Pisteet sille, joka tunnistaa myös Afrikan unionin hymnin. Olen kuullut sen melkein yhtä monta kertaa.)

Kyseisen maan itsenäistyminen oli aikaavievä, verinen ja rankka prosessi. Kannattaa tutustua Namibiaan, joka tänään täytti 27 vuotta. Yksi Afrikan onnistuneimmiksi kutsuttuja demokratioita, sananvapaus mantereella ensiluokkaista tasoa ja niin pois päin. Mutta haasteitakin löytyy, melkomoisia sellaisia, kun myös kansalaisten välinen elintasokuilu on maailman huippuluokkaa. Hyvin kiinnostava keissi tämä meidän Namibiamme.

Jos haluatte tietää, miltä nuoresta ja koulutetusta namibialaisesta tänään tuntuu, niin tässä ote eräästä paikallisesta lehdestä:

Nuori Namibialainen pohtii itsenäisyyttä

Vetistelin eilen tätä lukiessani ja menneitä muistellessa. Voin sanoa olleeni paikalla, kun ”murentuminen” alkoi. Namibia oli meikäläisellekin ”tipping point”. Erityisesti mieleen on jäänyt ilta, jona vieressäni kulkenut kaupunkilaisrouva Windhoekissa totesi: ”Namibia on muuttunut. Ei kokouksissa yleensä ole poliiseja paikalla.” Täyteenpakattu sali, erityisesti nuoria pukumiehiä, poliiseja vartioimassa oviaukoilla ja henkilö, jonka paikalle saapuessa noustaan osoittamaan suosiota. Lavalla jo olevat henkilöt eivät saa samanlaista huomiota (kävin myöhemmin itsenäisesti haastattelemassa erästä heistä, joka vaikutti hyvin älykkäältä. Kykeni tasapainottamaan tämän tilaisuuden ehdotonta yleisövetonaulaa, ja on sen verran iäkäs ja kokenut professorimies, että tietää, mistä puhuu. Jotkut toiset vapisivat kuin haavanlehti puhuessaan). Eikä kyseessä edes ole itsenäisyystaistelut kokenut poliitikko. Tällaisesta paikasta muutokset usein alkavat.

Palohälytin pärähtää soimaan. Kukaan ei lähde täydestä salista. Hän naurahtaa ja toteaa, että olemme ilmeisesti suorastaan liekeissä. Jos olisitte paikalla, rakastuisitte tähän nuorukaiseen välittömästi. Tunne on välitön ja me kaikki salissa aistimme sen. Hän on niitä nenäkkäitä ja vähän naurettavia nuoriamiehiä, joista on vaikea silti olla pitämättä. Hän nimittäin uskoo asiaansa ja itseensä täydellisesti. 

Olen yksi salin ainoista valkoisista. Vieressä istuva kohtelias ja komea, nuori pukumies selostaa minulle Namibiaan liittyvää tilastotiedettä. Tästä alkoi graduprojektini muotoutua. Tämän jälkeen olen tavannut muuallakin vastaavanlaisia nuorukaisia, ollut hämmentynyt ja tajunnut, että heistä tulee väistämättä hurmureita.

Tänään vetistelen kirjoittaessani erään ihan toisista piireistä olevan nuoren naisen tarinaa, ja eilisiltana sydämeni pakahtui siitä, että eteläsudanilainen Eve Organization jakoi somessa juttulinkkini, joka on saanut paikallisilta lukijoiltakin tykkäyksiä ja kommentteja:

Etelä-Sudanin naiset

Demokratialle, tasa-arvolle, ihmisoikeuksille, sananvapaudelle ja rohkeille ihmisille, eilen ja erityisesti tänään sekä tulevaisuudessa: