Life is no sweet
Kohta takana elämäni toinen sokeriherkuton viikonloppu putkeen! En tiedä, johtuuko sokerituotteiden jättämisestä vai mistä, mutta olo on ollut koko alkuvuoden erityisen onnellinen, sellaisella tasaisen miellyttävällä tavalla. Epäilen vahvasti, että kyseessä on nimenomaan sokeritasapainon heilahtelujen puute. Pitäisiköhän jättää vielä kahvikin pois? Ehkä silloin tulisi nukuttua täysin kehon luonnollisen rytmin ja vaatimusten mukaan ja oltua aidosti virkeä juuri niihin aikoihin kuin minun kuuluisi. Joissain satunnaisissa elämäntilanteissa olen onnistunut droppaamaan jopa aamukahvin parhaimmillaan viikkojen ajaksi. Normiarjessa tällaista ”valtavaa muutosta” seuraavat vieroitusoireet, kuten päänsärky ja ärtyneisyys, joten kahvin jättäminen vaatisi jonkin jännittävän korvikkeen… Ehkä jonkinlaisen liikunnallisen extreme-harrastuksen esimerkiksi; jotain säännöllistä, mutta stimuloivaa.
Takana on jo pari oman alan työhaastattelua, mutta vielä ei ole tärpännyt. Uskon, että kaikelle on tarkoitus, eli jotain vieläkin parempaa odottaa kulman takana… Kaikki elämässä tuntuu menevän, kuten olin ajatellutkin sen pienen etsikkovaiheen jälkeen intin päätyttyä. Minulla on vahva luottamus siihen, että valmistumisen jälkeen tai sen korvilla löytyy juuri sellainen työpaikka, jota kaipaan. Ja jos ei heti osu, niin keksin mielekästä ja kehittävää alani tekemistä siihen välille. Nytkin on jo kiinnostavia virityksiä käynnissä.
Aloitin tällä viikolla pelailemaan Badlandia, johon ihastuin pelimuseokäynnillä. Takana parikymmentä kenttää ja tykkään kyllä. Viehättävä ja vauhdikas näppäryyspeli, joka osin muistuttaa lapsuuden Mariota. Nyt meillä on siis myös toisen osapuolen mieltymyksiä vastaava pariskuntaharrastus! Hän joutuu/pääsee reippailemaan pitääkseen minut tyytyväisenä, ja minä suostun syöksymään bittiseikkailujen syövereihin ja testaamaan rajojani virtuaalitodellisuudessa…
Nyt vakavampien aiheiden pariin, eli gradu (ja mielikuva Marikanan joukkomurhasta) kutsuu jälleen luojaansa… Miksi minun piti valita henkisesti monin puolin näin raskas aihe? Enkö olisi voinut tehdä jotain kevyttä, mutta analyyttisesti pikkutarkkaa? No ei, halusin haastaa itseni sopivalla tavalla. Tällä mennään, maailman epäreiluutta pöyhien ja tonkien.
—
Ja vaihtokaverit muistuttivat, että ensimmäisestä itsenäisestä matkastani maailmalle on todellakin pian kymmenen vuotta… Ah, se oli ihanaa aikaa.
Nykyisin… Heh.
