Sokeriton tammikuu lähestyy loppuosuutta
Kolmas viikko ilman ylimääräistä sokeria (karkit, leivonnaiset, lisätyn sokerin tuotteet) lähentelee loppua. Jännityksellä odotan, kestänkö yli matkamessujen ja ystävien tapaamisten ilman bluffia, mutta luottamukseni on kova. Poikaystävä on jo sortunut töissä pari kertaa palaseen suklaata, mutta se sallittakoon. Kukapa ei välillä tarvitse vähän lisäenergiaa, ja eihän tästä ole tarkoitus kehkeytyä mitään itsensä kiusaamisen muotoa.
Havaitsen kuitenkin edelleenkin olevani tasaisesti hyväntuulinen päivästä toiseen. Totta kai jännät tilanteet ja haastavat hetket vaikuttavat mielialaan, mutta en hermostu turhista asioista. Alkaa siis vaikuttaa siltä kuin olisi popsinut koko elämänsä myrkkyä, ja nyt yhtäkkiä huomaa, miltä normaalisti pitäisi tuntua. Viimeinen testi makean mielialavaikutuksista koittaa helmikuun alussa, jolloin katsotaan, miten kotona kääräisty Runebergin kääretorttu vaikuttaa sokeriselibaatin jälkeen. Elämänlaatuni on nyt niin paljon parempi, että en näe syytä olla jättämättä herkkuja pois, jos ne tuottavat ikäviä sivuoireita.
Mahtavaa tammikuussa on ollut muun lisäksi se, että olen ollut terve. Olin melkein koko syksyn kipeänä eikä säännöllisestä liikkumisesta tullut mitään. Sellainen vaikuttaa aina kielteisesti jaksamiseeni ja hyväntuulisuuteeni. Nyt olen pystynyt taas käymään matolla ja salilla monta kertaa viikossa. Oikeastaan olen varmaan viime vuonna ollut enemmän sairaana kuin terveenä, mikä oli ärsyttävää ja hämmentävää. Siitä huolimatta, että se oli muuten tapahtumarikas ja monin tavoin opettavainen vuosi. Jos tämä osoittautuu terveydellisesti paremmaksi, olen kyllä hyvin onnellinen.
Eipä tässä muuta. Kun voin sanoa selvinneeni intistä, Kilimanjarosta, paineensietokykyä testanneista duuneista, hermoja raastaneista työnhauista, erinäisistä rankoista reissuista ja gradusta, voiko enää vielä jotain muuta erityisen raffia tulla vastaan? Heh.
