Kuten joidenkin muiden gradupakertajien kirjoituksia lukemalla olen oppinut, gradu saattaa muuttua ohjaajan silmäilyn jälkeen… Tässä muutamaan otteeseen projektin uudelleen kirjoittaneena (vähintään toistasataa sivua deletoitua tai myöhemmin ”tarpeettomaksi” havaittua tekstiä) nyt ei enää edes tunnu niin pahalta.

Sain palautetta, jota tulen osittain uudessa yrityksessäni hyödyntämään. Ohjaaja halusi laittaa työn alun uusiksi, mikä oli hyvä. Löysinkin tuota pikaa vuosi sitten huonona ja turhan pirtsakkana pitämäni (ja siksi piilottelemani) aloituksen tekstitiedoston hänniltä, ja ei muuta kuin ”delete” ja ”copy paste”. Se olikin mahdollisesti helpoin muutos (vaikka vaatii ja vaati sekin viilailua). Se, mitä tajusin on, että minun kannattaisi yrittää säilyttää oma tyylini kirjoittaa myös gradussa. Jos ei muuta, niin olenpahan ainakin ollut oma itseni. 

Miten ihmeessä suoriuduin aikoinani opinnäytetyöstä mallikkaasti? Muistelen nyt niitä hetkiä sujuvan ajattelun ja lentävän näppäimistön aikoina… Johtuuko se siitä, että tuolloin olin silloisen parisuhteeni loppupäässä ja odottelin innolla mahdollisuutta hypätä tuntemattomaan? Muistan luottaneeni itseeni ja kykyihini, olleeni innoissani siitä, mitä tein ja saaneeni samalla myös työpaikan toiselta paikkakunnalta (joka tosin myöhemmin peruttiin vetoamalla yrityksen taloudellisiin ongelmiin). Aloin olla valmis olemaan oma itseni, symbolisesti ja tosielämässä.

Ehkä toista (tai jos ylioppilaskirjoitukset otetaan lukuun, kolmatta, ja jos inttikin tavallaan mukaan, neljättä) kertaa valmistuessa on jo ylikypsä. Mihin sitä sitten on valmis? 

Noh, onneksi osa gradun tekstimassasta oli jopa kelvollista… Tätä odotinkin, sillä iso osuus oli suunnan testausta; kuulun niihin ihmisiin, jotka yrittävät sisällyttää graduunsa kaiken aiheeseen liittyvän hukattuaan jossain kohdassa alussa seuraamansa langanpään. Kun tietoa, varsinkin uutta sellaista, kertyy, alkaa kyseenalaistaa alkuperäistä ideaansa. Niin minulle kävi. 

Ja nyt olen melko varma siitä, mitä tietä aion loppuvuoden ja kevään alun seurata. Se ei ole se, mitä ohjaaja ehdotti, vaikka joitain hyviä pointteja hänen huomioissaan olikin. Selkeytystä ja karsintaa työni ehdottomasti viimeistään nyt tarvitsi: en mitenkään voi tutkia kaikkea. Kaipasin peilauspintaa ja asiantuntevaa mielipidettä, ja sitä sain. Kuten aina, en tule seuraamaan tarjottua mahdollista polkua, vaan sydäntäni, ja päätäni myös. Luon oman polkuni. Siihen olen täysin valmis.

Niinkin jossain sanottiin, että vasta, kun gradu on valmis tietää, miten se olisi pitänyt tehdä. Se voi hyvinkin olla totta. Saa nähdä. Nyt tuntuu hyvällä tavalla pahalta: kyllä se oikeasti tästä valmistuu.